Kannatti kipuilla koko kesä. Kannatti itkeä pari kuukautta. Kannatti olla aivan hukassa ja varma siitä, että olen saanut vyyhtini niin sotkuun, etten saa sitä enää selvitettyä – ettei langanpää enää löydy. Nyt syyskuussa olen nimittäin saanut maistaa mielenrauhaa. Opin myös ystävältäni…
Kolmen kimppa 3/3
Tekemisemme tapahtuu yleensä prosessina. Ah! Ajatukset hautuvat sanoiksi ja sanat kypsyvät lopulta teoiksi. Ajatuksilla tavallaan raivaamme väylää sanoille ja sanoja puhumalla tunnustelemme, josko tämän voisi toteuttaa, tehdä tekona. Joskus ajatukset on paras jättää toteuttamatta, ja toiste taas pitäisi nimen omaan vaan…
Kolmen kimppa 2/3
Huomaatko puhuvasi jostakin asiasta uudelleen ja uudelleen, jokaisen juttukaverin kanssa? Haetko vahvistusta omille ajatuksillesi purkamalla ne sanoiksi? Näin me toimimme, sillä ensin tulevat ajatukset, sitten sanat. Miten puhun minulle? Sanoissa on voimaa, jopa pelottavaa, sillä niillä voi ohjata elämäänsä. On merkityksellistä,…
Kolmen kimppa 1/3
On päiviä, jolloin en muista koko syöpää, se ei mahdu ajatuksiini. Tai no, sanotaan, että ainakin puolikkaita päiviä 🙂 Ja toisina päivinä ajatukset kiertävät kuin kissa kuumaa puuroa pääsemättä jatkamaan eteenpäin. Niinä päivinä saan tehdä töitä mieleni kanssa. Eikä sairaus…
Into himona
Intohimo on sanana aika hassu. Into ja himo ovat kuitenkin lopulta aika sama asia. Meillä on ihana kieli 🙂 No, se siitä. Haluaisin suhtautua johonkin asiaan syvän intohimoisesti – olla ihan himona intoon, innostua sydämeni kyllyydestä! Olen alkanut kaivata tätä…
Triplahiki ja muita opetuksia
Tämä kesä on ollut poikkeuksellisen hieno säiltään ja täynnä ihania, mieleenpainuvia tapahtumia. Helteinen sää on myös opettanut yllättäviä asioita mm. kärsivällisyydestä ja hämmentävän usein hikoilevista silmistä. Rakastan lämpöä, linnunmaitoista tunnetta ihollani. Toukokuun helteet olivat kuin lahja, mutta heinäkuun kuumuus pakotti myöntämään, että…
Missä, missä mun lahjat on?
Lahja! Tänään on sinun nimipäiväs: paljon onnea! Onnea kaikille Lahjoille! Ja onnea kaikkien lahjoille! Tänään on (taas!) aihetta juhlaan. Lahjoista ja lahjakkuudesta puhutaan usein aika kapeasti, ja tietysti eri kulttuureissa arvostetaan hyvin erilaisia lahjakkuuksia. Mielestäni kaikkein tärkeimmät lahjat ja hienoimmat lahjakkuuden…
Rippikuun stressiheinä
Kuka hullu kirjoittaa stressistä heinäkuussa?!? Minä kirjoitan, koska nyt se iski. Olen viettänyt kolme melkoisen stressitöntä kuukautta. Tai on ollut stressiä sairauteen liittyen, mutta eipä oikeastaan muuhun. Monta stressin aihetta on ollut poissa, kun en ole murehtinut töistä, liikunnasta, katsomattomista…
Harmonian halu
Halajan harmoniaa. Toivon ja haen jatkuvasti sellaista olemisen tilaa, jossa ihmiset ovat ystävällisiä, myönteisiä, kohteliaita, hyvällä tuulella, puhuvat toisilleen kauniisti ja haluavat toisilleen hyvää. Hormoniherkkyyden lisäksi taidan olla harmoniaherkkä. Pidän ajatuksesta, että maailmankaikkeus pyrkii harmoniaan. Kuitenkin tuntuu usein, että nykymaailman meno on…
Vallattoman värikäs musakesä
Ostin ensimmäisillä kesätyötienesteilläni cd-soittimen ja yhden cd-levyn: Sunshine Reggae. Siihen asti olin kuunnellut Eppuja korvalappustereoista (ja eräänkin kesän päätteeksi itkenyt niiden tahtiin Itä-Suomeen mansikkamaalle jäänyttä ihastustani). Musiikki on mehukkaimmillaan kesällä. Rakastan vanhoja tuttuja kappaleita, ja ilahdun kovasti löytäessäni uusia. Musiikki rytmittää kaikkea…