Peileinä toisillemme

Fengshuin mukaan peilit on syytä sijoittaa huolella. On erityisen tärkeää tarkastalla, millaista näkymää peili heijastaa. Jos peilikuvassa näkyy sotkuinen eteinen, myös mielessä vallitsee helpommmin kaaos, mutta jos peili toistaa kauneutta, mielikin on tyynempi. Kauneus peilissä tekee hyvää, samoin puhtaus. Peileinä…

Hymy

Olemme 1980-luvun loppupuolella ja Puistotie 23 D:n vessassa Hamarissa. Seinällä on taulu, jossa lukee: ”Hymy ei maksa mitään, mutta antaa paljon. Se rikastuttaa häntä, joka sen saa, muttei tee antajaansakaan köyhemmäksi. Se kestää vain hetken, mutta joskus sen muisto säilyy…

Kesällä opittua

Kesällä 2023 olen jatkanut lempiharrastustani, ihmettelyä. Sen lisäksi, että olen taas oppinut lisää itsestäni, olen saanut oppia tuntemaan ihania ihmisiä! Uusia asioitakin olen hämmästellen sisäistänyt, ja koska ilahduin niistä niin kovin, jaan ne myös teille, vaikka ne saattavatkin vaikuttaa hajanaisilta…

Kokemuskävely 2.0

Olin koko alkukuun ajan pyytänyt saada aiheen blogikirjoitusta varten. Sitten sain sellaisen. Seuraa tarina. Kokemuskävelyllä Tarkoituksena oli käydä asiakkaan kanssa torstai-iltana ihan tavallisella kokemuskävelyllä tutussa metsässä. Kokemuskävely on kokemuskeskustelu, joka käydään kävellen, yleensä luonnon helmassa. Lähdimme matkaan, juttelimme ja ihailimme…

Ajatusvääristymiä

Jos ei ole valppaana, saattaa ajautua ajatustensa armoille ja päästää ne elämänsä ohjaksiin! Matkaani on sitä paitsi tarrautunut ajatusvääristymiä, jotka ovat haitanneet hyvinvointiani järisyttävän paljon. Omien ajatusteni kyseenalaistaminen ja niiden totuudenmukaisuuden testaaminen ei ole ollut helppoa, mutta valtavan helpottavaa kyllä.…

Riittämättömyydestä

Niin kauan ja niin usein olen pelännyt, etten ole tarpeeksi. Ja tälle ajatukselle on riittänyt harjoitusareenoita… Tätäkin kirjoittaessani tunnen riittämättömyyttä. Esimerkki riittämättömyydestä Yksi riittämättömyyteni konkreettisista, jopa vähän koomisista temmellysalustoista on LinkedIn. Aina siitä lähtien, kun lähdin palkkatyöstäni, olen tuntenut, etteivät…

Tuoksuja

Tämä on sitä aikaa vuodesta, kun joulukuusen neulasia löytyy kaikkialta: portaista, pesukoneesta, pikkuhousuista, jääkaapista, silmälasinkehyksistä. Palkkioksi siitä, että on imuroinut puolikkaan kuusen neulasina putkeen, saa hurmaavan metsäisen tuoksun seuraavilla imurointikerroilla, kun neulaset tanssivat kilvan pölypussissa! Tuoksuja Joulukuusen tuoksu on minulle…

Sordinoitu ilo

Ilo tuntuu hyvältä! Ja silloin, kun se katoaa usvan taakse, tuntuu kurjalta. Keskellä kauneinta ruska-aikaa puikahti iloni jälleen sordiinon sisälle ja kumisi sen uumenissa vaimennettuna. Sordinoitu ilo Minun on lähtökohtaisesti helppo tuntea iloa, se on minulle luontaista. Olen itsestäänilostuvaa sorttia!…

Katumisjuttuja

Oli aika, jolloin kadutti vähän kaikki. Nuori Kaisa häpesi toilailujaan ja katui, vähän kuin varmuuden vuoksi. Sitten tuli aika, jolloin päätin, etten kadu yhtään mitään, sillä kaikellahan on ollut tarkoitus. Tuumin, että katuminen liittyy aina menneeseen, johon ei pääse takaisin…

Kehonkuva(tus)

Viime syksynä kirjoitin kehoni arvista, eikä kehoteema taida jättää minua rauhaan ennen kuin se on käsitelty. Hävettää myöntää, että olen jälleen kerran hukassa kehonkuvani ja naisellisuuteni kanssa. Lisäksi hävettää se, että hävettää. Tätä tekstiä oli vaikea kirjoittaa, saati julkaista. Tein…