Halajan harmoniaa. Toivon ja haen jatkuvasti sellaista olemisen tilaa, jossa ihmiset ovat ystävällisiä, myönteisiä, kohteliaita, hyvällä tuulella, puhuvat toisilleen kauniisti ja haluavat toisilleen hyvää. Hormoniherkkyyden lisäksi taidan olla harmoniaherkkä.
Pidän ajatuksesta, että maailmankaikkeus pyrkii harmoniaan. Kuitenkin tuntuu usein, että nykymaailman meno on hyvin kaukana siitä. Siksi harmonian hakeminen on aika rasittavaa, sillä pettymyksiä tulee jatkuvasti. Parhaimmillaan harmonian kokeminen on kuitenkin kaikkien pettymyksien arvoista.
Olen herkkä sanoille, ne satuttavat minua usein. En kuitenkaan halua kasvattaa panssaria suojakseni, en usko siihen. Ahdistun mediassa vellovasta negatiivisuudesta niin paljon, että jätän suurimman osan uutisista lukematta. Huomaan välttäväni kielteisiä ihmisiä, jotka löytävät kaikesta valittamista. Nämä nakertavat harmoniaani tehokkaasti kuin kuolemankello kosteusvaurioista mökinseinää.
Haluanko siis elää harmoniakuplassa, uutispimennossa ja ympäröiden itseni ihmisillä, joiden kanssa on ainoastaan auvoisaa olla? En halua; olisihan elämä melko yksinäistä ja yksitoikkoista niin! Minulle harmonia ei ole jeesjees-ilmapiiri, vaan turvallinen ja salliva ilmapiiri, jossa on vapaus olla oma itsensä ja avata suunsa avoimesti, ilman pelkoa lyttäämisestä ja vähättelystä. Harmoninen ilmapiiri kestää ristiriitoja ja ruokkii luovuutta.
Luonto on lähtökohtaisesti harmoniassa, ja siellä ollessani pääsen lähemmäs harmonista olotilaa. Houkuttelen harmoniaa luokseni myös joogaamalla, meditoimalla ja tekemällä asioita, joita rakastan. Kauneuden kaipuuni on osa harmonian haluani. On ihmisiä, joiden kanssa harmoniat kohtaavat, ja joiden läheisyydessä tulee harmoninen olo.
Sana harmonia tulee musiikin teoriasta, ja se tarkoittaa useiden yhtä aikaa soivien erikorkuisten äänien käyttämistä. Ei siis ole sattumaa, että kuuntelen paljon musiikkia – sieltähän sitä harmoniaa löytyy! Ajattelen, että jos vahvistan harmoniaa itsessäni, houkuttelen luokseni lisää tasapainoista sopusoinnun energiaa.
Joskus harmonia yrittää tulla luokseni, mutta minä en huomaa. Silloin törmäilen oviin, leikkaan veitsellä sormeeni, pudotan hammasharjan vessanpönttöön ja kiroilen – samalla työntäen aivan omatoimisesti harmoniaa kauemmas. Vaikka pitäisi vain pysähtyä, vetää henkeä ja ottaa harmonia syliin.
On hyväksyttävä, että maailma ympärilläni on myrskyisä. Tavoitteeni onkin antaa elämän myrskyjen keinuttaa niin, että tunnen niiden voiman, mutten anna niiden loiskauttaa täyttä laidallista veneeseeni. Minun on opittava löytämään harmonia sisältäni, sillä siellä se on rajuilmojen tavoittamattomissa. Olisivatko sydämen kuuntelu ja itselleni uskollisena pysyminen keinoja siihen, etten jäisi ulkoisten myrskyjen armoille, antaisi niiden viedä mukanaan? Olisiko sisimpäni kehittäminen mahdollisuuteni ankkuroitua harmoniaan?
Jospa oppisin nauttimaan myrskyjen voimasta ja keinuttamisesta. Mahdollisuus on olemassa, sillä rakastan kaikenlaista keinumista. Jospa oppisin ymmärtämään, ettei ole harmoniaa ilman myrskyjä. Jospa ymmärtäisin, että myrskyt ovat osa harmoniaa.
Keinuvia heinäkuisen harmonian hetkiä ♥
Kuvat: Avoimet puutarhat, Loviisa, Muistojen kivipuutarha (kuvaaja: Kaisa)
Artikkelikuva: pexels.com