Ihmiskokeen tuloksia

Ihmiskokeeni on tuottanut tulosta. Tässä maistiaisia. Ensimmäistä kertaa vuosiin olen tanssinut täysin suorittamatta, miettimättä miltä näytän. Keskittyen siihen, miltä tuntuu. Ja sieltä se kadoksissa ollut endorfiiniryöppy tuli! Ja hymy ja kylmät väreet sen myötä. Ensimmäistä kertaa vuosiin olen hiihtänyt, luistellut,…

Kokemuksen asiantuntijana

Tänä iltana valmistuu Porvoossa joukko koulutettuja kokemusasiantuntijoita. Olemme takuuvarmasti omien kokemustemme maailman parhaita erityisasiantuntijoita, parasta A-luokkaa. Aloitimme koulutuksen syksyllä 2017 ja nyt on valmistumisen aika. Vietimme sata tuntia yhdessä. Ja lisäksi satoja tunteja ennen sitä, kukin itsekseen prosessoiden. Tuhansia. Kokemusten työstäminen…

Kauneuden kaipuu

Äh, miksi päätin kirjoittaa tästä? Tuntuu vaikealta! Ja kuitenkin aihe kutsuu. Olen toki kirjoittanut ulkonäköasioista ja naisellisuudesta ennenkin. Todennäköisesti minussa on näihin liittyen vielä jotakin kesken, ja sitä koetan nyt prosessoida edes hitusen. Olin ihmeissäni parannuttuani, kun tunsin itseni kauniiksi. Ihan oikeasti…

Addiktion anatomiasta

Eipä ollut tullut mieleenikään, että minulla olisi addiktio – saati useampia. Kunnes viime viikolla, jolloin kirjoitin ihmiskokeesta, jossa harjoittelen liikunnan suorittamisen ja raportoimisen lopettamista. Pysähdyin, ja ymmärsin. Kiitos, ihana kokemusasiantuntijakoulutuksemme ohjaaja Sari, asian pukemisesta sanoiksi tarpeeksi selvästi. ”Addiktio se on tuokin.”…