Estrogeenit nollilla

”No niin Kaisa, nyt me kuule vedetään sun estrogeenitasot ihan nollille! Ei susta kuitenkaan sentään miestä tule, sen voin luvata”, tokaisi lääkäri ilmeisesti tarkoituksenaan lohduttaa. Estrogeenit nollilla Minun syöpäni on hormonipositiivinen. Sen suitsimiseksi olen saanut antiestrogeenipistoksia kohta seitsemän vuoden ajan,…

Tissijuttua

Uskotko, jos sanon, etten enää edes muista olevani yksirintainen? Epäiletkö, jos kerron, ettei se määrittele minua tai naisellisuuttani millään tavalla? Monelle tissittömyys tai rinnan menettäminen ovat isoja juttuja, eikä siinä kaikki. Yleensä se on vain pieni osa tarinaa, sillä syöpään…

Pelkoja moneen makuun

Käyn kerran vuodessa syöpäkontrollissa. Tämän vuoden kontrolli on yli kaksi kuukautta myöhässä. On hämmentävää, miten pelko hiipii mieleen aina, kun alkaa olla vuositarkastuksen aika ja tällä kertaa olen saanut kokea, miltä tuntuu, kun pelko pitkittyy. Nyt minulla on jo päivämäärät…

Parantumisen puikoissa
Ystäväni Hani kirjoitti hurmaavassa blogissaan, että minulla on lakatut varpaankynnet. Pitää paikkansa. Myös sormenkynteni ovat aina lakassa. Olen peruslaiska kynsien lakkaajana, joten turhamaisuus ei tällä kertaa ansaitse kunniaa. Syy aina lakattuina oleviin kynsiini ovat syöpähoidot. Tänä päivänä kolme vuotta sitten,…