Tästä päivästä alkaen minulla on oma tila: hoito- ja työtila. Tarve omalle tilalle on hiipinyt hiljalleen kuluneen vuoden aikana ja nyt sen oli aika tulla todeksi. Tyhjä tila Uusi toimitilani on tyhjä. Tyhjässä tilassa on jotakin äärimmäisen kaunista, puhdasta ja…
Leijonan loikka
Yhtäkkiä huomaat, että sanapari leijonan loikka pyörii mielessäsi jatkuvasti. Voit vain arvailla, miksi. Ehkä kirjoittaminen auttaa avaamaan tätäkin asiaa… Leijonan loikka Leijonan loikka viitannee johonkin uskallusta vaativaan tekoon elämässä. Entä jos et ihan tarkkaan tiedä, mikä loikka olisi tehtävä? Kun…
Kesäni kaljuna
Tämä kesä on alkanut aikaisin, ihanana. On ollut aivan upeaa herätä auringonpaisteeseen aamu toisensa jälkeen. Alkukesä on ollut myös ihanteellisen lämmin kaljulleni. Sytotukka Hiukseni alkoivat lähteä tasan kaksi viikkoa ensimmäisen sytostaattihoidon jälkeen. Ensin tummia hiustukkoja alkoi olla jokaisella tyynyllä, pesualtaassa…
Pelkoja moneen makuun
Käyn kerran vuodessa syöpäkontrollissa. Tämän vuoden kontrolli on yli kaksi kuukautta myöhässä. On hämmentävää, miten pelko hiipii mieleen aina, kun alkaa olla vuositarkastuksen aika ja tällä kertaa olen saanut kokea, miltä tuntuu, kun pelko pitkittyy. Nyt minulla on jo päivämäärät…