Olipa kerran pieni joulu. Se syntyi hauraana ja hentona hämäränhyssyisen, marraskuisen aamun sinisellä hetkellä ja räpytteli silmiään. Sitten se haukotteli ja oikoi ryppyisiä, rapisevia jäseniään, ja tunsi rinnassaan kummallista muljahtelua. Pieni liekki Joulu silmäili ympäristöään ja näki kynttilän liekin lepattavan…
Jouluvarpaat
Olipa kerran kymmenen varvasta. Oli joulu. Varpaat murjottivat, koska ne eivät tunteneet oloaan lainkaan jouluisiksi. Siellä ne pötköttivät pimeässä, mustissa sukissa aivan kuten kaikkina muinakin päivinä. Nyt ei ollut tavallinen päivä ja varpaat halusivat vapauteen, katsomaan kirkkaita jouluvaloja ja kauniita…
Kirje Itävallasta
Joulunalusaika on suloisten yllätyspakettien aikaa. Digiviestinnän ylivaltakaudella on aivan ihanaa saada postilaatikkoonsa oikea kirje tai paketti! Jouluna niitä kopsahtaa laatikkoon useampi, mutta pisimpään jatkunut perinne on lähetys Itävallasta. Kirje Itävallasta Olin yläasteikäisenä Kerkkoon kansantanssiryhmän kanssa kiertueella Saksassa ja Itävallassa (vuosi…
Auttamisen aika
Joulukuu on alkanut, eli joulu lähestyy. On auttamisen aika. Tietysti voi ja pitää auttaa ympäri vuoden, mutta olen niin jouluihminen, että haluan auttaa ainakin jouluna. Antaakseen apua ja huomiota ei tarvitse lähteä kauas, sillä ihan meidän jokaisen lähellä on paljon avun tarvitsijoita –…
Lepotiloissa, höyhensaarilla ja muualla
Lepo. Palautuminen. Uni. Rentoutuminen. Nukkuminen. Elpyminen. Nukuin pari viikkoa sitten 7 tunnin yöunet. Putkeen ja ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen. Oli todellinen voittajaolo. Aikamoisessa sumussa sitä on kuljettu. Huomasin jo yhden yön pitkäjaksoisen unen vaikutuksen! Olen nukkunut monta vuotta parin-kolmen tunnin pätkissä,…
Tänään en jaksa
Tsemppaamalla pärjää tosi pitkälle. Myönteinen ajattelu auttaa. Voin itse päättää aamulla, millainen päivästäni tulee. Hymy on merkki aivoille, että kaikki on hyvin. Kyllä. Paitsi että joskus ei vaan yksinkertaisesti jaksa. Väsymys-jaksamattomuuteen auttaa lepo. Ja se ansaitsee ihan oman lukunsa. Fyysinen lepo…