Oletko koskaan tuntenut irtoavasi maasta ja liukuvasi osaksi luontoa ja lopulta koko maailmankaikkeutta? Tunnetko nämä ihmeelliset hetket? Maa ja alkuvoima Oletko koskaan maannut maassa, kaikessa rauhassa pitkin pituuttasi, ja antanut sen ikiaikaisen, harmonisen voiman imeytyä itseesi? Oletko uskaltanut päästää irti…
True colors
Olisi tärkeää pystyä elämään niin, että voi loistaa omia värejään aidosti, peittelemättä. Toisin sanoen olla sellainen kuin on. Todelliset värit Joidenkin ihmisten värit ovat kirkkaina näkyvillä, ja silloin he hehkuvat. Joskus ihminen paljastaa oikeat värinsä toiselle vasta silloin, kun luottamus…
Näkökulmia
Kun menetin toisen rintani, lakkasin käymästä uimahallissa. Aloin pukeutua niin, etteivät rintani korostu. Aloin arastella riisuuntumista enkä enää osallistunut saunailtoihin. Unohdin avokaulaiset iltapuvut ja häpesin arpiani. Kun menetin hiukseni, käytin huiveja ja peruukkia ettei kukaan vain huomaisia kaljuuttani. Kadotin naiseuteni.…
Kaksoiselämää
Ja äkkiä huomaan eläväni kaksoiselämää. Kun olen yksin Kun olen yksin, herään mahdollisimman usein ilman kelloa. Herättyäni kuulostelen oloani, venyttelen ja haukottelen, köllöttelen sängyssä kirjaa lukien ja annan itseni herätä rauhassa uuteen päivään. Nousen sängystä vasta silloin, kun olen kunnolla…