Kannatti kipuilla koko kesä. Kannatti itkeä pari kuukautta. Kannatti olla aivan hukassa ja varma siitä, että olen saanut vyyhtini niin sotkuun, etten saa sitä enää selvitettyä – ettei langanpää enää löydy. Nyt syyskuussa olen nimittäin saanut maistaa mielenrauhaa. Opin myös ystävältäni uuden käsitteen ja löysin itsestäni uuden minätilan: kiireettömän Kaisan.
Löysin lopulta langanpään, jota seuraamalla keriydyn kiireettömyyden ytimeen, mielenrauhaan. Olen opetellut kerimään auki itse aiheutettua kiirettä ja stressin aiheita. Kun aikaa on paljon, huomaa, että ahdistuu vähäisistäkin aikatauluista! Tämä on ollut hyvä oppi, joka on avannut ymmärrystä erilaisista kiiretasoista. Ruuhkavuosi-perheellisen kiire on toisenlaista kuin sinkku+kissa -talouden. Ja kumpikin kiire on aivan yhtä totta.
First things first
– Universumi –
Sori vaan, työelämä!
Olen harjoitellut rajojeni asettamista ja tekemään sitä, mikä tuntuu parhaalta. Olen keväästä lähtien viettänyt ystävien kanssa enemmän aikaa kuin ehkä ikinä aiemmin. Toisaalta olen myös osannut jättää tilaa kiireettömälle Kaisa-ajalle, ja siksi kieltäytynyt välillä kivoistakin asioista. Hyväksyin vihdoin, että tarvitsen aikatauluttamatonta aikaa – silläkin hinnalla, että jotakin mukavaa saattaa jäädä tekemättä. Vapise, työelämä, kun palaan lokakuussa: tiedän, ettei kiireesi ole karissut mihinkään poissa ollessani. Siitä huolimatta aion pitää Kaisa-ajasta kiinni myös jatkossa. Entiseen stressaamiseen, venymiseen ja itseni hylkäämiseen ei ole paluuta! Eikä se kyllä edes olisi kenenkään etu. Se taas saattaa olla, että olen ehkä hiukan oppinut pysymään sisäisesti tyynenä maailman myrskyissä.
Mun moodit
Ystäväni kertoi, että meillä kaikilla on useampi minätila eli moodi. Taidan tässäkin törmätä kolmen kimppaan 🙂 En ole vielä moodien asiantuntija, mutta ei se mitään! Tunnistan itsessäni ainakin sen topakan, periksi antamattoman liike-elämän suorittaja-Kaisan, joka hymyillen pärjää, saa asioita valmiiksi, nielee nälväisyt ja nuolee sitten haavansa itsekseen.
Kesän kipuilun kautta on jälleen löytynyt tuo varjoon jäänyt, kiireetön sydän-Kaisa, joka kuuntelee sisintään ja kehoaan, osaa pysähtyä, asettaa rajansa, levätä ja rauhoittaa itsensä. Kaisa, joka ei enää tarvitse jatkuvaa hyväksyntää muilta, koska tietää hyväksyvänsä itse itsensä, ihan sellaisenaan. Tekeminen ei ole enää niin tärkeää – oleminen on. Ja eläminen.
Tarvitsen kumpaakin moodiani. Sydän-Kaisan rauhallisuus, lempeys ja aitous ovat tervetulleita, mutta en halua päästää pärjääjä-Kaisaakaan menemään, sillä tarvitsen hänen tarmoaan saadakseni asioita tehdyksi – ainakin ajoittain. Saavat opetella olemaan sovussa, nuo kaksi. Kulkemaan käsi kädessä. Sitä kolmatta odotellessaan…
Irti päästämisen ihanuus
Mielenrauhaan keriytymistä on aikataulujen rauhoittamisen lisäksi helpottunut se, että olen päästänyt irti joistakin asioista. On kerta toisensa jälkeen hämmästyttävää huomata, miten sitä roikkuu kynsin ja hampain kiinni jossakin, joka ei tee hyvää. Sitten, kun vihdoin hellittää, huomaa, miten se aikaansaa rauhaa sydämessä ja mielessä. Ja aina joku tai jokin ottaa vastaan.
kuvat: pexels.com
