Vuoden 2020 ensimmäisenä päivänä heräsin epämääräiseen ahdistuksen tunteeseen. Siinä sängylläni köllötellessäni kuulostelin minut yllättämään päässyttä ahdistusta hetken ja kysyin sitten itseltäni hiljaa: Mitä minä tänään tarvitsen, mitä juuri nyt? Keho lähti rohkeasti liikkeelle käytännön tasolta (ei yllättänyt) ja puhalsi mieleeni…
Jouluvarpaat
Olipa kerran kymmenen varvasta. Oli joulu. Varpaat murjottivat, koska ne eivät tunteneet oloaan lainkaan jouluisiksi. Siellä ne pötköttivät pimeässä, mustissa sukissa aivan kuten kaikkina muinakin päivinä. Nyt ei ollut tavallinen päivä ja varpaat halusivat vapauteen, katsomaan kirkkaita jouluvaloja ja kauniita…
Kirje Itävallasta
Joulunalusaika on suloisten yllätyspakettien aikaa. Digiviestinnän ylivaltakaudella on aivan ihanaa saada postilaatikkoonsa oikea kirje tai paketti! Jouluna niitä kopsahtaa laatikkoon useampi, mutta pisimpään jatkunut perinne on lähetys Itävallasta. Kirje Itävallasta Olin yläasteikäisenä Kerkkoon kansantanssiryhmän kanssa kiertueella Saksassa ja Itävallassa (vuosi…
Valoina toisillemme
Onko valoton olo? Tuntuuko pimeältä? Ei ihme, sillä marras-joulukuu on meillä Suomessa totisesti vuoden pimeintä aikaa. Miten selviät tästä ajasta, vai eikö siinä mielestäsi ole mitään selviämistä? Ihana, tärkeä luonnonvalo Auringonpaiste tuntuu ihanalta koko kehossa ja mieltä myöten. Mitä vähemmän…
Sadas
Tämä on sadas postaukseni. Tuntui, että pitäisi kirjoittaa jostakin merkityksellisestä – koska sadas postaus. Toisaalta kaikki tekstini ovat olleet merkityksellisiä, sillä jokaiseen niistä sisältyy jokin oivallus. Kun kirjoitan, ajatukseni aukeaa ja avartuu, ja ymmärrän hiukan paremmin elämää, itseäni ja teitä…
Ulkomaankirjeenvaihtaja
Ihan pienestä tytöstä lähtien halusin olla ulkomaankirjeenvaihtaja. En tiedä yhtään, mistä mokoman keksin, mutta se oli vuosikausia haaveammattini. Mitä sitten tapahtui? Miksi jotkut opiskelevat ja pääsevät lapsuuden toiveammattiinsa ja toiset eivät? Missä vaiheessa ja miksi kadotin haaveeni? Ulkomaankirjeenvaihtaja Kouluun päästyäni…
Kosketusenergiaa
Me olemme ihmisinä kosketusta vailla. Harvoin maltamme, ehdimme tai viitsimme koskettaa toisiamme rauhassa ja ajatuksella, vilpittömästi ihminen ihmistä – ilman taka-ajatuksia. Olemme kuitenkin kaikki inhimillisiä olentoja, jotka kaipaamme kosketusta voidaksemme hyvin – läpi koko elämän, myös aikuisina! En tässä kirjoituksessa…
Joinakin päivinä kaikki on harmaata
Joinakin päivinä kaikki on harmaata. Siis ihan kaikki: taivas, aamupuuro, pyjama, sohva, maa, mieli. Niin käy usein juuri marraskuussa. Harmaa taivas Avaan aamulla kaihtimet ja katson taivaalle. Se on niin tasaisen harmaa, että pelkään sen kadonneen kokonaan. Siinä ei näy…
Hiipuva rakkaus
Olen rakastunut opettajaani. En olisi ikinä osannut odottaa tätä, mutta niin ajatus vain putkahti päähäni ja todeksi se on myönnettävä! Meillä on parin päivän päästä vuosipäivä, mutten aio viettää sitä. Tunteeni ovat ristiriitaiset: seuranani on hiipuva rakkaus. Odottamaton rakkauden kohde…
Pesiytyjä
Minä olen pesiytyjä. Lokakuu vetelee viimeisiään ja pesiytymiseni on taas hyvässä vauhdissa. Se alkoi jo syyskuussa ja on vahvistunut koko lokakuun ajan. Pesiytyjä siirtyy usein kesän ajaksi ulos, puutarhaansa tai parvekkeelle ja pesiytyy sinne. Syksyn tullen pesiytyjä siirtää pesänrakennuspuuhansa sisätiloihin.…