Minä olen pesiytyjä. Lokakuu vetelee viimeisiään ja pesiytymiseni on taas hyvässä vauhdissa. Se alkoi jo syyskuussa ja on vahvistunut koko lokakuun ajan. Pesiytyjä siirtyy usein kesän ajaksi ulos, puutarhaansa tai parvekkeelle ja pesiytyy sinne. Syksyn tullen pesiytyjä siirtää pesänrakennuspuuhansa sisätiloihin.
Pesiytyjän tunnusmerkit
Pesiytyjä (omaa sukua Kodittaja, ks. myös pesäytyjä, tuntem.) minussa herää syksyisin. On se olemassa ympäri vuoden, mutta syksyllä ja talvella se on aivan elementissään. Pesiytyjä minussa rakastaa myysaamista ja hyggeilyä, ennen kaikkea kotona. Pesiytyjä saa suurta nautintoa jo siitä ajatuksesta, että saa olla sisällä lämpimässä pesiytymässä silloin, kun ulkona tuulee, sataa, tuiskuttaa ja pakastaa. Pesiytyjä haluaa tehdä kodistaan viihtyisän pesän, pesäkolon, turvapaikan. Hänen kodistaan löytyy lukematon määrä tyynyjä, mattoja ja torkkupeittoja, verhoja, kynttilöitä, kukkia, kirjoja, valoköynnöksiä, -palloja ja muita tunnelmavalaisimia. Pesiytyjän puolison saattaa tunnistaa lievästä ahdistuksesta, joka aiheutuu pimeään vuodenaikaan tyhjien tuikkukuorien vuorista, pikkuvalaisimien loputtomasta sammuttelusta ja sohvatyynyjen alle hautautumisesta.
Pesiytyjän sanoja ovat lämmin, tunnelmallinen, kotoisa, turvallinen, kodikas, viihtyisä, pehmeä, hämärä. Onnekkaimpien pesiytyjien kotona rätisee takkatuli. Jos pesiytyjä on onnistunut pesiytymään suureen taloon tai huoneistoon, sieltä löytyy hänen kädenjälkenään erilaisia pesiä: lukunurkkauksia, päiväunipaikkoja, piilokoloja ja istuskelukulmauksia. Pienemmässä mittakaavassa pesiytyjällä on kodissaan ainakin yksi turvakolo, yleisimmin makuuhuoneessa, olohuoneessa tai keittiössä – ja onpa pesiä tavattu portaiden altakin. Pesiytyjän oleilupaikkojen tunnusmerkkejä ovat keksinmuruset ja mukista jääneet renkaat pinnoilla.
Pesiytyjä pukeutuu pyjamaan, villasukkiin, kotitossuihin ja muhkeaan villaneuleeseen (saa olla nukkavieru) – mitä pehmeämpää, sen parempi. Hän rakastaa tassutella kodissaan ja ihailla kaikkea kaunista ja viihtyisää. Muuta ei onneen oikeastaan tarvitakaan. Pesiytyjä myös kääriytyy sohvalle tai nojatuoliin torkkupeiton ja tee- tai kahvimukin kanssa ja lukee kirjaa tai selailee sisustuslehtiä, niitä meidänmökki-tyylisiä. Joskus laiskanlinnan käsinojalla keikkuu myös viinilasi tai kippo, jossa on pari palaa suklaata. Pesiytyjä tarjoaa tossuja, villasukkia ja villashaaleja myös vierailleen ja sammuttaa kulkiessaan kaikki kirkkaat valot.
Pesiytyvyys periytyy
Pesiytyvyys on vallitseva perintötekijä, se periytyy dominantisti. Sain ensimmäisen pesäni, isän tekemän pahvilaatikkomajan yksivuotiaana. Minut piti myös iltaisin peitellä nyyttiin, koska siellä oli turvallista ja lämmintä. Nyytittämisen olen opettanut myös lapsilleni. Viime vuosina olen opetellut palauttamaan pesiytyjän itsessäni ja nykyään kannan jo tätäkin ominaisuuttani ylpeästi, häpeilemättä.
Kun omat lapseni olivat pieniä, mietimme metsässä, millaisen kodikkaan kodin tuohon ja tuohon kantoon tai kivenkoloon voisi Vaaksanheimoille rakentaa. Molemmat poikani rakastavat pesiä ja majoja, niitä on meillä rakenneltu paljon. Silloin, kun kotini vielä piti olla aina tiptop, yritin suitsia majanrakennusvimmaa, mutta eihän se onnistunut. Annoin periksi. Pojat halusivat tehdä pesänsä milloin mihinkin ja toisinaan myös nukkua niissä: lattialla lampaantaljan päällä tyynyröykkiössä, saunan lauteiden alla tai keittiön pöydän alle tekemässään kodassa (todella käytännöllistä esimerkiksi ruokailua ajatellen.) Kuopus on nyttemmin jo siirtynyt nukkumaan sängyssä, mutta hänestä onkin kehkeytynyt varteenotettava pesiytyjän alalaji (sohva)pesäkkö. Vanhempi poikani hykertelee edelleen suunnitelmiaan rakentaa asunto pakettiautoon, puuhun tai kallellaan olevaan lautavarastoon. Vielä hän sen joku päivä tekeekin, sanokaa minun sanoneen.
kuvat: pixabay.com
