Joulunalusaika on suloisten yllätyspakettien aikaa. Digiviestinnän ylivaltakaudella on aivan ihanaa saada postilaatikkoonsa oikea kirje tai paketti! Jouluna niitä kopsahtaa laatikkoon useampi, mutta pisimpään jatkunut perinne on lähetys Itävallasta.
Kirje Itävallasta
Olin yläasteikäisenä Kerkkoon kansantanssiryhmän kanssa kiertueella Saksassa ja Itävallassa (vuosi saattoi olla -90 tai -91). Tuohon aikaan soitin klarinettia, eli olin mukana säestämässä tanssia. Itävallassa yövyimme suloisessa pikkukylässä nimeltä Sankt Valentin. Ystävälliset perheet ottivat meidät koteihinsa pariksi yöksi asumaan, ja pitivät meistä hyvää huolta. Tuon isäntäperheen kanssa vaihdamme edelleenkin jouluna tervehdykset ja kirje Itävallasta onkin yksi tärkeimmistä jouluperinteistä, joka alkoi teininä ja on jatkunut koko aikuisikäni. Odotan St. Valentinista saapuvaa lähetystä joka vuosi lapsekkaan kiihkeästi, sillä kirjeen sisältö on joka kerta erilainen, se on yllätys.
Elämä joulutervehdyksissä
Itävallasta saapuva kirje on kirjoitettu saksan kielellä, kauniilla käsialalla. Minäkin kirjoitan toki saksaksi. Vaihdamme joulukirjeissämme vuoden tärkeimmät kuulumiset ja sen ansiosta tiedän pieniä palasia tuolloisen isäntäperheeni jäsenten elämästä. Perheen poika Karl oli St. Valentinissa vieraillessamme ihastunut Heleneen ja eräänä vuonna joulukirje kertoi heidän menneen naimisiin. Seuraavana jouluna oli syntynyt pieni tyttö ja pari joulua myöhemmin toinen. Nyt tyttäret Lisa ja Sarah ovat jo aikuisia ja muuttaneet pois kotoa. Joulukortin allekirjoitti alkuvuosina Karl, sitten Helene ja Karl yhdessä, välillä Helene, Karl, Lisa ja Sarah ja nyt taas Helene ja Karl. Tietysti toivottelemme korteissamme toisillemme hyvät joulut ja uudetvuodet, mutta perinteeksi on muotoutunut myös lähettää jotakin pientä ihanaa kirjeen mukana. Nuo pienet yllätykset ovat osa joulutunnelmaani, sillä ne tuovat niin tärkeän tuulahduksen vuosien varrella ja monestakin syystä rakkaaksi muodostuneesta saksalaisesta joulusta.
Yllätyksiä kuoressa
Lähes kolmeenkymmeneen (!) joulutervehdykseen on mahtunut monta yllätystä, ja siksi on aina yhtä jännittävää avata joulupostikuori – edelleen. Haasteeksi on mitä ilmeisimmin puolin ja toisin muodostunut keksiä sellaista lähetettävää, joka mahtuu suhteelliseen pieneen tilaan ja kestää kuljetuksen. Itävallan paketeista on paljastunut ainakin suklaapäällysteisiä, piparkakun makuisia ja sydämen muotoisia Lebkucheneita, täydellinen minijouluseimi, kalenteri, jääkaappimagneetteja, kirjanmerkkikokoelma, saippuoita, joulukalenteri, kynttilöitä, perinteisellä tavalla koristeltuja joulupipareita, jääsuklaata, joulukaramelleja, 3D-joulukortti, joulukoristeita – lähes kaikki Itävallassa tehtyjä. Nyt Lehkucheneita saa toki jo Lidlistä, mutta 90-luvulla ei saanut, kun ei ollut Lidliä! Erityisen ihanalta tuntui saada saksalaisia herkkuja Frankfurtissa tehdyn työharjoittelun jälkeen – kulttuuri tuntui entistä rakkaammalta.
Tänä vuonna sain aloe veraa ja lehmuksenkukkaa sisältävän vaahtokylvyn – eipä hassumpaa! Siitä tosin saattaa muodostua isompi juttu, sillä joudun nyt, lahjasta nauttiakseni, joko kutsumaan itseni sellaisen ystävän luo, jolla on amme tai varaamaan yön sellaisesta hotellista, jonka kylpyhuoneesta tuo ihanuus löytyy.
Rakas jouluperinne
Rakastan tätä perinnettä ja sitä ihmeellistä asiaa, että ihmisten välinen yhteys voi syntyä muutaman päivän aikana niin, että se kestää joulukirjeiden varassa lähes 30 vuotta! Yhtenä vuonna joulukirje saapui myöhässä, tammikuun puolella. Paketti oli kovia kärsineen näköinen, mutta otin sen valtavan kiitollisena vastaan, sillä olin jo ehtinyt hätääntyä, että jotakin on tapahtunut, kun lähetystä ei kuulunut. Jokajouluinen kirje Itävallasta on paljon enemmän kuin kirje – se on pala elämää, ja osoitus hyvästä tahdosta, ihmisten välisestä siteestä sekä ystävyyden kunnioituksesta ja tärkeydestä. Se tuo valoa pimeään aikaan ja on rakkauden osoitus – joulun sanomaa parhaimmillaan. Joulu on valon ja rakkauden juhla!
kuvat: pixabay.com & Kaismanteri
