Ilo tuntuu hyvältä! Ja silloin, kun se katoaa usvan taakse, tuntuu kurjalta. Keskellä kauneinta ruska-aikaa puikahti iloni jälleen sordiinon sisälle ja kumisi sen uumenissa vaimennettuna. Sordinoitu ilo Minun on lähtökohtaisesti helppo tuntea iloa, se on minulle luontaista. Olen itsestäänilostuvaa sorttia!…
Katumisjuttuja
Oli aika, jolloin kadutti vähän kaikki. Nuori Kaisa häpesi toilailujaan ja katui, vähän kuin varmuuden vuoksi. Sitten tuli aika, jolloin päätin, etten kadu yhtään mitään, sillä kaikellahan on ollut tarkoitus. Tuumin, että katuminen liittyy aina menneeseen, johon ei pääse takaisin…
Kehonkuva(tus)
Viime syksynä kirjoitin kehoni arvista, eikä kehoteema taida jättää minua rauhaan ennen kuin se on käsitelty. Hävettää myöntää, että olen jälleen kerran hukassa kehonkuvani ja naisellisuuteni kanssa. Lisäksi hävettää se, että hävettää. Tätä tekstiä oli vaikea kirjoittaa, saati julkaista. Tein…
Kaavoihini kangistunut
Tulen surulliseksi, kun huomaan, että joku on päivänselvästi kaavoihinsa kangistunut. Sitten hetken päästä ymmärrän, miksi. Olen itsekin kaavoihini kangistunut. Itse asiassa: minä, jos kuka! Miten sitä tuleekaan arvostelleeksi toisten kaavoja – meillä jokaisella kun on omat, erilaiset kaavamme, joita seuraamme…
True colors
Olisi tärkeää pystyä elämään niin, että voi loistaa omia värejään aidosti, peittelemättä. Toisin sanoen olla sellainen kuin on. Todelliset värit Joidenkin ihmisten värit ovat kirkkaina näkyvillä, ja silloin he hehkuvat. Joskus ihminen paljastaa oikeat värinsä toiselle vasta silloin, kun luottamus…
Saippuapala
Suru on kuin saippuapala. Siinä se köllöttelee alustallaan paljaana ja odottaa kaikessa rauhassa, että pääsee toteuttamaan tehtäväänsä. Antautuu ja puhdistaa Välillä se on kuiva koppura, kutistunut ja jokaisen syynsä sulkenut, kipristelee kulmat kovina kupissaan eikä anna itsestään niin mitään. Kun…
Päiväkirjat
Päiväkirjat. En yksinkertaisesti mahtanut itselleni mitään – en saanut niitä laskettua käsistäni. Olen pari viimeistä viikkoa lukea ahminut omia päiväkirjojani ja luettavaa riittää edelleen: tekstiä on tuhansia sivuja! Löysin laatikollisen nuoruusvuosieni muistoja: kirjeitä, kortteja ja päiväkirjoja täynnä sivujen laidasta laitaan…
Tajunnanvirtaa
Kun viimeksi kirjoitin blogia, oli toukokuu. Kirjoitin viitseliäisyydestä, minkä jälkeen olen ollut tasan kaikkea muuta kuin viitseliäs. Jotenkin elämä vyöryi ja ryöpsähti ylleni ja uuvutti minut. Nyt kirjoitan tajunnanvirtaa, enkä aio lisätä väliotsikoita – ihan vaan Yoast SEO:n kiusaksi. Kahden…
Kiipeilyä
On olemassa tehtäväkirja, jonka kanssa olen kulkenut kolme vuotta. Sain sen lahjaksi jouluna 2017 ja täyttämisen aloitin tammikuussa 2018. Nyt kirja on raapustettu viimeistä sivua myöten täyteen ja olen kiivennyt puskemisen puolilta voiman valoon. Kiipeilyä Olen kiipeillyt tunteiden tikapuita häpeästä,…
Nestehukka
Katselin huoneeni seinällä roikkuvaa, kummitädiltä lahjaksi saamaani mustavalkoista taulua ja toistin hiljaa mielessäni siihen painettua, tuttua psalmia: Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu… Se toi vähän lohtua, sillä voi, minä pelkäsin. Nestehukka Asuimme Vilppulassa, vuosi oli 1983 ja…