Yksin on lopulta aika helppoa olla. Tai ristiriidatonta. Itsensä kanssa kun ei kovin usein ajaudu konflikteihin. Yksin olemiseen tottuu ja siitä alkaa jopa pitää. Tiedän kirjoittavani vaarallisia sanoja, joten korostan, etten kirjoita yksinäisyydestä, sillä valitsin yksin olemisen itse.
Valintana minä
Avioeron jälkeen tunsin vahvasti, että minun on oltava itsekseni ja opeteltava taas tuntemaan, kuka olen. Aikaa tässä tutustumisen tuoksinassa hujahti seitsemän vuotta, joten minussa on päivänselvästi useita tasoja, joihin tutustua… En väitä, etten itse tehdystä valinnasta huolimatta olisi ollut välillä yksinäinen ja kaivannut kainaloa. Viihdyin itsekseni kuitenkin niin hyvin, etten halunnut vaihtaa rauhallista sinkkuelämääni mihin tahansa suhteeseen vain siksi, että minulla olisi vierelläni joku. Valitsin minut.
Jakaako vai eikö jakaa?
Kun vähitellen alkoi valjeta, mikä on minulle hyväksi ja mitä tarvitsen, alkoi myös kirkastua kuva siitä, minkälaisen ihmisen kanssa voisin haluta jakaa elämäni. Lukuisien, turhauttavien pohdintojen ja sydämen kuulostelujen jälkeen tulin siihen tulokseen, ettei sellaista ihmistä ole olemassakaan, joten on parasta jatkaa yksin. Aloin aidosti uskomaan, että näin todella on. Tunnetreeni oli yksin harjoitellessa varsin yksipuolista, joskin tarpeellista sekin.
Ristiriidatonta olemista
Yksin oleminen on ehkä ristiriidatonta ja tietyllä tavalla helppoa, mutta samalla jää paljon oppimatta. Tiedän, että on valtavasti yksinäisiä, jotka ovat täysin eri mieltä, mutta minä tarvitsin kuluneet vuodet oppiakseni tuntemaan itseni. Ja uskon, että kun sitten lopulta olin valmis luopumaan yksin olemisesta, todellakin olin valmis. Ainakin osasin kertoa itsestäni niin, että deittipalvelukuvaukseni resonoi minuntyylisilleni ihmisille! Ajattelen, että on tärkeää tiedostaa, missä Energiassa asioita tekee, ja sama koskee tasan tarkkaan myös tindereitä. Jos ei ihan tiedä, mitä haluaa, saa vastineeksi juuri sitä.
Tunnetreeni
Olen saanut harjoitella parisuhteessa olemista hyvinkin intensiivisesti kuluneiden viiden kuukauden ajan, sillä asiat ovat yksinkertaisesti soljuneet ja vauhdilla edenneet yhteiseloksi. Tuntuu valtavan hyvältä ja samaan aikaan helpolta ja vaikealta. On ollut ravisuttavaa ymmärtää, kuinka monta asiaa olin yksin ollessani kieltänyt itseltäni tai siirtänyt taka-alalle ja kuinka monta asiaa oli jäänyt vaille harjoittelua. Luulin oppineeni käsittelemään tunteitani, mutta nyt olen saanut huomata, että treenattavaa riittää kyllä edelleen – nyt niihin liittyy toinen ihminen ja parisuhteessa olemisen monet tunnetasot.
Haastavat tiet johtavat kauniisiin kohteisiin
Odotuksia ja uskomuksia
Huomaan, että odotan itseltäni, ettei minua hetkauttaisi mikään. Järjetöntä! Ikään kuin minun pitäisi olla tunteiden aiheuttamien reaktioiden yläpuolella! Mitä ihmettä? Niinkuin aikuisuus olisi jotenkin itsensä täydellistä hallitsemista eikä iän myötä tarvitsisi enää harjoitella. Pyh. On oikeastaan aika jännittävää saada itsensä kiinni tällaisista uskomuksista! Jotkut tunteet, kuten mustasukkaisuus tai epävarmuus herättävät minussa häpeää, ja häpeän tunnehan on ehkä raskain kaikista. Kunnes senkin antaa jälleen kerran vaan tulla ja olla – ja sitten taas mennä. Häpeä elää meissä kaikissa, syvimmissä ja salaisimmissa poimuissa, eikä se laimene kuin antamalla sen tulla nähdyksi ja kuulluksi, samanarvoisena muiden tunteiden kanssa.
Psykoterapia tukena
Tällä hetkellä harjoittelen tunteiden tuntemista niin, että annan niiden oikeasti tulla näkyviksi ilman, että niiden tarvitsee valua toimintaan asti. Voin kertoa, että treenattavaa on! Nyt kuitenkin suhtaudun asiaan seikkailumielellä ja se muuttaa oikeastaan kaiken. Kognitiivinen käyttäytymispsykoterapia auttaa prosessissa ja saan työkalupakkiini jatkuvasti uusia vimpaimia. Tunnetreeni on jatkuva prosessi ja olen onnellinen, että minulla on vierelläni ihminen, jonka kanssa voin käsitellä tunteitani ja niihin liittyviä ajatuksia yhdessä. Tunteita voi treenata kuten lihaksia ja tulokset ovat vähintään yhtä palkitsevia.
kuva: Unsplash
