Ukin kädet ovat kauniit ja jotenkin lempeät. Sormet ovat pitkät ja virheettömän muotoiset, eikä niitä ihan heti uskoisi muurarin käsiksi. Näillä käsillä on tehty paljon töitä ja silti niiden iho on kuin kiinalaista riisiposliinia, läpikuultavan vaaleaa. Harmittaa, ettei niistä ole olemassa yhtään kuvaa.
Muurarimestari
Ukki on muurarimestari ja kaikki lähiseuduilla ja kauempanakin tuntevat hänet ja pitävät arvossa. Ukin kolme poikaa ovat isänsä kouluttamia muurareita ja niin ikään haluttuja uunintekijöitä. Ukin käsissä ei ole haavoja ja laastareita kuten Arton, Teuvon ja Sepon käsissä, eivätkä ne ole laastin kyllästämät. Todennäköisesti ovat työuran aikana olleet, mutta ukki on ollut eläkkeellä jo kauan ja kädet ovat eheytyneet. Niiden kynnet ovat siistit ja viilatun näköiset. En kuitenkaan näe ukkia kynsiviila kädessään.
Mystinen hahmo
Ukin käsistä huokuu kaunosieluisuus ja hellyys. Hän on jotenkin mystinen hahmo. Ukilla on valkoiset hiukset, jotka hän kampaa pään yli. Aamuisin, kun hän köpöttelee iänikuisissa, lököttävissä pitkissä kalsareissaan keittiöön, hiukset hapsottavat hassusti väärällä puolen päätä, korvan yllä leijuen. Ukilla on päiväsaikaan ohuiden hiustensa suojana musta baskeri ja päällään valkoinen kauluspaita sekä harmaat suorat housut, joita pitävät yllä henkselit. Jos on kylmä, ukki pukee vielä napillisen, väljän villatakin. Jaloissaan hänellä on matalat huopatossut.
Ukilla on usein parransänki. Se on harmaa ja karhea. Haemme ukille Klubi-tupakkaa Annelin kaupasta ja ukin sormissa onkin haaleat nikotiinin ja tervan kellastamat jäljet. Ukin kädet ovat hyväntahtoisen, lämminsydämisen ihmisen kädet. Ja sellainen hän onkin. Hän ei ole mikään esillä oloa kaipaava suupaltti ja vitsiniekka, vaan ennemminkin tarkkaileva myhäilijä, hiukan sivussa viihtyvä. Ukki hymyilee meille lapsenlapsille pilke silmäkulmassaan tuikkien ja seuraa meidän loputtomia näytelmiämme mummolan kylmillä betoniportailla sanomalehden päällä istuen. Näky on lapsuuteni tutuimpia.
Köllöttelijä
Ukki rakastaa kukkia ja ihailee mummon upeita kukkapenkkejä. Usein hän myös köpöttelee kävelykeppiinsä tukeutuen perunapellon laitaa pitkin päivänkakkaroita ja kissankelloja keräten. Kimpun hän laittaa lasinpaloilla ja simpukankuorilla koristeltuun maljakkoon, joka on puutarhakeinun viereisellä betonipöydällä. Ukki on tehnyt sekä pöydän että maljakon. Hän köllöttää keinussa puiden katveessa, torkkuu ja seuraa meidän lasten leikkejä, kun juoksemme edestakaisin mummolan ja Artolan väliä. Joskus hän pyytää, että pumppaisimme ja kantaisimme saunaan vedet. Niin tapahtuu. Teemme aina kuten ukki pyytää, koska ukki pyytää kauniisti.
Rätväyksiä ja kalkkunoita
Ukki istahtaa mummolan keittiön pöydän ääreen ja tokaisee: ”Ka, karskaatettaahan kahvit”. Ja niin ne sitten keitetään, porokahvit pannussa hellalla. Äiti on kertonut, kuinka he lapsuudessa harjoittelivat leipomista, ja kuinka kaikki ei aina mennyt ihan suunnitellulla tavalla. Ukki oli aina kuitenkin maistanut tytärtensä leipomuksia, joita kutsui hellästi ”rätväyksiksi”. Ukki kasvattaa kalkkunoita, jotka tepastelevat aitauksessa ulkovessan vierellä. Tähän aikaan olen vielä aivan pieni tyttö ja pelkään sekä kalkkunoita että ulkovessaan menemistä.
Enon ukki
Kun ukilla on syntymäpäivä, laulamme hänelle ”Sä kasvoit Eino kaunoinen”. Ukki hymyilee leveästi ja laittaa saamansa juhannusruusut maljakkoon. Hän puhuu aina rauhallisesti enkä muista hänen koskaan suuttuneen. Hän on minulle teiniaikojen lohtu ja kallio, hän osaa sanoa aina oikeat sanat eikä välitä, kun poikaystävä kömpii luokseni yläkertaan kesäyönä. Hymyilee vaan ja iskee silmää, ja kehottaa varomaan, ettei mummo huomaa. Kirjoitan ukista päiväkirjoihini ja kunnioitan häntä. Kun ukki laskee ison, lämpimän kouransa pääni päälle, tuntuu rauhoittavalta ja siltä kuin kuin parantavaa voimaa valuisi sieluuni saakka. Kutsumme ukkia Enon ukiksi asuinpaikan mukaan ja erotukseksi Uimaharjun ukista, isäni isästä.
Sodan kokeneet
Minä mietin joskus, ovatko ukki ja mummo läheisiä. He eivät pussaile ainakaan muiden nähden. Mummo on ukkia 12 vuotta nuorempi ja äiti kertoo, että ukki rakastaa mummoa ja on aina kohdellut häntä hyvin. En lapsena ajattele sitä, mutta myöhemmin ymmärrän, että isovanhempani ovat kokeneet sodan. Siitä ei koskaan puhuta. Ukin lempeät kädet ovat kokeneet sodan.
Hautajaisista discoon
Ukilla on 12 lastenlasta ja kahdeksan kuukauden päästä kolmannentoista, minun pikkuveljeni, syntymästä häntä ei äkkiä enää ole. ”Siellä oli jotakin pikkuaivoissa”, minulle sanotaan epämääräisesti, surua silmissä. Muistan vain, että ajamme pimeässä Porvoosta ukin hautajaisiin, en itse hautajaisia. On loppuvuosi 1991, ukki on kuollut 22. päivä joulukuuta 74-vuotiaana. Koska hautajaispäivä on lauantai, on Vallisärkällä illalla disko. Sinne haluamme mennä, mutta aikuisten mielestä se ei ole sopivaa. Kinuamme kuitenkin edelleen ja vetoamme siihen, että ukki olisi päästänyt meidät ja halunnut, että menemme. Mistähän ihmeestä senkin keksimme? Teinit ovat ilmeisen viisaita. Saamme mennä discoon, mutta itkuhan siellä tulee. Ukkia ei enää ole ja on ikävä. Olen 15-vuotias.
Tärkeiden miesten kädet
Tänä päivänä meillä on jäljellä ihanat muistot ja ukin sotilaan päiväkirja. Siinä on armeijakavereiden piirroksia, tekstejä ja tervehdyksiä: kaikki jotenkin niin herkkiä, viattomia ja kauniita. Äitini antoi entisöidä kirjan, ja nyt siinä on kunnon kannet ja vahvistetut sivut aarresisältöä suojaamassa niin, että se kestää vielä tulevillekin sukupolville. Sitä ovat ukin rakkaat kädet pidelleet. Ehkä niiden vuoksi kiinnitän aina erityistä huomiota miesten käsiin: mitkä tahansa eivät kelpaa. Myös Uimaharjun ukin ja oman isäni kädet olivat käsien parhaimmistoa.
Teksti on elämänkertakirjoituskurssin satoa ja sitä on lyhennetty blogissa julkaisemista varten.
Kuva: Pixabay