Siinä ne seisovat rivissä, korealaisen ravintolan vitriinihyllyllä, yhtä aikaa ylväinä ja kainon nöyrinä. Katselen niitä ihaillen ja äkkiä tajuan, että minulla on yksi aivan samanlainen. Tällä hetkellä se tosin lepää selällään jossakin muuttolaatikossa varastohallin uumenissa.
Koristenukke Koreasta
Isäni matkusti ajoittain paljon työssään. En oikeastaan tiedä, missä kaikkialla hän reissasi, mutta kohteisiin mahtui Euroopan maita ja kaukokohteita. Kun isä oli poissa, meillä oli häntä ikävä – eikä ollut kännyköitä, joilla pitää yhteyttä! Oli mukavaa saada isä takaisin kotiin ja vähintään yhtä mukavia olivat isän tuliaiset. Joka kerta oli jännittävää avata eksoottisen näköisiin papereihin tai muoveihin kääritty yllätys.
Koreasta isä toi meille tytöille koristenuket. Ne seisovat puisilla alustoilla ja hymyilevät vienosti silmät alaspäin luotuina, kaula sirosti kaarella. Minun nukellani on upea, pitkä puku, jossa on kultaisia kirjontoja limenvihreällä ja fuksianpunaisella pohjalla. Sillä on sirot puukengät, mutta ne näkyvät ainoastaan silloin, jos kurkistaa jäykän puvun alle. Neidon kädet ovat yhteen liitetyt ja hänen mustat hiuksensa ovat jakauksella ja nutturalla. Liikutun, kun näen saman sarjan nukkeja ravintolan vitriinissä. Olisin halunnut kuvata oman tuliaisaarteeni blogitekstiin liitettäväksi, mutta en muista, missä muuttolaatikossa se köllöttää.
Puuhelmet Hollannista
Kävin Vilppulan ala-asteella ensimmäistä luokkaa, kun isä toi minulle Hollannista puuhelmet. Punaiseen puuvillanaruun on pujotettu 15 helmeä ja kuudestoista toimii lukkona. Juuri siinä helmessä on 7-vuotiaan Kaisan hampaan jälkiä. Kirkkaanpunaiset helmet ovat keskenään hitusen eri kokoisia ja joka toiseen niistä on maalattu kukkia, joissa on valkoiset terälehdet ja musta keskusta. Isä piti helmistä ja kukista (ja hiuspinneistä). Koru ulottui pikku-Kaisan rintakehälle saakka, mutta edelleen helmet yltävät kaulani ympäri. Rakastin korua ensi hetkestä lähtien. Koska tuohon aikaan pureskelin kaikkea mahdollista (hiuksia, kynsiä, helmiä…) olen kokeillut myös näiden puuhelmien kovuutta pienillä hampaillani.
Maatuska Venäjältä
Isä reissasi vuosien aikana useita kertoja Venäjälle ja vietti siellä pitkiä aikoja lastulevynkäsittelykoneiden käyttöönottoa valvoen. Muistan, että silloin yhteydenpito oli erityisen hankalaa, sillä puhelimia ei ollut ihan joka paikassa ja puhelut olivat kalliita. Isän lähettämät kortitkin saattoivat saapua vasta hänen palattuaan kotiin. Joltakin Siperian reissultaan isä oli löytänyt kauniin, mustahameisen maatuskanuken. Hymyilevässä, 6 nukkea sisältävässä maatuskassa hohti kiiltävän lakan alla lämmintä punaista, kirkasta vihreää, upeaa kultaa, himmeää keltaista ja ultramariinin sinistä. Puinen, huivipäinen nukke oli noin 11 senttiä korkea. Pienin eli sisimmäinen maatuska oli ihan hirmuisen pieni! Harmittaa vietävästi, että kaappientyhjennysvimmassani olen joskus myynyt maatuskan kirpputorilla.
Posliinikissa Intiasta
Eteisen kaapin päällä lepää kerälle kiertyneenä haaleanvihreä posliinikissa. Sen selässä on pieni painauma, jossa olen joskus säilyttänyt sormuksia ja toisinaan polttanut tuikkukynttilää. Olenpa myös täyttänyt pyörylän suolalla, johon olen tiputtanut pari tippaa eteeristä öljyä huonetuoksuksi. Tämän ihastuttavan, seesteisyyttä huokuvan ihanuuden sain isältäni Intian matkalta. Isä sai itselleen vatsataudin, koska oli hyvin ennakkoluulottomasti maistellut paikallisia herkkuja – kuten kaikilla muillakin reissuillaan. Kissakin lepäilee muuttolaatikossa kuplamuovin suojassa.
Ananaskarkit maailmalta
Jos isä ei löytänyt mieleisiään tuomisia, hän toi meille ananaskarkkeja peltirasiassa. Kovien keltaisten, mustaviirullisten namujen maku vie silmänräpäyksessä lapsuuteen. Ananaskarkkeja sai tuohon aikaan ainoastaan lentokentiltä ja satamista, joten ne olivat harvinaista herkkua ja tulimme niitä tuliaisiksi saadessamme aivan erityisen iloisiksi. Kitalaki tuli haavoille suurikokoisten karamellien imeskelystä, mutta ei niitä pureskellakaan raaskinut! Metallirasioiden ulkonäkö ja koko muuttuivat vuosien aikana ja vasta tänään minulle valkeni, että karkkien valmistaja on Fazer!
Isän tuliaiset
Isän tuomia tuliaisaarteita on useita muitakin, vaikka osa niistä on jo tähän päivään mennessä syöty ja juotu. Kun aikuistuimme, isän tuliaisvirta ehtyi, mutta toisaalta työmatkojakin oli jo harvemmin. Olen jatkanut tuliaisten tuomisen perinnettä, ja se tuntuu hyvältä. Isän tuliaiset ovat tallessa – osa kaapissa (nyt muuttolaatikoissa), osa esillä ja käytössä, ja osa sydämessä. Isällä oli silmää kauneudelle, eikä hän koskaan tuonut lahjaksi mitä tahansa krääsää, vaan harkiten valittuja, kauniita esineitä. Nyt ne ovat osa isään liittyviä, rakkaita muistoja.
Kuva: kotialbumi 🙂
