Kesäni kaljuna

Tämä kesä on alkanut aikaisin, ihanana. On ollut aivan upeaa herätä auringonpaisteeseen aamu toisensa jälkeen. Alkukesä on ollut myös ihanteellisen lämmin kaljulleni.

Sytotukka

Hiukseni alkoivat lähteä tasan kaksi viikkoa ensimmäisen sytostaattihoidon jälkeen. Ensin tummia hiustukkoja alkoi olla jokaisella tyynyllä, pesualtaassa ja suihkun lattiakaivossa. Lyhythiuksisena en todellakaan ole tottunut joka paikassa pyöriviin hiuksiin. Silloin soitin kampaaja-Annelle ja tilasin 3-millisen. Tuli hyvä mieli ja kevyt olo. Ihan jees.

Kolmemillinen tarjosi kuitenkin vain hetken helpotuksen, sillä nopeasti huomasin, että 3-milliset hiuspätkät ovat vielä häiritsevämpiä tyynyllä ja pipoissa, pistelyn vuoksi 😀 Niin sai eräänä lauantai-iltapäivänä parturimies hommia ja minä puolestani perinteisen tunisialaisen kaljuksiajokokemuksen paksuine partavaahtoineen ja veitsineen. Vau! Kyllä tuntui kesätuuli vauvanpyllyn siloisessa kaljussa pumpuliselta. Ja komea, auton konepellin viiltämä arpeni pääsi näkyviin paraatipaikalle.

Kesäni kaljuna

Olen siis päättänyt kulkea tämän kesän kaljuna. Kerrottakoon, etten nyt enää parin viikon jälkeen itse muista kaljuuttani ja että tunnen itseni aivan yhtä naiselliseksi kuin aiemminkin. Enkä osaa nolostella tai peitellä kaljuani. Jos näette minut huivissa, lippiksessä tai muussa virityksessä, kyse on todennäköisesti herkän valkoisen päänahkani suojelemisesta auringolta. Kesähän on vasta alussa!!

Kalju nainen on edelleen ehkä vähän tabu, monelle kauhistus. Huomaan sen katseista. Onhan kautta aikojen sanottu, että hiukset ovat naisen kruunu. Miehille kalju on selittelemättä sallittu, jopa suotava, seksikäs ja miehekäs.

Katseet kaljussa

Todennäköisesti kaljuuni suunnattuihin katseisiin kätkeytyy sääliä, ihmetystä, uteliaisuutta, inhoa, epäilyä, surua, pelkoa. Takuulla moni miettii, että mikähän juttu tuo on. Osa tuijottaa sumeilematta, pysähtyy ja kääntyy vielä perään katsomaan (katson hymyillen takaisin). Ja mitä kaikkia leimoja naisen kaljuuteen liittykään sukupuolista suuntautumista, kovisluonnetta, rikollisuutta ja vankilataustaa myöten. Ja sitten on tietenkin vielä ajatus siitä, että kalju tarkoittaa sairautta, ja että syöpä voisi iskeä minuunkin. Entä, jos minunkin hiukseni lähtisivät? Niin voi käydä ilman syöpääkin.

Kuvittelen olevani hyvä lukemaan katseita. Siksi tunnen kaljuuni suuntautuvissa katseissa myös rohkaisua, lämpöä, myötätuntoa, ja jotkut uskaltavat jopa käyttää kauniita sanoja! Saankin päivittäin myös myönteistä palautetta hiuksettomuudestani. Sairaalalla eräs hoitaja pysähtyi kärrynsä kanssa kohdalleni ja tokaisi: ”Voi miten hieno kesätukka.” Kerroin, ettei tavallaan ole vaihtoehtoja ja lähetin kiitokseksi ison lentosuukon. Kummallekin jäi hyvä mieli.

Kyllä, myönnän, että kaljuna arpipäänä kulkeminen vaati aluksi rohkeutta. Onhan siinä melkoisen paljaana. Toisaalta saan siitä tavallaan syyn kulkea pää vielä hiukan pystymmässä, juuri siksi. Tiedättehän? Ehkä tunnen jonkinlaista tarvetta pyristellä tabuja ja uskomuksia vastaan ja näyttää muotoni kursailematta. Tänä kesänä näin, ensi kesänä ties miten! Kruunua en edes kaipaa, olisi varmasti painavakin…

Näyttäkää muutkin kaljut naiset rohkeasti kauniit kallonne ja antakaa kesätuulen hyväillä osoitusta rohkeudestanne ja luonnollisuudestanne. Ja kaikki hiukselliset, samat sanat teille! Ugh.