Yhtäkkiä huomaat, että sanapari leijonan loikka pyörii mielessäsi jatkuvasti. Voit vain arvailla, miksi. Ehkä kirjoittaminen auttaa avaamaan tätäkin asiaa…
Leijonan loikka
Leijonan loikka viitannee johonkin uskallusta vaativaan tekoon elämässä. Entä jos et ihan tarkkaan tiedä, mikä loikka olisi tehtävä? Kun olet meditoinut, joogannut, tehnyt energiahoitoa, EFT:tä, shindoa ja Chi Kungia (Qigong), etkä siltikään tiedä. Vai onko sittenkin niin, että tiedät kyllä, muttet uskalla myöntää itsellesi? Että olet jäänyt vain odottamaan, että asiat ratkeaisivat itsestään? Että pääsisit kerrankin helpolla? Tai ehkä olet yrittänyt vähän liikaa? Ehkä universumi tuokin tarvitsemasi luoksesi? Kuinka kauan sitä voi odotella? Tarkoittaako leijonan loikka päätöksentekoa vai elämään luottavaisena heittäytymistä? Vaikka päätöshän sekin on. Vai oletko vain vaatinut itseltäsi liikaa? Leijonan loikkahan voi olla myös leijonanpennun ensimmäinen haparoiva askel. Tai kissanpennun pieni tassun painallus – kissaeläinhän leijonakin on. Vai onko tällainen skaalaus pelkuruutta, loikan väistelyä?
Riippusiltarohkeutta
Leijonan loikka vaatii siis päättäväisyyttä ja rohkeutta. Leijona taitaa myös tietää, milloin etäisyys on liian pitkä loikattavaksi, rotko liian syvä. Ehkä silloin voi käyttää siltaa? Sillekin astuminen vaatii rohkeutta, vaikka sen tekisi kuinka varovasti. Etenkin, jos vastassa on riippusilta. Sitä on mentävä askel kerrallaan yli rotkon, luottaen siihen, että silta kestää ja että vastapuolella on jotakin uutta ja ihanaa, rohkeuden arvoista. Suunta on ainakin selvä, vaihtoehtoja ei oikein ole. Ei siis välttämättä tarvitse edetä leijonan loikin, kun tietää, mitä kohti on menossa. Ja sen tietää yleensä sydäntään kuuntelemalla, ennemmin tai myöhemmin. Silloin kai vakaat, pienetkin askeleet riittävät. Riittäväthän? Toisaalta joskus on viisasta olla loikkaamatta (etenkin, jos ei ole siltaa, jota pitkin kulkea) ja etsiä turvallisempi tie; sellainen, jossa ei ole niin paljon rotkoja ylitettäväksi.
Selvisihän se syykin, miksi tämä pyrki tulla kirjoitetuksi. Tiedän, että loikka on otettava, ja siksi tunnen olevani taas vaihteeksi aivan hukassa. Vaikka juuri siellä minun todennäköisesti kuuluu ollakin. Ei leijonakaan hötkyile: sillä on aikaa odottaa, vaikka päiväkausia. Siksi tämä postaus siis piti kirjoittaa, itse itselleni ajatuksia avatakseni. Olenhan ottanut loikkia ennenkin, antamatta pelolle valtaa! Ja taas on otettava yksi leijonan loikka, mutta luotettava siihen, että tiedän, milloin on oikea aika ja mihin suuntaan on loikattava. Tulisipa eteeni silta, niin sille astuisin. Tai näkisinpä sillan, joka ehkä onkin aivan edessäni…
Rohkeutta loikkiin ja sydämen kuunteluun!
kuvat: pexels.com & pixabay.com & Kaisa