Se alkaa u-kirjaimella ja tuntuu pehmeältä iholla, ja kun sitä koettaa koskettaa, se luistaa alta. Se tuntuu untuvaiselta. Sellainen se on: uskomus. Luovuus-uskomus Reilu viikko sitten juttelin Reiki-seminaarissa omista, luovuuteen liittyvistä uskomuksistani. Ajattelin pitkään, ettei luovuus kuulu minun pirtaani: etten…
Näppylöitä teksteistä
Kaunokirjallisuuden yhtenä tarkoituksena lienee erilaisten sielunmaisemien maalaaminen ja niiden kautta tunteiden herättäminen. Ei kuitenkaan ole helppoa miellyttää lukijoita, sillä mielipiteitä ja makuja on monia. Yltiöromantiikalle oksupussi Yleensä olen tekstien suhteen kaikkiruokainen, enkä marmata ihan pienestä. Kunhan pisteet, pilkut ja muut…
Jojoilua
”Ai koska olen viimeksi jojoillut?”Asiakkaan kysymys yllätti. Hetken mietittyäni, mitä jojoilu yli päänsä on, totesin, että olen jojoillut viimeksi silloin, kun lapset olivat pieniä. Tuolloin jojot olivat muodissa samoin kuin fidget spinnerit eli sormihyrrät ja beybladet – pyöriviä kaikki! Tällä…
Mansikoita
Katselin mansikoiden hintoja ja kyllä, kotimaisista saa maksaa sievoisen summan. Eikä siinä mitään, mutta kun kaikki muukin maksaa mansikoita! Elämisen kallistuminen vie talouden tiukalle, mutta onko se koko totuus? Valintoja Kun hinnat nousevat, joudumme miettimään, mihin rahamme laitamme – meidän…
Luontaisia hoitoja
Toukokuu on lopuillaan ja kesä aluillaan. Luonto on nyt mielestäni kauneimmillaan: täynnä uutta elinvoimaa, raikkautta ja vehreyttä. Luonto hoitaa meitä ja luontaishoidot ovat luonnollisia ja luonnonmukaisia. Ne ovat lääkkeettömiä hyvinvointihoitoja, joilla tuetaan hoidettavan terveyttä. Lempeää tasapainotusta Luonnonmukaisia hoitoja on useita…
Sopimuksella opissa
Olen pitkästä aikaa koulun penkillä; tällä kertaa sopimuksella opissa! Opinnot alkoivat maaliskuussa ja kestävät vuoden. Oppisopimus Sain marraskuussa soiton, jossa minua pyydettiin osallistumaan liiketoiminnan ammattitutkintoon johtavaan koulutukseen, joka olisi ilmainen. Minut siis käytännössä haettiin kotoa opiskemaan! Paras houkutteluvaltti oli kuitenkin…
Puhumisen vaikeus
Siinä hän on, rakas ihminen. Juuri nyt hän voisi yhtä hyvin olla kuka tahansa, täysin merkityksetön tai tuntematon. Yhteys on poikki, katki, rikki. Katkennut yhteys Opimme puhumaan noin yksivuotiaina, mutta näköjään sanojen tuottamista saa harjoitella vielä näin keski-iässäkin! Tässä tekstissä…
Kontrollissa
Kontrollointi on strategia, jonka avulla voi rakentaa itselleen turvallisen kuplan. Kaikki on hyvin niin kauan, kunnes tulee vastaan asioita, joita ei voi kontrolloida. Ja silloin tulee hätä. Hallinnan tunnetta hakemassa Elämä hyvin pitkälti tapahtuu eikä sitä itsessään voi kontrolloida. Luoja tietää, että…
Ikävä hämähäkkejä
Minulla on ikävä hämähäkkejä, sillä ne ovat kadonneet. Sen lisäksi, etten koskaan ajatellut kirjoittavani tekstiä tästä aiheesta, en myöskään ajatellut, että ikävöisin jonakin päivänä näitä seitinkutojamestareita. Kadonneet seittieläimet Kylpyhuoneessamme asusti vuosien ajan hämähäkkiyhdyskunta. Elelimme sopuisasti yhdessä, ja ympäri vuoden suihkukaverinani…
Tarkista, että olet ihminen
Pahoittelut heti alkuun käskymuotoisesta otsikosta! Ja sitten vielä huutomerkki ensimmäisessä lauseessa. Kyllä nyt ollaan tärkeän äärellä. Paitsi välimerkeillä, myös kirjaimilla on valtaa ja yksikin kirjain voi muuttaa merkityksen aivan tyystin. Vintagemieheni luki netissä tilausta tehdessään ruudulta ääneen (tuohtuneena ja tuhahdellen):…