Kun menetin toisen rintani, lakkasin käymästä uimahallissa. Aloin pukeutua niin, etteivät rintani korostu. Aloin arastella riisuuntumista enkä enää osallistunut saunailtoihin. Unohdin avokaulaiset iltapuvut ja häpesin arpiani. Kun menetin hiukseni, käytin huiveja ja peruukkia ettei kukaan vain huomaisia kaljuuttani. Kadotin naiseuteni. Seksielämäni kuoli kokonaan.
Kun sairaus ja hoidot verottivat voimiani, luovutin ja lopetin liikunnan harrastamisen. Kun sairastuin, jouduin käyttämään niin valtavaa määrää lääkkeitä, etten enää pysynyt kärryillä. Kun makuaistini laimeni tai katosi lääkkeiden seurauksena, lakkasin nauttimasta ruoasta ja juomasta. Lakkasin ylipäänsä nauttimasta elämästä. Olin tuomittu sairauteen ja sairaana elämiseen.
Totta vai tarua?
Mikään ylläolevasta ei ole totta. Toki olisin voinut monessa kohtaa valita suhtautua ja toimia noin, mutta päätin suhtautua ja toimia toisin.
Rintani menettämisen jälkeen olen jatkanut uimahallissa ja uimarannoilla käymistä ja vastannut katseisiin katsomalla suoraan silmiin, kuten ennenkin. Äitiään pyyhkeenkulmasta nykiville lapsille olen hymyillyt samoin kuin heidän hämmentyneille äideilleen.
Lopulta on aina kyse siitä, miten päätän suhtautua asioihin.
Hiusten lähtiessä pyysin kampaajaani ajamaan minulle kaljun – kahteen kertaan, koska se oli käytännöllinen ja sopi minulle hyvin. Sain pelkkää myönteistä palautetta hiuksettomuudestani. En hankkinut peruukkia enkä käyttänyt huiveja tai pipoja. Eivät olleet minun juttuni.
Yksirintaisuus ei ole vaikuttanut naiseuteeni tai naisellisuuteeni muuten kuin myönteisesti, eikä rinnan puuttuminen ole huonontanut seksielämääni. Yksikään mies ei ole antanut puolella sanallakaan ymmärtää, että rinnattomuus vaikuttaisi yhtään mihinkään.
Nautintoja
Ruoka on parhaita nautintoja, joita tiedän. Makuaistini saattaa olla vähän painuksissa, mutta ei se kokonaan ole poissa ja pystyn edelleen hyvin maistamaan herkullisia makuja. Nautin niistä niin paljon kuin mahdollista! Olen myös opetellut kuuntelemaan kehoani, kun se kertoo, mitkä ruoka-aineet ovat minulle hyväksi ja mitkä eivät.
Olen jatkanut liikunnan harrastamista ja nautin myös siitä valtavasti. Nykyisin liikun vointini mukaan ja olen keventänyt liikkumistani sellaiselle tasolle, joka tuntuu hyvältä. On edelleen ihanaa tanssia, joogata, tehdä metsälenkkejä tai kehonpainoharjoitteita – omassa tahdissani ja ilman tarvetta suorittaa.
Vastuun ottamista
Seitsemän vuoden ajan olen kuulostellut, mitkä lääkkeet sopivat minulle ja mitkä eivät. Lääkelistallani on kaksi lääkettä. Ja joskus burana. Elämäntavoillani olen hakenut tasapainoa ja täydentävistä hoitomuodoista apua. En tarvitse vatsansuojalääkkeitä, pahoinvointilääkkeitä, nesteenpoistolääkkeitä, migreenilääkkeitä, beetasalpaajia, mielialalääkkeitä – huh, en halua edes ajatella, mitä kaikkea minulle onkaan tarjottu. Ja ei, en ole lääkevastainen: kaikelle edellämainitulle on varmasti paikkansa tietyissä tilanteissa. Reagoin hyvin herkästi kaikkiin lääkkeisiin ja minulle onkin sopinut tunnustella, mitkä aineet ovat minulle hyväksi ja mitkä vain rasittavat kehoani ja mieltäni. Olen opetellut ottamaan vastuuta hyvinvoinnistani.
Tunnen itseni paremmin kuin yksikään lääkäri voi tuntea – Ovidius –
Näkökulmia
Nautin elämästä ja keskityn elämään elämää, en sairautta. Luon itse omaa todellisuuttani eikä mikään ole mustavalkoista, ei koskaan. Niin ei tässäkään ja luonnollisesti voin tarjota vain oman kokemukseni ja sellaisia näkökulmia, jotka ovat minulle totta. Jollekin alun teksti voi olla totisinta totta, ja sitten se on niin. Ja kumpikin näkökulma on yhtä oikein. Tosin omilta ajatuksiltaankin voi välillä kysyä: totta vai tarua? Ja samoin olisi ehkä viisasta kysyä, onko kuvapankista otetun kuvan kiinalainen merkki varmasti se, joksi sitä luulee…
kuva: pixabay
