Tunteet

There is no healing without feeling. Elämänmullistukset on käsiteltävä tunnetasolla – tunteet ovat parantumisessa tärkeässä roolissa!

Tilannepäivitys

Olin jälleen onnahtanut omaan ansaani, katsonut kapeasti ja sitonut itse itseäni. Oli siis aika päivittää muutama asia, tehdä tilannepäivitys. Sapetus Viime torstaina olin ahdistunut, kiukkuinen, turhautunut, surullinen, epätoivoinen ja hädissäni. Syyt kietoutuivat epämääräiseksi vyyhdiksi. Sitten muistin naputella ja sain kiinni…

Pieniä ryynejä

  Havahdutko joskus oikein ajattelemaan jotakin sanaa, sen tarkoitusta? Niin minulle kävi murheenkryynin kanssa. Hymyni leveni, kun luin, että sillä on alun perin tarkoitettu vaatetäitä! Ja sehän sitten riittikin: sellaisiahan murheet usein ovat: pienen pieniä tuholaisia mielessämme. Pieniä ryynejä Murehtiminen…

Siirtyvät taakat

Kuusi vuotta sitten sairastumiseni laittoi liikkeelle valtavat virrat. Tunnetyöskentely on vienyt voimia ja antanut niitä, ja nyt olen päässyt käsittelyssäni juuriini ja niiden myötä taakkasiirtymiin asti. Siirtyvät taakat painavat raskaana reppuna läpi elämän, ellei niitä tiedosta ja käy läpi. Siirtyvät…

Muistoja

Isoukin kaappi tuoksuu tupakalle. Lenkkareissani on mustikkatahroja. Kummatkin asiat tuovat mieleen muistoja, joilla on ihana herkutella silloin tällöin. Tarvitseeko ihminen muistoja, jotta mennyt aika pysyy elävänä? Tarvitseeko sen pysyäkään? Muistoja lapsuudesta Isoukkini Auliksen kaappi on kulkeutunut minulle Pohjois-Karjalan Uimaharjusta. Se…

On sillä nimikin

Se alkaa hentona aavistuksena, tuntuu henkäyksenä hiuksissa, sipaisee poskipäätä mennessään ja katoaa sitten päiviksi. Sen unohtaa, kunnes se jälleen palaa. Se tulee Se tulee, kun vilja alkaa kellertää ja valo muuttuu kultaisen, kypsän lämpöiseksi ja illat pimeämmiksi. Se tulee, vaikka…

Kesäkirja

Kesä alkaa, kun kesäkuu alkaa. Ja kesän alkuun kuuluu ihania asioita, kuten Kesäkirja. Muita ihania ovat mm. kesävaatteet, kesämusiikki, päiväunet ja sanaristikot. Kesäkirja Rakastan kirjoja, mutta on itse asiassa silkka ihme, että saan niitä luettua. Talviaikaan nimittäin kirja kuuluu nukahtamishetkeen,…

Salee kapee

”Äiti, mä meen salee illal kapee Temen kaa kiesimään.” Ööö… ok? Tuon ensimmäisen, kenties maailman kauneimman sanan jälkeen en enää ymmärtänytkään yhtään mitään. Ei riitä, että omassa kodissaan ei enää yllä suihkuun, vaan pitää myös pystyä oppimaan uusi kieli. Salee…

Myrkynlevittäjät

Koronavirusaika on tuonut mukanaan hurjasti erilaisia ilmiöitä, tunteita ja paljon hyvää: yhdessä tsemppaamista ja toisten auttamista. Koska kaikessa on aina vastapuolensa, aika on paljastanut myös suuren vihaisen joukon: myrkynlevittäjät. Kauppapaniikki ja kyräilyvillitys Niin monet julistavat nyt kiukkuisina somessa, kuinka muut…

Intuitio-opissa

Mitä sitten, kun tulee tilanne, jolloin mikään ei ole enää varmaa? Kun tulee sellainen tunne, että kontrolli on menetetty. Mitä sitten tehdään? Ratkaisuja on tietysti monta ja jokainen valitsee omansa. Koronavirustakin vahvemmaksi on osoittautunut tunne, nimittäin pelko. Poikkeustilanteet puskevat esille…

Haluja vai tarpeita

Eilen aamujoogaa tehdessäni ohjaaja Adriene sanoi ystävällisesti: ”Huomioithan, miten asetut seuraavaan asanaan. Onko mielessäsi tavoite, johon haluat päästä vai annatko kehosi asettua siihen asentoon, mitä se tarvitsee?” Niinpä. Kuinka usein tavoittelenkaan nimenomaan niitä asioita, joita haluan! Entä kuinka usein pysähdyn…