Mitä sitten, kun tulee tilanne, jolloin mikään ei ole enää varmaa? Kun tulee sellainen tunne, että kontrolli on menetetty. Mitä sitten tehdään? Ratkaisuja on tietysti monta ja jokainen valitsee omansa. Koronavirustakin vahvemmaksi on osoittautunut tunne, nimittäin pelko.
Poikkeustilanteet puskevat esille jos minkälaista tapaa reagoida: yksi purkaa ahdistustaan kyttäämällä ja vahtimalla toisten tekemisiä ja huutamalla sitten totuuttaan sosiaalisen median foorumeilla. Toinen hamstraa hädissään kaapit täyteen ja etsii vihassaan syyllisiä ja väärintekijöitä. Kolmas käpertyy pelkoonsa turruttaen sitä syömällä ja neljäs työntää tietoisesti kaikki tunteet sivuun ja älyllistää koko koronan. Viides ryhtyy toimeen ja perustaa vastavoimaryhmän, jossa ollaan myönteisiä ja keksitään uusia tapoja olla, ja kuudes valjastaa vapaa-aikansa muiden auttamiseen. Vanhat kunnon puolustusmekanismithan ne aktivoituvat ja hyvä niin, sillä niiden tehtävä on suojella meitä juuri tällaisissa, stressaavissa tilanteissa. Jotkin defenssit tosin ovat vähemmän rakentavia kuin toiset…
Liian kiire tuntea
Meillä ei enää nykyisin ole juuri aikaa tunteille, joten siirrämme ne syrjään; odottelemaan, että ehtisimme niitä käsitellä. Kun uskomme, että kaikki on (muka) kontrollissa, on vaikeaa hyväksyä asioita, jotka vievät meiltä tämän illuusion. Poikkeukselliset tilanteet tuovat mukanaan muistutuksen sisällemme vangitusta sekalaisesta tunnemassasta. Jos ei ole ollut pitkään aikaan yhteydessä tunteisiinsa, niiden esille tulo voi kauhistuttaa! Sairastumisen uhka on pelottava asia ja pelko se on sellainen kaveri, että se houkuttelee pintaan päästessään mukaansa muitakin dumpattuja tunteita: vihaa, kaunaa ja katkeruutta, joita emme ole osanneet, jaksaneet tai viitsineet käsitellä. Ykskaks meillä on tunteita vaikka muille jakaa, mutta emme tiedä, mitä tehdä niillä. Niinpä tämä virus antaa meille aikaa ja mahdollisuuden kuunnella sisintämme ja tunteitamme, joissa vapautumisemme siemenet uinuvat. Tunnetyöskentely on itsensä kuuntelua parhaimmil-laan. Se on raskasta ja palkitsevaa. Se vaatii pysähtymistä ja yksin oloa, ja nyt olemme saaneet siihen loistavan tilaisuuden. Kun saa yhteyden tunteisiinsa, saa yhteyden itseensä ja pääsee lähemmäs intuitiotaan.
Intuitio-opissa
Olen ollut intuitio-opissa jo vuosia ja hiljalleen niissä opinnoissa jopa edennyt. Pääsen parhaiten itseni äärelle metsässä ja siellä harjoittelen myös intuitioni seuraamista: poikkean polulta, kuulostelen itseäni ja menen kohti sitä, joka kutsuu, mihin tuntuu hyvältä mennä. Voin todella antaa askelten johdattaa, ja se on ihmeellistä, ihmeellisen ihanaa. Metsässä aistii helposti erilaisia energioita: jossakin kohdassa on vaikea olla ja tekee mieli jatkaa matkaa, kun taas toinen paikka kutsuu hengittämään syvään ja istumaan tuntikausiksi. Jossakin energia virtaa vapaasti ja kupliva onnen tunne nousee sisimmästä. Joskus suorastaan tuntee, että jokin paikka on pyhä. Siksi metsään on parasta mennä ilman kelloa ja puhelinta, antaa energioiden ja intuition kuljettaa. Intuitio-opissa pääsee kokemaan ihmeitä ja sen myötä tuntemaan kiitollisuutta, joka vapauttaa pelkoa lempeämmin muitakin tunteita ja auttaa purkamaan niitä.
Metsästä arkeen
Olen hiljalleen tuonut intuition kuulemista metsästä muuhunkin elämääni, ihan arkeen. Metsän intuitioharjoitukset ovat opettaneet, että myös elämässä voi ja kannattaa mennä niitä asioita kohti, jotka tuntuvat hyvältä. Oppii luottamaan siihen, että tietää, mitkä asiat ovat oikeasti hyväksi ja mitkä eivät. Ja kun metsässä oppii huomaamaan pieniä ja suuria ihmeitä ja pysähtymään niiden äärelle, niitä näkee helpommin muuallakin… Voi oppia olemaan herkillä, herkkänä ja avoimena. Voi oppia huomaamaan, kuinka järki usein sanoo yhtä ja intuitio toista, ja miten ne kuitenkin useimmiten pääsevät hyvään sopuun. Ihmetellen ja kiinnostuneena olen suhtautunut myös tähän virustilanteeseen, sillä kuten viikko sitten vähän alustin, tämä on mielestäni mahdollisuus meille kaikille.
Oikealla taajuudella
Mietitkö koskaan, miten hämmentävällä tavalla oivallukset toisinaan uivat tajuntaasi? Mikä tekee tietystä hetkestä juuri sen hetken, jolloin hätkähtäen havahdut ja todella ymmärrät jotakin? Jokin sinussa ikään kuin asettuu oikealle taajuudelle. Olisiko rauhoittumisella, keskittymisellä ja intuitiolla sormensa langanpäissä, kun välähdyksenomaisesti näet hetken ajan kaiken kirkkaasti? Yhtäkkiä vain tiedät, miten asia on, tai näet jonkun ihmisen kuoren läpi. Ehkä tunnistat itsesi toisessa ja tunnet siksi myötätuntoa. Ehkä sielunne iskevät silmää toisilleen! Ollessamme intuitio-opissa herkistymme myös aistimaan muiden ihmisten tunteita, ja se taito herättelee meissä arvokasta empatiakykyä. Korealainen käsite Nunchi on juuri tätä – intuitiota ja tilannetajua. Ne ovat oiva pari ja tarvitsemme niitä molempia – etenkin nyt.
kuvat: unsplash.com
