Harjoittelin syvissä tummissa vesissä lainelautailua, työkaveri avusti. Piilottelin jotakin asiakirjaa, järjestelin vauvanvaatteita tutun miehen ruuhkaisessa kenkäkaupassa ja suunnittelin matkalle lähtöä ystävän kanssa. Valitsin kauppakeskuksessa mummotyylisiä alushousuja (oli vaikea valita) ja juttelin kiveystä tekevälle työmiehelle laajalla punahiekkaisella pihalla. Tein ystäville ja…
32 muistutusta
Voi, kuinka paljon olen tässä blogissakin toitottanut, että olen vähentänyt suorittamista! Ja sitten saan itseni (toisen avustamana tosin) kiinni – mistäpä muusta kuin suorittamisesta. Kävin nimittäin depressiohoitajani juttusilla, kuten tapanani on kerran kuussa tehdä, ja ajauduimme keskustelemaan ikuisesta riittämättömyyden tunteestani…
Ilo pulppuaa
Miltä tuntuu, kun ilo pulppuaa? Mistä se tulee? Miksi se on välillä piilossa ja välillä tulee pyytämättä ja jää pitkäksi aikaa? Ilo tuntuu ihanalta Ilo tuntuu ihanalta! Se pulppuaa suonissa, vilistää iholla ja kuplii päässä. Ilo tuntuu siltä kuin aurinko…
Milloin viimeksi?
Milloin viimeksi kuuntelit itseäsi? Kuulitko mitä sinulla oli sanottavaa? Otitko kuulemasi vakavasti, toimitko viestin tai toiveen mukaan? Kuuntelemme muita päivät pitkät ja unohdamme kuunnella itseämme. Tai sitten kuulemme kyllä, mutta vaiennamme äänen useimmiten kiireeseen vedoten. Mutta äppäp päp: tässäkin kiire…
Aistit avoinna ihmeille
Tiedäthän, kun olet kauan etsinyt ratkaisua johonkin asiaan, eikä sitä tunnu millään löytyvän? Sitten se aivan varoittamatta tipahtaa eteesi jostakin! Asiat loksahtelevat kohdilleen, kevyen helposti ja täydellisen oikeaan aikaan. Tai kun tajuat ihan tavallisessa arjessa todistavasi jotakin taianomaista, elämää suurempaa,…
Egoni tarinoita
En oikeastaan ollut tuttu egoni kanssa. Muistelen siitä puhutun lukion psykologian tunnilla, mutta sen jälkeen olinkin jättänyt tyypin oman onnensa nojaan. Ja kyllä se olikin ottanut tilanteesta kaiken irti – rellestänyt oikein kunnolla! Oikeastaan jätin itseni egoni valtaan ja sen tarinoiden vangiksi. Sitten…
Minätiloissa
Kannatti kipuilla koko kesä. Kannatti itkeä pari kuukautta. Kannatti olla aivan hukassa ja varma siitä, että olen saanut vyyhtini niin sotkuun, etten saa sitä enää selvitettyä – ettei langanpää enää löydy. Nyt syyskuussa olen nimittäin saanut maistaa mielenrauhaa. Opin myös ystävältäni…
Triplahiki ja muita opetuksia
Tämä kesä on ollut poikkeuksellisen hieno säiltään ja täynnä ihania, mieleenpainuvia tapahtumia. Helteinen sää on myös opettanut yllättäviä asioita mm. kärsivällisyydestä ja hämmentävän usein hikoilevista silmistä. Rakastan lämpöä, linnunmaitoista tunnetta ihollani. Toukokuun helteet olivat kuin lahja, mutta heinäkuun kuumuus pakotti myöntämään, että…
Harmonian halu
Halajan harmoniaa. Toivon ja haen jatkuvasti sellaista olemisen tilaa, jossa ihmiset ovat ystävällisiä, myönteisiä, kohteliaita, hyvällä tuulella, puhuvat toisilleen kauniisti ja haluavat toisilleen hyvää. Hormoniherkkyyden lisäksi taidan olla harmoniaherkkä. Pidän ajatuksesta, että maailmankaikkeus pyrkii harmoniaan. Kuitenkin tuntuu usein, että nykymaailman meno on…