Havahdutko joskus oikein ajattelemaan jotakin sanaa, sen tarkoitusta? Niin minulle kävi murheenkryynin kanssa. Hymyni leveni, kun luin, että sillä on alun perin tarkoitettu vaatetäitä! Ja sehän sitten riittikin: sellaisiahan murheet usein ovat: pienen pieniä tuholaisia mielessämme.
Pieniä ryynejä
Murehtiminen on turhaa, eikä sillä ole koskaan ratkaistu yhtään ongelmaa. Ja silti me murehdimme niin että tuntuu! Murheiden aiheet ovat monesti pieniä kuin ryynit, ne ovat murheen ryynejä tai kryynejä, kuten länsimurteiden alueella tavataan sanoa. Nuo pienet, silmälle näkymättömät tuholaiset lisääntyvät, kun niitä ruokkii – aivan kuten täitkin. Täiden tavoin murheet aiheuttavat epämukavaa oloa, kutinan kaltaista. Siellä ne jossakin mielen sopukoissa kaivelevat; tuhoa, haittaa ja harmia aiheuttaen.
Murheen munia
Alussa saattaa olla ihan oikea huolen aihe, mutta usein myös vain vaaraton, pikkuruinen murheen muna, joka aiheuttaa epämääräistä ahdistusta mielessä. Munasta syntyy viaton murheenpoikanen, ja kun sille antaa tilaa, se alkaa paisua ja lisääntyä. Pian mieli on täynnä huonoa oloa, joka painaa koko olemuksen lyttyyn. Ja pelkohan se siellä taustavoimana ryskii, minulle hyvinkin tuttu perustunne. Täiden tavoin murheet siis aiheuttavat epämukavaa kutinaa, eikä raapimaan oikein yllä. Siellä ne jossakin mielen sopukoissa mönkivät; tuhoa ja harmia aiheuttaen.
Nitistää vai kohdata?
Joskus suositellaan murheiden nitistämistä heti alkuunsa positiivisen ajattelun avulla. Hetkellisesti se voikin häätää pikkuiset murheen alut kauemmas, mutta pidemmän päälle huoliryynien välttely ei tuota tulosta. Ne piiloutuvat johonkin suojaisaan saumaan ja putkahtavat jälleen esiin, kun vähiten odottaa. Murheen kannattaa antaa tulla näkyväksi, sillä kun sen kohtaa, se haalenee. Ryynien määrää voi rajata – joskus kun tuntuu, että niitä on öisin lakanan mutkat täynnä. Voi päättää, että kirjoitan nyt nämä ryynini paperille, ja murehdin ne yhdellä kertaa muiden huolieni kanssa myöhemmin. Paras ryynihetki on mielestäni illalla, reilusti ennen nukkumaanmenoa – murheeton mieli lupaa parempaa unta. Rakastan myös ajatusta murheiden ohjaamisesta veneisiin, jotka saavat ajelehtia kauniilla järvellä käsittelyyn asti.
Mestarimurehtija
En voi enää kehua olevani mestarimurehtija, mutta kyllä minulla vuosikymmenien kokemus on. Yleensä murehtimiseni liittyy tulossa oleviin asioihin ja toisinaan myös menneisiin. Kummankin vatulointi on täysin hyödytöntä, mutta teemmehän me ihmiset paljon muutakin turhaa, ihan joka päivä – ja se on inhimillistä! Kun pääsen murheluokittelussani tähän hetkeen, epämääräinen kryynihähmä häviää ja näen hetkessä läsnä olevan tunteen. Sitä on jo paljon selkeämpi käsitellä ja lopulta ei olekaan kyseessä enää murhe, vaan pelko, pettymys, suru tai häpeä.
Huoliryyni, murheenkryyni
Välillä tarvitsen toista ihmistä laittamaan murehtimiselleni rajat, sillä toinen voi auttaa erottamaan, mikä murheen aiheista on totta ja mikä vain mieleni luomaa uskomusta! Joskus tarvitsen muistutusta myös siitä, ettei maksa vaivaa murehtia sellaista, johon ei voi vaikuttaa. Ryynit kun vievät helposti mennessään. Ne toisaalta talttuvat paitsi nähdyksi tulemisesta, myös Toivosta, Ilosta ja uskosta siihen, että kaikki voi sittenkin mennä myös ihan hyvin. Kunpa vain murehtimisen alkaessa voisi muistaa, mitä murheet oikeasti ovat: vain pieniä ryynejä.
kuva: unsplash.com