Kuusi vuotta sitten sairastumiseni laittoi liikkeelle valtavat virrat. Tunnetyöskentely on vienyt voimia ja antanut niitä, ja nyt olen päässyt käsittelyssäni juuriini ja niiden myötä taakkasiirtymiin asti. Siirtyvät taakat painavat raskaana reppuna läpi elämän, ellei niitä tiedosta ja käy läpi.
Siirtyvät taakat
Mummoni alkoi viikonloppuna tarinoida sota-ajoista, jolloin hän oli pieni tyttö. Sieltä täältä erottui rivien väleistä paitsi yllättäviä asioita, myös tuttuja, minua koskettaneita teemoja. Hämmästyin tajutessani että hei, noinhan minäkin olen itsestäni ajatellut ja ahaa, tuollainen uskomus on elänyt myös minussa. Ymmärsin konkreettisesti, että käsittelemättömät traumat voivat valua sukupolvelta toiselle mm. tapoina reagoida ja malleina käyttäytyä. Sellaisia ovat siirtyvät taakat – ja sota-aika on ylisukupolvisten traumojen hyvin tyypillinen aiheuttaja.
Taakkasiirtymä
Taakkasiirtymä (käs. Martti Siirala, 1922-2008) on traumaattisen tapahtuman jättämä jälki ihmisen psyykeen. Se on raskasta lastia, hähmäistä tunnetaakkaa. Mummoni tarinoista välittyi monia tunteita: häpeä, pelko, hämmennys, itseinho, riittämättömyys, hylätyksi tuleminen… Pieni ihminen näki, kuuli ja koki asioita, joita ei olisi kuulunut nähdä ja joita lapsi ei pystynyt ymmärtämään saati käsittelemään. Niistä jäi möykkyjä mieleen. Kaikkea leimasi se, ettei mummoni ikinä kertonut näkemästään ja kuulemastaan kenellekään. Ja koska hän ei puhunut kokemuksistaan, hän ei myöskään saanut tukea eikä pystynyt käsittelemään asioita. Niinpä selvittämättömät, traumatisoineet asiat siirtyivät mummoni mielen ja sielun syövereihin, alitajuntaan ja sitä myötä sukupolven ja toisenkin yli, minullekin. Traumaketju ei ollut katkennut.
Kantamani taakat eivät oikeastaan edes ole olleet omiani, vaikka ne minulle aidoiksi taakoiksi ovatkin muodostuneet
Tiiliskiviä matkalaukussa
Olen kantanut laukuissani tiiliskiviä, eivätkä ne tavallaan ole edes olleet omiani! Olen yrittänyt laskea laukkuja maahan ja jättää ne taakseni, mutta jotenkin käsiini on ilmestynyt uutta raahattavaa. Nyt ymmärrän, miksi: mummoni on ollut minulle läheinen; välillämme on side, jonka kautta myös käsittelemättömät traumat ovat siirtyneet. Ymmärrän nyt hiukan enemmän omaan elämääni liittyviä teemoja: naiseus, äitiys, täydellisyyden tavoittelu… valintojani ohjannut selittämätön pelko. Mummoni sota-ajan kokemukset jäivät traumoina syvälle sisimpään, ja hän oli pikkutyttönä ymmällään, pelkäsi ja tunsi turvattomuutta, ja niin on tapahtunut myös minulle. Uuden ymmärryksen myötä saan uuden mahdollisuuden jättää taakat taakseni. Jo tiedostaminen helpottaa!
Kuorimishommissa
Haukoin henkeäni, kun ymmärsin – äkkiä todella tiesin. Helpotuksen tunne oli valtava ja itkua riitti ruska-asuun pukeutuneella, lapsuudesta tutulla uimarannalla, moneksi tunniksi. Samalla itkin mummoani, joka on kantanut taakkoja 10-vuotiaasta eli jo yli 75 vuoden ajan. Vanhan tutun sanonnan mukaan henkinen matka ja tunnetyöskentely ovat kuin sipulin kuorimista. Minun sipulini on suuri ja sen ohuita kerroksia on paljon – totta totisesti löytyy aina uusi kerros silmiä kostuttamaan! Nyt olen päässyt kerrokseen nimeltä siirtyvät taakat. Juuriani olen tarkastellut jo aiemmin päällisin puolin, mutta nyt ovat sukujuuret alkaneet kiinnostaa. Tähän liittyvää kirjoitusta saanette lukea lisää myös jatkossa – päätin nimittäin mennä elämänkertakirjoituskurssille.
kuva: unsplash.com
