Se alkaa hentona aavistuksena, tuntuu henkäyksenä hiuksissa, sipaisee poskipäätä mennessään ja katoaa sitten päiviksi. Sen unohtaa, kunnes se jälleen palaa.
Se tulee
Se tulee, kun vilja alkaa kellertää ja valo muuttuu kultaisen, kypsän lämpöiseksi ja illat pimeämmiksi. Se tulee, vaikka kaikki on vielä lehtevää, vehreää, rehevää: täydessä kasvussa ja kukoistuksessa. Kun marjat ovat kypsiä ja sienet odottavat poimijoitaan. Kun sormet ovat säilöntäsokerissa ja jalat värjäytyneet nurmikosta vihreiksi. Kun yöt jo viilenevät eivätkä linnut enää aamuisin laula alkukesän lailla.
Se vahvistuu
Se vahvistuu, kun koulut alkavat ja lomat loppuvat. Vaikka kuinka istuisit laiturilla silmät kiinni kuvitellen itsesi kesään, antaen aaltojen keinuttaa – tunne tulee tuulen myötä tuoksuna. Se löytää luokse pyytämättä – nyt jo heinäkuun puolivälissä, viime kesänä kuukautta myöhemmin. Vaikka se näyttää toistuvan vuosittain, en taaskaan osannut sitä odottaa ja järkytyin hiukan. Ihan hiukan vain. Sitten sysäsin sen vähän ärsyyntyneenä mielestäni.
On sillä nimikin
Se on häivähdys surumielisyyttä ja hyppysellinen luopumista. Ja on sillä nimikin: haikeus. Jos sen antaa olla, se tyyntyy, ei villiinny. Niin käy tunteiden kanssa yleensäkin. Ja ajan. Aika kuluu, kesä etenee ja vaihtuu syksyksi. Ei sitä auta estää, hidastaa tai jarruttaa. Tai ei kannata. Hyväksyä kannattaa, ja juhlistaa. Ajan kulumista, tunteiden tulemista ja menemistä, kesää ja syksyä, elämän etenemistä. Sitä että elämä ylipäätään on!
Se hiipuu
Se hiipuu – haikeus – kun se on tehtävänsä tehnyt. Kesä loppuu aikanaan, sillä se on yksi sen tehtävistä. Vaan ei vielä. Vielä on hetki aikaa nauttia loppukesän uneliaasta energiasta ennen syksyn virkistävää kirpakkuutta. Sillä syksystä minä virkistyn, vaikka luonto silloin jo rauhoittuu ja luopuu, laittautuu lepoon. Ja minä kyllä auliisti myönnän: minun on vaikea luopua kesästä, päästää irti. Suren hiukan jo ajatustakin. Sitten menen metsään, meren rantaan ja kalliolle, ja vain hengitän. Ja samalla muistan: kesä, luonto, minä – aivan kaikki on juuri nyt juuri siinä missä kaiken kuuluukin olla, siinä vaiheessa ja siinä tilassa. Ja että jokainen vaihe on yhtä arvokas ja ihana. Ja siitä minä ilahdun! Oikeastaan haikeuskin on kaunista.
