”Hyvänen aika, tunti on kulunut ja ollaan puhuttu vain minusta, ei yhtään sinusta! Mitä sulle kuuluu?”, sanoi asiakkaani kokemuskeskustelun päätteeksi. Lähes pomppasin riemusta, sillä juuri niin sen pitääkin olla! Kokemusvastaanotolla on kysymys juuri kuulluksi tulemisesta.
Kuuntelemisen tärkeys
Olen ollut innokas antamaan neuvoja, tarjoamaan mielipiteitäni ja näkemyksiäni – pyytämättä ja jatkuvasti. Joskus olen jopa ajatellut, miksei toinen tee kuten ”kannattaisi”, kun minähän sanoin… Tämä on rakkaustikapuiden ylpeyttä, muiden yläpuolelle asettumista. Olen asian ymmärrettyäni hävennyt besserwisseriyttäni ja käytöstäni. Taustalla on ollut aito halu auttaa, mutta tapa oli väärä – ja harvoin tyrkyttäminen muutenkaan auttaa. Olen siis saanut opetella kuuntelemisen aidosti jalon taidon kantapään kautta! Ehkä se on yksi niistä taidoista, joiden oppimiseen sain opettajaksi tämän sairauden. Se on laittanut minut noille tikapuille tutkiskelemaan itseäni ja käytöstäni. Tietysti lankean joskus innostuksissani edelleen vanhoihin tottumuksiini, mutta nyt sentään useimmiten tiedostan sen ja suhtaudun epätäydellisyyteeni lempeydellä. Monesti neuvoja antaessani minulla itselläni oli kaipuu tulla kuulluksi, ja se tarve on meillä kaikilla. Pyydän siis anteeksi ja pyydän ymmärrystä: minä harjoittelen edelleen.
Kuulluksi tulemisesta
Kokemusasiantuntijuus on ennen kaikkea läsnäoloa ja kuuntelemista. Sitä opettelimme kokemusasiantuntijakoulutuksessa sata tuntia toistemme elämäntarinoita ja kriiseistä selviytymisen prosesseja kuunnellen. Löysimme uudelleen korviemme merkityksen. Kokemuskeskustelun tarkoitus on tulla kuulluksi niin, asiakas puhuu ja minä kuuntelen. Kysyn ehkä kysymyksiä ja kuuntelen sitten vastauksen.
On helppoa jakaa neuvoja toiselle, mutta jos vastapuoli ei ole valmis ottamaan niitä vastaan, ne valuvat hiekkaan. Kysymys ei olekaan siitä! Meillä jokaisella on omat läksymme opittavana ja tiemme kuljettavana, ja olemme kukin kullakin hetkellä juuri siinä vaiheessa polkua, jossa meidän kuuluukin olla. Prosessi etenee juuri siinä tahdissa kuin sen kuuluukin ja juuri siksi on tärkeää tulla kuulluksi, sillä usein asiat loksahtelevat kohdilleen, kun niistä saa puhua. Kun kuulee itsensä sanovan asioita ääneen. Enemmän siis kuuntelua ja kysymistä, vähemmän neuvomista. Tärkeintä on, että jokainen oivaltaa itse! Pyynnöstä toki kerron, mikä on auttanut minua elämänmullistuksien keskellä, mutta tarpeen pitää syntyä asiakkaalta, ei minusta. Ja tietysti voin kertoa vain oman kokemukseni: samat asiat eivät toimi kaikilla, mutta toivoa ne voivat antaa.
Kuunteleva kokemuksen asiantuntija
Olemme kaikki oman elämämme kokemusasiantuntijoita. Koulutettu kokemusasiantuntija on kuitenkin käynyt läpi laajan koulutuksen, johon valitaan osallistujiksi vain sellaisia henkilöitä, jotka ovat käyneet oman kriisinsä tai elämänmullistuksensa tunnetasolla läpi niin, että voivat kokemuksensa ansiosta tukea muita samassa tai samankaltaisessa tilanteessa olevia. Koulutukseen pyrkivillä on mm. haastattelu, jossa selvitetään, missä vaiheessa kriisiä kukin on. Keskellä kriisin myllerrysvaihetta ei ole hyvä kouluttautua. Toki koulutus on jo sinällään matka, jonka aikana tapahtuu eheytymistä – prosessina, jossa omaa tarinaa muiden tarinoihin, kohtaloihin ja kriiseihin peilaamalla on mahdollista paitsi oppia elämästä ja omasta itsestään, myös saada asioihin rutkasti perspektiiviä.
Kokemusasiantuntija kanssakulkijana
Olen reilun vuoden kipuillut sen suhteen, miksi itseäni kutsuisin. Kokemusasiantuntija-sana kertoo kaiken eikä kuitenkaan mitään. Kokemusasiantuntijuus on uusi asia ja voi moninaisuutensa vuoksi tuntua höttöiseltä. Nimike ei kuvaa minunkaan osaamistani tarpeeksi hyvin: se on riittämätön! Mieluummin nimittäisin itseäni kanssakulkijaksi. Haluan kulkea rinnalla, en takana enkä edellä. Haluan kuunnella, olla tukena ja ymmärtää, sillä parhaiten ymmärtää se, joka on kokenut saman. Se, joka tietää kaikki kriisin tai elämänmullistuksen ulottuvuudet, vaiheet ja tunteet. Olen saanut oppia kokemuspolullani etenkin vakavan sairauden kanssa elämisestä, mutta laajasti myös muusta siihen liittyvästä. Niinpä koulutukseeni sisältyi muitakin kriisin aiheita ja kriisien lieveilmiöitä: työuupumus, avioero, läheisen itsemurha, täydellisyydentavoittelu ja suorittaminen, alkoholismi… ei siis tarvitse olla vakavasti sairas voidakseen tulla kokemuskeskusteluun – aihealueita riittää – ja kasvatan korviani jatkuvasti vielä paremmin kuuleviksi.
kuvat: pixabay.com
