Kantapää sijaitsee jalkaterän takaosassa ja siinä on paksu nahka. Se on ihana olla olemassa, sillä se on erityisen kätevä, suorastaan ehdoton kävellessä, ja… hmm… mihin muuhun sitä tarvitaankaan? Googlaapa, niin et löydä muuta kuin villasukkaohjeita! Minä olen tarvinnut kantapäätä uusien oppien sisäistämiseen. Se ei todellakaan ole oppimisessa parhaimmillaan, mutta siitäkös olen välittänyt?!
Kantapään kautta
Kantapään kautta oppiminen on kokemukseni mukaan aina kivuliasta. Ihminen on kanta-astuja ja minä aivan erityisen painokas sellainen. Ihme, etteivät kantapääni ole kuluneet puhki kaikesta siitä jyskeestä, jolla olen niitä vauhdissani maahan iskenyt! Ehkä siksi niiden kautta oppiminen on tullut tavaksi? Kantapäätekniikan lisäksi olen kokeillut ihan vain jukuripäisyyttäni tai osaamattomuuttani oppia esimerkiksi iskemällä päätäni seinään, kun en ole halunnut uskoa jotakin asiaa – eikä se oppi sillä ole tarttunut. Onneksi siis on ollut kantapäät, joiden kautta ikään kuin viimeisenä mahdollisuutena olen saanut oppini sisäistettyä. Sieltä vaan, läpi paksuimman nahan! Ehkä olen sellainen ihminen, joka tarvitsee kivun voidakseen ymmärtää, oppia ja muuttua. Kovapäinen mikä kovapäinen, sekä ylä- että kantapäästä.
Miks aina kantapään kautta pitää elämään oppia? – Klamydia –
Kantapääopiskelua?
Aloitin tänä syksynä psykologian perusopinnot avoimessa yliopistossa ja huomasin hyvin äkkiä, että tuttu tapani oppia ei enää toimi. Aivan koko koulu- ja opiskeluajan opettelin nimittäin aivan kaiken ulkoa. Nyt kun opiskeltavaa on viikkotasolla useampi sata sivua ja nettiluennot päälle, ulkoa opettelu ei vaan enää toimi. Opiskeluaika oli niin rankkaa supersuorittamiseni takia, että olen vältellyt opiskelua tänne saakka. Miksi sitten suoritin niin rajusti? Koska uskoin kelpaavani vain, jos sain kymppejä kokeista ja pärjääväni elämässä vain, jos valmistun loistavin arvosanoin.
Sisäinen pakko toimi kyllä motivaattorina, mutta siihen armotta sisältyvä pelko laittoi aivot pakenemismoodiin, jolloin opit tarttuivat juuri kokeeseen tai tenttiin asti, mutta sisäistämisen kanssa kävi köpelösti. Kun aloin nyt opiskella psykologiaa, huomasin luiskahtavani tankkaamaan tekstejä samalla tavalla ulkoa ja lukevani samaa sivua monta kertaa uudelleen. Silloin havahduin ja päätin muuttaa asennettani. Ymmärsin, että opiskelen nyt siksi, että haluan, siksi että olen aiheesta valtavan kiinnostunut ja että juuri sen vuoksi voin luottaa siihen, että tarvittavat asiat kyllä painuvat mieleeni. Kuulostaa pieneltä ja itsestään selvältä jutulta, mutta minulle tämä oli läpimurto – jonka olen toden totta oppinut kantapääni kautta. Nyt opiskelen ilosta! Mistää muusta syystä ei edes pitäisi opiskella! Myös itseni kuuntelemisen taito on ryöminyt minuun kantapään kautta, vasta vakavan sairauden myötä. Tunnen kyllä nyt suurta myötätuntoa itseäni kohtaan, sillä olen päässyt syiden juurille…
Kantapäät korkealla
Aloin ehkä miettiä kantapäitä vähän liikaa. Pohdin esimerkiksi, miksi kenkiin on laitettu korko juuri kantapään alle. Helpottaako kantapään nostaminen esimerkiksi oppimista? Ei ehkä. Kävelyä? Ei takuulla. Tanssiessa se kyllä helpottaa lantion liikuttelua, mutta suoranaisesti oppimiseen se ei taida vaikuttaa. Toisaalta korkokenkiä käytettiin ainakin keskiajalla pitämään jalat suojassa katujen jätteiltä. Ehkä kantapäitä on myöhemminkin haluttu suojella nostamalla ne turvaan maasta, sillä onhan kantapäätä Akilleen nimissä kutsuttu myös heikoksi kohdaksi. Siksiköhän sitä ihminen yrittää tunkea oppejaan kantapään kautta ajatellen, että josko sieltä sittenkin pääsisi helpommmin, tuota heikkoa kohtaa hyödyntämällä? Tai onko kantapää annettu meille hätävaraksi niihin tilanteisiin, jotka muuten itsepäisyytemme takia olisivat meille kohtalokkaita, ja joissa oppi pääseekin livahtamaan kantapään kautta meidät pelastaen? Mitäs siihen sanot?
ps. Käyhän kuuntelemassa tiistain ratoksi Klamydian punk-filosofinen kappale tästä kiehtovasta aiheesta 🙂
kuvat: pixabay.com
