Esikoiseni muutti hetki sitten omaan kotiin ja täytti 18 vuotta sunnuntaina, äitienpäivänä. Kirjoittaessani onnittelupostausta purskahdin arvaamatta itkuun. Minun lapseni täysi-ikäinen, mitä ihmettä?!? Tunteet, ajatukset ja muistot vyöryivät ylitseni jättiaallon lailla ja jäin miettimään, millaiset eväät olen osannut antaa lapselleni oman elämän aloittamiseen. Muistinko ja osasinko kertoa oikeita asioita?
Äidin hätä
Minulle tuli hätä. Nytkö se jo tapahtuu? Lapsi on äkkiä aikuinen, vaikka hän vielä aivan äsken pukeutui mutanttininjakilpikonnaksi ja mietti, mahtaako tätinsä ymmärtää mitään romantiikasta. Miten tämä kävi näin varoittamatta? Olisiko tähän jotenkin voinut valmistautua? Järki kyllä tietää, että napanuoran on venyttävä, mutta sydän ei ole tainnut täysin ehtiä mukaan luopumiseen. Niin sitä äitienpäivänä kivisti, ja kurkkuakin kuristi. Olenko osannut näyttää hyvää esimerkkiä? Riittääkö, että rakastaa ja on tehnyt parhaansa? Niin olen ainakin lapselleni luvannut…
Riittää, että tekee parhaansa.
Muistinko kertoa?
Muistinko kertoa, että sukat eivät käänny pesukoneessa itsestään oikein päin? Jos ne laittaa koneeseen rutussa ja nurin perin, on suuri riski siihen, että ne tulevat samanlaisessa tilassa sieltä ulos. Laitoinko liian valmista, vai muistinko pistää hommiin? Kerroinko varmasti, että ellei likaisia astioita laita astianpesukoneeseen ja käynnistä sitä, puhtaat astiat saattavat kerta kaikkiaan loppua kaapista? Ja että elämässä voi myös joutua tiskaamaan käsin? Sanoinko suoraan, ettei ruoka tule kaupasta kotiin ellei sitä sieltä hae, ja ettei jauheliha muutu pihveiksi ajatuksen voimalla? Ja että liian pieniä kenkiä ei ikinä kannata ostaa, koska jalat eivät koskaan pienene, eikä liian pieniä kenkiä tule käytettyä, jolloin koko juttu on täydellistä rahan hukkaa.
Elämä kantaa
Lohduttaudun sillä, että kyllä se elämä kantaa. Siltikin mietin, muistinko kertoa, että jokaisen on asetettava itse omat rajansa? Kerroinko tarpeeksi usein, että rakkaus on ääretön; ettei se lopu koskaan? Muistinko muistuttaa, että herkkyys on vahvuus, ettei tunteita pidä padota ja ettei aina tarvitse jaksaa? Muistinko? Painotinko tarpeeksi, että vaikka napanuora venyy ja lopulta katkeaa, yhteys ei katkea. Se jatkuu eri tasoilla ja aina saa kysyä, pyytää apua ja palata kotiin. Muistinhan painottaa, että olemme täällä toisiamme varten ja että lapseni on opettanut minulle vähintään yhtä paljon kuin minä hänelle?
Älä koskaan kasva niin isoksi,
ettetkö voisi esittää kysymyksiä,
älä koskaan tiedä niin paljon,
ettetkö voisi oppia jotain uutta.*
Omat virheet
Jokaisen on saatava tehdä omat virheensä. Se on itse asiassa aivan äärimmäisen tärkeää. Muistinhan kertoa, että moka on lahja? Muistinhan sanoa, että saa olla sellainen kuin on, ja että se on oikeastaan ainoa oikea tapa olla? Teinhän selväksi että ”Sinä riität”? Muistinko kertoa, että on kohteliasta katsoa silmiin ja sanoa kiitos, anteeksi ja ole hyvä? Ja miten välttämätöntä on ymmärtää, ettei elämässä tule valmiiksi, eikä tarvitsekaan. Että sydämensä ääntä pitää seurata ja tehdä oikein? Että on hyvä opetella olemaan läsnä ja nauttia hetkestä, pitää hauskaa ja nauttia elämästä? Että työtä on tärkeää tehdä, mutta sen pitää tuntua oikealta ja hyvältä? Ja että elämässä on välillä tylsää, vaikeaa ja raskasta ja että niistäkin selviää?
Omat askelmerkit
En varmasti ole muistanut kaikkea, eikä varmasti ole tarpeenkaan. Olenhan itsekin hapuillut ja ollut epävarma, kipuillut, kiipeillyt ja tasapainoillut. Ja osa opeista on uinut minuun kantapään kautta. Kadunko niitä? En ikimaailmassa! Voisinko vain luottaa, että tuo upea, ajatteleva, kyseenalaistava, välittävä, iloinen, aito, myönteinen, hyväntahtoinen, vahva, herkkä, sosiaalisesti ja monella muullakin tavalla lahjakas nuori mies pärjää elämässä omalla tavallaan? Voisinko?
Toista ei saa liikaa kannatella, ei edes äitinä, sillä jokaisella on oma polkunsa kuljettavanaan, eikä siihen saa puuttua. Meidän kuuluu kokea ja oppia tietyt asiat täällä ollessamme ja liiallinen pumpulointi estää meitä niin tekemästä. Voin vain toivoa lapselleni myötätuulta, kantavia siipiä ja vahvoja juuria. Ja pilkettä silmäkulmaan!
kuva: unsplash.com
*Og Mandino, Positiivarit, Ajatusten aamiainen 10.5.2021
