Kivi on mummolasta koulun pihalle johtavan polun varrella, vähän kuopaksi kutsutun maakellarin jälkeen, oikealla puolella. Sen ympärillä kasvaa heinää, paitsi koko kesän leikkimisen jälkeen, jolloin kiven ympärille on tamppautunut polku. Kiven yläpuolella havisevat haapojen ja leppien lehdet ja koivujen välistä pilkottavat koulunpihan keinut. Kivi on kauniin muotoinen ja aivan tasainen, kuin pöytä. Kivi on suuri; niin suuri, että siihen mahtuu rakentamaan kokonaisen maailman. Se ulottuu täydellisesti pikkutytön lantion korkeudelle ja soveltuu erinomaisesti leikkimiseen. Kiveä peittää pehmeä, nupukkia muistuttava, ohut sammal. Sateen jälkeen sammal on kirkkaan vihreä, pörheä, liukas ja vähän limainen, ja helteellä litteä, karhea ja keltainen. Kivi tuoksu kesältä, maalta ja ikiaikaiselta. Kivi on maailman paras leikkipaikka.
Kivi lehmihakana
Sammalen päälle rakennamme kuusenkävyistä hevosia ja lehmiä, joille laitamme kuivat kepinpalaset jaloiksi. Männynkävyt ovat possuja ja lampaita ja aitaukset rakennetaan kulloinkin tarjolla olevasta puusta. Pienimmät minikävyt ovat hautovia (jalattomia) kanoja. Teemme varovasti sammaleeseen rakoja ja karsinoita, joiden väleihin eläimet pääsevät yöksi lepäämään koivunlehdistä laitetun katoksen alle, sateelta suojaan. Ruokinta-aikaan tarjoilemme heinää ja metsämansikanlehtiä, joskus jopa korteen pujotettuja mustikoita ja metsämansikoita, jos omat vatsamme ovat jo niitä killallaan. Koska poimulehdet kannattelevat vettä kupissaan, ne saavat toimia juottokaukaloina.
Kivi kahvilana
Kun kivi toimittaa kahvilan virkaa, se saa leikkimökistä tuodut pienet astiat sammalilleen. Silloin ovat pihlajanlehdet karjalanpiirakoita ja voikukukkasilppu munavoita, kuusenkerkät lusikkaleipiä ja niittykukkasekoitus marjakiisseliä. Apilasta tehdään seppeleitä myyjättärille ja havunneulasilla siivotaan muruset. Rahan virkaa toimittavat erikokoiset lehdet ja pikkukivet. Materiaalit eivät koskaan lopu kesken, eikä mielikuvitus. Tylsää ei ole koskaan. Paitsi silloin, kun pikkusisko ja serkku ovat käyneet sotkemassa leikit ja kivi on kuin häväisty. Silloin tulevat kuumat kyyneleet ja kiukku, mutta pian on uusi, entistä ehompi leikki rakentumassa.
Kivi lohtupaikkana
Teini-iässä käyn istumassa kivellä milloin haaveillen, milloin sydänsurujani itkien ja lapsuuden onnellisia leikkejä muistellen. Silitän vanhaa sammalta ja kiven rosoista pintaa. On lohdullista, että jotkin asiat pysyvät järkähtämättömän samanlaisina, samassa paikassa vuodesta toiseen. Poikaystävänikin vien kivelle ikään kuin tulikokeeksi: miten tuo rakkaaseen kiveeni suhtautuu. Onneksi ymmärtää ihailla ja kehua, ehkä jopa kunnioittaa. Rakas valkohapsinen ukkini köpöttelee keppinsä kanssa polkua pitkin ja taitaa hänkin välillä pysähtyä kiven kohdalle.
Kivi opinahjona
En oikein ollut hyvä leikkimään lapsena – ennemminkin rakensin leikin valmiiksi, järjestelin mielelläni asioita, ja sitten en oikein enää tiennyt, mitä leikillä tehdään. Ja sitten ärsytti, kun joku tuli rikkomaan kauneuden, jonka olin rakentanut! Yleensä leikkikaverina oli joku sellainen, jolle myös pääasia oli leikin rakentaminen, rakenteiden pystyttäminen. Mutta leikkiä se on tuokin; olen vain taas tavoilleni uskollisena liian vaativa kuvitellessani, mitä leikin oikeasti pitäisi olla! Taisi kivi opettaa minulle leikkimistä, mutta eipä tiennyt, että myöhemmällä iällä nukun kivien kanssa ja kannan niitä kengissäni.
Lapsuuden leikkipaikka
Vuosia myöhemmin eivät omat lapseni kivestä oikein innostu. Kuuntelevat kyllä kohteliaasti, kun kerron lapsuuteni leikeistä sen sylissä. Kivi on tosin pienentynyt: ei ole enää niin mahtavan kokoinen kuin lapsuudessa, ja heinää kasvaa pitkin sen kauniita kylkiä. Sammal on sentään paikallaan paksuna, kukkivana matto – mahtaako se piilottaa viimeisen lapsuuskesän käpylehmämaatilaa allaan?
Kivi on varmasti yhä olemassa. Mihinkäpä se siitä olisi siirtynyt? Mummola on myyty, enkä pääse asiaa varmistamaan – ellen sitten pyydä uusilta asukkailta lupaa – ja se ajatus ei itse asiassa ole ollenkaan hassumpi.
Teksti on Elämänkertakirjoituskurssin satoa. Aihe: lapsuuden leikkipaikka.
kuva: pexels.com
Kiitos jakamisesta
Kiitos kun luit 🙂 Iloa alkukesään! t. Kaisa