Kuopukseni kysyi 3-vuotiaana silmät pyöreinä, katse vilpittömänä: ”Äiti, koska minulle kasvaa siivet?” Kun en ihan heti osannut vastata, hän jatkoi: ”Minusta tulee isona iso kaunis perhonen.” Tilanteessa oli jotakin uskomattoman koskettavaa.
Iso kaunis perhonen
Perhoset eivät välttämättä leijaile ensimmäisinä mielessä näin marraskuun loppupuolella. Jostakin syystä ne kuitenkin kiehtovat – ainakin minua – ympäri vuoden. Tuo poikani liikuttava kommentti teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Se edustaa lapsen aitoutta ja herkkyyttä aistia yli rajojen ja normien sekä kykyä ajatella ja uskoa, että kaikki on mahdollista. Ajatus pitää sisällään myös hyväksynnän muutoksesta; isona minusta tulee iso kaunis perhonen!
Ilman muutosta ei olisi perhosta.
Perhonen nilkassa
Ensimmäinen tatuointini oli pikkuinen perhonen nilkassa. Olin jo 17-vuotiaana tutustunut perhosen edustamaan symboliikkaan, ja kun ensimmäinen perhonen haalistui, tatuoi Pete sen päälle seuraavan, suuremman perhosen. Perhonen symboloi muutosta, vapautta, iloa, luovuutta ja kepeyttä. Se lentää ja on siivekkäänä suorassa yhteydessä ilman elementtiin eli muistuttaa jatkuvasta muutoksesta ja juuri tähän hetkeen keskittymisestä. Kylläpä näitä teemoja onkin tarvittu elämän varrella; viime vuosina erityisesti. Tekee hyvää lohduttaa itseäni ajatuksella, ettei perhonenkaan murehdi, milloin seuraava elämänvaihe alkaa. Joskus on aika vain odottaa kotelossa, elämän kärsivällisyyskoulussa. Vaikka sitten sitä omien siipien kasvamista.
Iloinen muutos
Perhosen viesti on, että turha vakavuus on unohdettava ja heittäydyttävä elämän liukuun täysillä mukaan, luotettava siihen. Jostakin muistan lukeneeni, että perhonen symbolina muistuttaa, ettei transformaation tarvitse olla traumaattinen kokemus vaan iloinen tapahtuma. Niinpä. Eivätpä nuo perhoset paljon näytä stressaavan muutoksesta, vaan muuntautuvat toukasta siivekkäiksi luottaen, että elämä kantaa. Näin haluan ainakin kuvitella. Jotenkin en usko, että perhonen edes voisi haluta jäädä turvalliseen toukkakoteloonsa killumaan, uskaltamatta siirtyä kohti tarpeellista seuraavaa vaihetta elämässä. Miksi me ihmiset sitten monesti pyristelemme vastaan kehitystä, väistämätöntä, tarpeellista? Perhonen houkuttaa pohtimaan, missä kehitysvaiheessa olen: toukkana, kotelossa, kuoriutumassa vai ”valmiina” perhosena. Se lohduttaa, että asiat etenevät tietyssä järjestyksessä – ei voi siirtyä seuraavaan vaiheeseen, jos edellinen on vielä kesken. Luonto ohjaa.
Mustia perhosia
Mummoni on vahvasti sitä mieltä, että ukkini kuolemaa seuraavana kesänä kaikki perhoset olivat mustia. Voi ollakin; kai ihmisen kuolema on metamorfoosi muiden joukossa. Ehkä mustat perhoset viestittivät mummolleni osanottonsa suruasullaan ja toivat samalla kauneudellaan lohdullisen muistutuksen kuoleman luonnollisuudesta. Puolison menettäminen on valtava muutos myös elämää jatkavalle ja vaatii muuntautumista uuteen elämäntilanteeseen.
Kuopukseni on hyvää vauhtia kasvamassa isoksi kauniiksi perhoseksi, kasvattelee siipiään hennossa, turvallisessa kotelossaan. Parasta, mitä voin aikanaan nähdä ja kokea, on noiden kauniiden, ainutkertaisten siipien avautuminen ryppyisestä supustaan ja perhosen lähteminen lentoon!
kuvat: pexels.com ja unsplash.com
