Silloin ennen

Silloin ennen minulla ei ollut aikaa oivaltaa. Ei ollut aikaa olla yksin, ei rohkeutta viivähtää omien ajatusteni seurassa, saati sukeltaa hiljaisuuteen. Oivallukset tulevat luokseni vain silloin, kun pysähdyn ja olen hiljaa itsekseni, kuuntelen minua.

Eksyksissä

Silloin ennen en ymmärtänyt hetken taikaa, porhalsin vain eteenpäin omassa, kuplan muotoisessa oravanpyörässäni. Voi, kuinka suurta surua ja tuskaa olen tuntenut menetetyistä hetkistä: lasten katseista, luonnon ihmeistä, joiden ainutkertaisuudesta en osannut pysähtyä nauttimaan. Voi kuinka suurta lempeyttä tunnen itseäni kohtaan juuri siksi: olin niin eksyksissä. Buustasin itseni toimintaan ilolla ja jaksamaan myönteisyydellä, mutta dumppasin kaikki muut tunteet jonnekin syvälle.

Muissa maailmoissa

Silloin ennen en läheskään aina ollut aidosti läsnä. Ystävääni kuunnellessani mieleni askaroi työasioiden pyörteissä ja omassa riittämättömyyden tunteessani. Oli epämääräinen paha olo ja onttous sisimmässä, vaikka näytin energiseltä ja aikaansaavalta ulospäin. Olin jatkuvasti muissa maailmoissa: aina jossakin muualla kuin kulloinkin käsillä olevassa hetkessä.

Tuuliajolla

Silloin ennen suoritin elämää. Puursin päivästä toiseen pakollisten asioiden parissa, enkä koskaan löytänyt aikaa mukaville asioille. Lopulta en enää edes muistanut, mistä oikeasti nautin! Ja kaiken päälle uskoin, ettei ole ulospääsyn mahdollisuutta. Aito, kupliva ilo katosi. Minä katkeroiduin. Olin niin tuuliajolla, että tarvitsin ranteeseeni laitteen kertomaan, olenko liikkunut tarpeeksi, nukkunut hyvin ja onko sykkeeni normaalitasolla.  

Jos olet niin onnekas, että löydät
elämäntavan josta pidät,
sinun on löydettävä rohkeutta
elää sen mukaisesti.
– John Irving –

Stoppi

Sitten tuli pysäytys, ja asioiden oli alettava muuttumaan. Yksi kerrallaan. Aluksi kaikkein tärkeintä (ja vaikeinta) oli muttaa tapaa ajatella, säätää asennetta ja korjata pientä ratasasetusta mielessäni. Toki sen jälkeen piti tehdä paljon! Minun itseni oli alettava muuttaa asioita. Oli löydettävä oma, minulle sopiva tapa elää ja järjesteltävä asiat niin, että pystyin elämään sen mukaisesti. Pienen pienin askelin, hitaasti ja takapakkien myötä, vuosien työn tuloksena elämäni on muuttunut. Minä tarvitsin tuon pysäytyksen, tai totta puhuakseni useampia. Ystävien ja perheen huolestuneet vihjailut eivät auttaneet – niin vahvasti uskoin, ettei vaihtoehtoa ole.

Tänään

Minä ennen ja minä nyt – ero on valtava! Tai oikeastaan minä olen samanlainen, mutta tapani käyttäytyä, toimia ja olla on muuttunut. Enää en pelkää hiljaisuutta. Näen elämän ja arjen ihmeitä joka päivä! Osaan taas olla läsnä (ainakin useimmiten) ja hyväksyä kaikenlaiset tunteeni. Nyt en tarvitse laitetta kertomaan miten voin, vaan kehoni, mieleni ja sieluni kertovat. Ovat ne kyllä kertoneet aina, mutta nyt osaan kuunnella. Tänään olen vihdoin jonkinlaisessa tasapainossa ja elän harmonista elämää, joka on minulle hyväksi. Ainakin juuri nyt, tällä hetkellä kaikkea on juuri sopivasti. Olen onnellinen.

kuva: unspash.com