Arpien kartta

Minä olen arpien kartta. Olen arpia täynnä. Ne ovat muistoja hetkistä, joina elämä kosketti iholle asti – yritti ehkä kertoakin jotakin tai saada pysähtymään hetkeksi. Ja yleensä myös onnistui. Arpikartan avulla voi suunnistaa muistojen poluille.

Vaikka osa arvista onkin jo haalistunut lähes näkymättömiksi, on niihin paketoitu tarinoita ihkaoikeasta elämästä, sen tuottamista naarmuista ja haavoista. Osa niistä näkyy edelleen ja vahvistaa olemassaolollaan, että ainakin jotakin on tullut tehtyä!

Varpaiden arvet

Oli kesä ja Rantasalmi. Rannassa lämmin vesi, kaislikko ja simpukoita. Ja järven pohjahiekan kätkemä simpukankuori viilsi varpaat niin auki, että niitä piti ihan käyttää terveyskeskuksessa näytettävänä. Ei ollut syytä huoleen, mutta uimiset jäivät siltä reissulta ja varpaisiin arvet loppuelämäksi. Lapsikatraalle ostettiin lääkärireissulla kumitossut uimista varten.

Kinttujen arvet

Jaloissani on paljon vauhdikkaiden käänteiden lahjoittamia arpia. Suurin kinttuarpi komeilee oikeassa nilkassani. Sen sain, kun kiireessä ajelin säärikarvojani Marbachwegin sinisessä kylppärissä Frankfurtissa vuonna 1998, ja terävä höylä haukkasi kunnon palan nilkan ohutta ihoa mukaansa. Verenvuoto ei tyrehtynyt koko iltana, eikä vimmainen tanssi yökerhossa auttanut asiaa. Haava tulehtuikin hiukan hellekesänä, ja arpikudosta muodostui komeasti. Sittemmin arpea peittämään lehahti perhostatuointi.

Alavatsan arvet

Alavatsani parikymmensenttinen sektioarpi kaartuu alaspäin. Vaikka se näyttää hiukan puolisurulliselta emojilta, se muistuttaa yhdestä elämäni onnellisimmista tapahtumasta: rakkaan esikoisen syntymästä. Hänen, joka halusi tulla jalat edellä maailmaan. Tämä, kuten muutkin arpeni, saa säännöllisesti arpihoitoa. Muistona omista kohtuajoistani on navassani arpi kohdassa, jossa napanuora on nipsaistu poikki.

Rinnan arpi

Luin tätä tekstiä silmäillen läpi sunnuntaina ennen julkaisun ajastamista ja nauroin ääneen, kun tajusin kokonaan unohtaneeni kirjoittaa arvesta rinnassani! Se on jo niin luonnollinen osa minua: paikka, josta oikea rinta on poistettu. Ja arpikin on vain ihoa. Se ei enää näytä samalta kuin kolme vuotta sitten – pystyn tarkistamaan, koska sattuneista syistä arvestani on kosolti kuvamateriaalia. Ikä ja aika tekevät tehtävänsä myös arpien suhteen. Ja olkoon niin.

Pään arvet

Pääni on ollut kovilla. Lapsena luiskahti polkupyörä altani liukkaassa alamäkiluiskassa, ja kiepsahdin vauhdilla tangon yli, josta muistona ovat leuan arvet. Teininä kaaduin juhlailtana kasvoilleni niin, että hammas katkesi ja otsani kolahti. Otsaan jäi arpi, joka näkyy tänäkin päivänä.

Muutama vuosi sitten avasin uuden autoni konepellin huoltoaseman pihassa ja unohdin, ettei tässä mallissa ollut edellisen lailla pumppua, joka olisi pitänyt konepellin itsestään ylhäällä. Heilautin vain konepellin ilmaan, ja alashan se tuli. Läjähti vauhdilla oikeaan ohimoon. Näkyi tähtiä, mutta hammasta purren aloin täyttää lasinpesunestesäiliötä. Havahduin tuijotukseen ja vilkaisin sivulle. Järkyttynyt mies kysyi, olenko kunnossa ja viittasi silmäkulmaani. Oikeassa silmässäni olikin näkö vähän heikentynyt, mikä saattoi johtua otsan vekistä valuvasta verestä. Säikähdin hieman ja lupasin mennä näyttämään vekkiä lääkäriin – kun vieras niin vannotti tekemään. Ajelin pää verta valuen päivystykseen, ja siellä ihmeteltiin siistiä vekkiä. Ei sitä tarvinnut kuin puhdistaa ja vähän liimata, koska reunat olivat kuulemma niin sievät. Tyytyväisenä ja hiukan jomottavalla otsalla ajelin Ikeaan, jossa tapasin ystäväni. Hän oli silmin nähden huolestunut, kun otsaani pitkin alkoi tasaisin väliajoin valua kapea verinoro. Nauruksihan se meni ja lopulta verenvuoto tyrehtyi. Arpi jäi.

Jokainen arpi on rakkauden arvoinen.

Pääarpien kartta sai viimeisimmän päivityksen 2019, kun aivoistani poistettiin syövän etäpesäke. Siitä se vasta komea arpi jäi! Niittien kohdat arpeutuivat kauniisti, mutta yhtä tuntuu päässäni selkeä patti kallon liikahtamisesta ja syvä arpivako sormin kokeiltaessa.

Luomienpoistoarvet

Luomien poistosta on jäänyt pieniä, haaleita arpia – taitavia ovat olleet poistajat veitsineen ja neuloineen! Selästä poistetusta luomesta jäi suurin arpi, ja olin tyytyväinen, kun en näe sitä jatkuvasti itse. Se on nimittäin aivan kirkkoveneen näköinen.

Sydämen arvet

Osa sydämessäni olevista haavoista on jo aikaa sitten arpeutunut, mutta osa on vasta parantumassa. Näistä kirjoitan vielä jonakin päivänä aivan oman lukunsa, samoin kuin henkisistä haavoistani, joihin koetan valuttaa hyväksynnän, myötätunnon ja lempeyden balsamia tasaisin väliajoin. Jokainen arpeni on rakkauden arvoinen. Kehollamme on ihmeellinen taito korjata haavat arviksi. Ja niin on myös mielellämme.

kuva: pexels.com