Välillä keskityn aivan vääriin asioihin. Vuosien ajan suuntasin huomioni kehooni, pidin hyvää huolta ruumiini temppelistä, enkä ymmärtänyt, ettei se riitä! Sieluni kituutteli dieetillä, ja oli pitkään janoinen ja nälkäinen, suorastaan aliravittu. Se ei voinut hyvin.
Yltäkylläisyys
Me hyväosaiset kellumme yltäkylläisyydessä, ja ruokaa on tarjolla niin paljon, että joudumme rajoittamaan sen saamista. Dieettihysteria näyttää jättävän sielun ravitsemisen jalkoihinsa ja välillä meiltä menee sekaisin, kumpi oikeasti kulloinkin tarvitsee ravintoa: ruumis vai sielu. Pelkkä kehon ravitseminen ei riitä, vaan minun on kuunneltava, mitä sieluni tarvitsee. Sillä vain silloin, kun kehoni, mieleni ja sieluni voivat hyvin, minä voin voida hyvin.
Hakoteillä
Kun en ole ravinnut sieluani tarpeeksi, olen vähän hakoteillä ja sokerimuurahainen minussa nostaa päätään. Erehdyn lääkitsemään kehoani herkuilla, jotka rentouttavat sitä mukavasti ja turruttavat tunteita, joiden sielu haluaisi pääsevän näkyviin: surua, yksinäisyyttä, ahdistusta, väsymystä. Sokeri on helppo rakkauden korvike, laastari. En kuitenkaan tarvitsisi sitä, jos pysähtyisin hoitamaan sieluani ja rakastamaan itseäni. Vatsani saattaa turvota sopimattomasta ravinnosta, mutta monesti jätän sen huomiotta. Kuulenko, mikä sieluani turvottaa; olenko valmis sen hentoisille viesteille?
Valintoja
Kuten ei ole aina helppoa löytää keholleen sopivaa ravintoa, ei myöskään ole yhdentekevää, millä sieluaan ravitsee. Mikä sopii yhdelle, ei sovikaan toiselle. Minun on tehtävä valintoja, päätettävä, millaista ravintoa sielulle syötän. Mitä katson ja kuuntelen sosiaalisesta mediasta, tv:stä, radiosta, lehdistä, kirjoista… millä mieleni täytän. Annanko sielulleni aikaa aistia rauhassa kokemaansa ja ympäristöään? Annanko sille metsän rauhaa, hiljaisuutta tai kaunista musiikkia? Vai melusaastetta, kauhuelokuvia, rikostarinoit ja pelkoa lietsovia uutisia?
Sisin kuiskuttelee
Hiljaisuudessa mieleni lepää, ja silloin myös sieluni kierähtää tyytyväisenä kerälle nauttimaan. Vain hiljaisuuden avittamana voin kulkea henkistä polkuani eteenpäin. Välillä se jää kaiken tyhjänpäiväisen alle piiloon ja vasta hiljaisuuden pehmeä puhallus lakaisee hössötysmössön sen päältä. Syntyy ajatuksia, jotka vievät eteenpäin. Kuulen jälleen sieluni kuiskailun ja olen valmis antautumaan sen sanoille: armollisuus, läsnäolo, hellittäminen, antautuminen, hyväksyntä.
Ravintoa sielulle!
Kun olen antanut sielulleni hiljaisuuden rauhaa, on aika ravita sitä hyvillä asioilla. Ja sekös vasta riemastuttavaa touhua on! Monet löytävät terveellistä sielunravintoa uskonnosta, useat kulttuurista, ystävistä, elämyksistä. Yleensä sielut rakastavat sitä, mistä tulee hyvä, kiitollinen mieli. Minun sieluni kaipaa tasapainoa, kauneutta ja harmoniaa. Se tarvitsee myös tuuletusta, joten vien sen usein metsään, jolloin mukana on usein joku sielunsukulaisistani. Minun sieluni halajaa lepoa, hyviä uutisia, toivoa, lempeyttä, hellää kosketusta, iloa, hyväksyntää, rakkautta, kauniita sanoja, rajoja, tunteiden sallimista. Sieluni tarpeet ovat yhtä kuin minun tarpeeni.
Millä sinä ruokit sieluasi?
kuva: pexels.com
