Sydämeni hakkaa villisti. Pelkään sen repäisevän rintakehäni halki ja pomppaavan paikaltaan. Olen hiljaisuudessa.
Tutustuminen
Aluksi arastelen hiljaisuutta. Se tuntuu oudolta. Katselemme ja kuulostelemme toisiamme, tutustumme ja asetamme omat rajamme, kumpainenkin. Annan hiljaisuuden ensin hipaista, sitten sivellä päälaelta kantapäihin ja lopulta silittää sisintäni. Kun sitten löydämme oman tapamme olla, meistä tulee hyviä ystäviä. Annan hiljaisuuden olla, mitä se on, ja se hyväksyy minut juuri sellaisena kuin olen. Riittää, että vain olen.
Hiljaisuus on ystävä.
Hiljaisuus on voima.
Laukkaava sydän
Suljen silmäni ja suren laukkaavaa sydäntäni. Vähitellen se rauhoittuu, kun hiljaisuuden siivet kietovat sen tyynnyttävään rauhaansa. Teekupista nousee höyryä pyörteilevinä kiehkuroina ja tunnen trooppisten hedelmien tuoksun. Hiljaisuudessa aistit terävöityvät. Tunnen joogamaton allani, maistan teen kielelläni ja äkkiä hiljaisuus on täynnä ääniä! Patteri suhisee, kynttilän liekki rätisee ja harakka rapistelee katolla. Melkein kuulen, kuinka kurkien siivet ikkunan takana suihkivat aurassa suih-suih-suih. Hiljaisuus puhuu minulle. Sanoja ei tarvita, hiljaisuus ei arvota.
Hiljaisuus on rauha.
Hiljaisuus on totuus.
Hengityksen kohina
Sitten kuulen sen. Oman hengitykseni. Se vie minut matkalle minuun, sisimpääni. Aluksi se kohisee kurkussani meren lailla, humisee päässäni kuin tuuli ja aaltoilee rinnassani veden tavoin. Sitten sen laineet tasoittuvat, tuuli tyyntyy ja kohina hiljenee. Olen ottanut riskin ja antautunut hiljaisuudelle, itseni äärelle. Olen tässä, juuri nyt. Kaikki on hyvin, olen turvassa.
Hiljaisuus on turva.
Hiljaisuus on lahja.
Tempovat ajatukset
Ajatukset kimpoilevat hätääntyneinä mielessäni. Mitä tämä hiljaisuus on? Mitä, jos se on vaarallista? Kun arkiajatukset ovat asettuneet rauhaan, ajelehtimaan tyynelle järvelle, jonne ne ohjasin, alan kuulla oman ääneni. Sillä on sanottavaa: ”Sinä riität. Luota itseesi. Luota elämään”. Hiljaisuus auttaa minua päästämään irti kaikesta turhasta. Se lahjoittaa minulle yhteyden, jossa kehoni, mieleni ja sieluni lepäävät. Paine päässäni hellittää ja sinne virtaa uutta, raikasta ilmaa ja puhdasta, kirkasta valoa. Hiljaisuudessa energiallakin on vapaus virrata.
Hiljaisuus on lääke.
Hiljaisuus on syli.
Sallittu ylellisyys
Hiljaisuus on aina ulottuvillani, eikä minun tarvitse kuin päästää se lähelle ja antautua sen hellään syleilyyn. Hiljaisuus on ylellisyyttä, jonka haluan itselleni sallia. Se on lääke, joka pelastaa minut maailman meteliltä ja ohjaa minut päästämään irti omasta, sisäisestä metelistäni. Minä kiitän hiljaisuutta, sillä se kannattelee minua. Sen turvin muistan taas, kuka olen ja mitä tarvitsen. Se auttaa oivaltamaan, että minussa on varjoja, tutkimattomia tasoja ja syvyyksiä. Se opettaa kuuntelemaan; ei vain kuulemaan ja näkemään; ei vain katsomaan. Hiljaisuudessa minä laskeudun läsnäoloon ja maadoitun.
Hiljaisuus on lepo.
Hiljaisuus on vapaus.
Pyhä hiljaisuus
Kun pääsen itseni äärelle, hiljaisuus paljastaa juuri tähän hetkeen kätkeytyvät salaisuudet ja voiman. Tunnistan jälleen, hätkähtäen, elämän ainutkertaisen taian, sen pyhyyden. Hiljaisuus vapauttaa kyynelten virrat ja auttaa puhdistumaan niin, että ilokin uskaltaa taas näyttäytyä. Ja silloin tiedän: ei se poissa koskaan ollutkaan, vaan minussa koko ajan, valmiina pulpahtamaan pintaan, kun murheen harmaaseen kinaan on raaputeltu ilon mentävä aukko. Siinä samassa hiljenee myös Ego.
Hiljaisuus on pyhyys.
Hiljaisuus on taika.
Hiljaisuudessa
Hiljaisuudessa minä rentoudun. Rauha ja hyvä olo asettuvat minuun. Hiljaisuus tuntuu hyvältä, ja hiljaisuudessa vietetystä päivästä saan palkinnoksi kepeän, ravitun sielun. Muistan taas, että kun vaalin välillä hiljaisuutta, se vaalii minua ja hyvinvointiani.
kuva: unsplash.com
