”Kaisa, sinun täytyy oppia olemaan tekemättä mitään”, sanoi työterveyslääkäri joskus 2000-luvun alussa. No minä opettelemaan – huonolla menestyksellä. ”Kaisa, jos sinä et nauti sohvalla makaamisesta, sinun ei tarvitse tehdä sitä”, vapautti seuraava työterveyslääkäri minut ahdistuksestani joitakin vuosia myöhemmin.
Puuhailija
”Kaisa, tee sitä, mikä oikeasti palauttaa sinua”, sanon minä nyt itselleni aika monta vuotta myöhemmin. ”Puuhaile, jos mielesi tekee puuhailla, ole rauhassa puuhailija!” Avuliaat työterveyslääkärit etsivät tietysti kanssani keinoa stressin purkamiseen ja palautumiseen. Ja minä olin niin hukassa itseni kanssa, että tukeuduin toisiin, nappasin kiinni jokaiseen ammattilaisen tarjoamaan oljenkorteen. Ja hyvä niin, sillä oljenkorret antoivat toivoa ja voimaa etsiä ratkaisua. Muiden antamat vinkit ovat arvokkaita ja niistä valitsemalla ja itseään kuuntelemalla löytää itselleen ne sopivimmat keinot. Nyt tiedän löytäneeni oman tapani palautua ja antaa ajatusteni järjestyä. Nyt kun olen opetellut kuuntelemaan itseäni, tiedän, että palaudun puuhailemalla. Eräs ystäväni kertoi palautuvansa stressistä, kun saa pyöritellä päässään uusia työprojekteja, ja toinen työntäessään sormensa multaan. Tärkeintä onkin juuri se, että tekee sitä, minkä itse kokee parhaaksi. Ei sitä voi kukaan muu määritellä. Ajatella, että olen joskus tuntenut tästäkin huonommuutta! Voi minä pieni höpönassu!
Puuhailua
Ei ole itseisarvo lötköttää sohvalla, vaikka sillekin on tietysti aikansa ja paikkansa. Se ei vaan ole minun juttuni suuremmassa mittakaavassa. Minun puuhailuni ei ole suorittavaa, vaan aivan päin vastoin: se ei tuota oikeastaan mitään, eikä minkään tarvitse varsinaisesti tulla valmiiksi. Puuhailen, kun minulla on vapaata aikaa ja puuhaillessani tartun juuri siihen touhuun, joka kulloinkin mieleeni juolahtaa. Paikkaan lapsen verkkarit, kastelen kukat, vaihdan huonekalujen järjestystä, lakkaan kynnet, rakentelen kivistä torneja, keittelen kahvit, järjestelen kirpparivaatteita, täytän ristikkoa – teen juuri sitä, mikä milloinkin kutsuu ja hyvältä tuntuu. Välillä saan puuhaillessani ja uusia asioita aloittaessani koko kodin kaaokseen, mutta päivän päätteeksi kaaos on yleensä pala palalta järjestynyt – ja sen myötä mieleni.
Joutilaisuuden kultaisin muoto
Joutilaisuus tarkoittaa minulle sitä, ettei ole velvollisuuksia; että voi tehdä mitä huvittaa. Puuhailu on minulle sitä! Siihen kuuluvat olennaisena osana musiikki, laulelu ja tanssahtelu ja parhaiten se onnistuu, kun olen aivan itsekseni. Lähes aina puuhailu kirvoittaa ajatuksia ja tunteita ja monesti kyyneleet valuvat puuhailun lomassa. Ei ihme, että puuhailun jälkeen on puhdistunut olo. Odottamattomaksi palkinnoksi puuhailustani saan siis kevyemmän mielen, ja joskus myös uusia ideoita, ajatuksia ja oivalluksia. Minulle puuhailu on joutilaisuuden kultaisin muoto, sillä minä aidosti nautin siitä.
Hyvän mielen touhuilua
Ei ehkä tule yllätyksenä, että olen puuhailija myös perimän kautta – ja että lähipiirissäni muutenkin on samaan heimoon kuuluvia. Äitini ja ex-anoppini kanssa jaamme usein hyvää mieltä puuhailuistamme – ja ymmärrämme toisiamme sataprosenttisesti. Miten hyvä mieli voikaan tulla, kun saa parvekkeen kesäkuntoon tai räsymaton päätyhapsut solmittua! Jälleen kerran voin todeta, että kun oppii kuuntelemaan itseään, oppii huomaamaan, mitkä asiat ovat itselle hyväksi ja mitkä eivät. Kaikki vastaukset ovat jo meissä itsessämme – ja ne kaikki ovat yhtä oikeita.
kuvat: unsplash.com & pexels.com
