Tämä kirjoitus ei liity mitenkään koronavirukseen – paitsi ehkä siten, että yritän saada ajatukset hetkeksi siitä pois. Nyt siis jotain ihan muuta!
Laulaminen on kiehtova juttu. Se kuuluu kaikille, eikä siihen tarvita niin sanottua hyvää lauluääntä. Laulaminen on ihmiselle luontaista, eikä sitä todellakaan tarvitse osata – toisin kuin meistä monelle on koulussa opetettu. Laulaminen yksinkertaisesti tekee hyvää, ja siksi kaikkien pitäisi laulaa. Lapset laulelevat aivan luontaisesti, mutta jossakin kohtaa joku yleensä kertoo meille mielipiteensä laulamisestamme, ja siihenpä se sitten loppuukin. Ei tarvitsisi! Ei pitäisi! Laulamista ei pitäisi arvottaa hyväksi tai huonoksi; vaan riittää, että laulaa juuri niinkuin laulaa!
Laulukielto
Laulan todella usein, ihan itsekseni ja huomaamattani. Minusta se liittyy hyvällä tuulella olemiseen. Siksi loukkaannuin aikanaan verisesti, kun laulamiseni ärsytti siippaani – minulla kun oli tapana laulaa musiikin tahdissa, ja siippa olisi mieluummin halunnut kuunnella alkuperäisen esittäjän versiota. Koin tietysti asian niin, ettei ääneni kelvannut rakkaalle (ex)miehelleni, sillä luonnollisesti olisin toivonut, että hän pitäisi laulustani. Hyräilen siis herkästi silloin, kun olen hyväntuulinen, ja toisaalta lempimusiikin kuuntelu saa minut hyräilemään, mikä saa minut hyvälle tuulelle, vaikken sitä aluksi olisikaan. Voisin vaikka vannoa, että musiikki ja laulaminen aktivoivat mielihyväkeskusta.
Laululintu
Minulla on vankka (ei synkkä) kuorohistoria, sillä olen laulanut koko lapsuuteni erilaisissa kuoroissa eri puolilla Suomea. Rakastin laulamista ja jopa kuorolauluun liittyneitä kilpailureissuja. Erityisesti mieleeni on jäänyt keväinen, Lahteen suuntautunut reissu kuorojen valtakunnalliseen kisaan, jossa esitimme laulun Leivo, ja jolloin tunsin olevani kuin pieni kevyt laululintu. Sellainen toki pikkutyttönä olinkin! (Voi hyvä tavaton, miksi tunnen kuulostavani ihan vähintään 90-vuotiaalta näitä tarinoidessasi?!?) Kuoroiluni katkesi teini-iässä, ja viime vuosina olen havahtunut siihen, että kaipaan sitä! Olisikohan taas aika etsiytyä minulle sopivaan kuoroon?
Laulukausi
Minulla on laulukausia. Tällöin laulelen oikeastaan koko ajan! Kyllä, siitä myös huomautellaan minulle, etenkin rakkaiden lasteni taholta. Äiti kun siis laulaa töissä ja kotona, autossa ja suihkussa, ruokaa laittaessaan, pyykätessään, metsässä kävellessään, imuroidessaan ja tanssiessaan, ja keksii laulun aiheesta kuin aiheesta. Viimeksi mainitusta olen ehkä myös hiukan ylpeä, sillä toden totta laulukaudella pystyn aloittamaan laulun mihin tahansa aiheeseen liittyen ja saamaan vielä riimitkin kohdilleen. Sisältö sen sijaan on useimmiten vähintäänkin omituista ja sävel on lainattu jonkun toisen laulusta. Laulelen siis jotakin tuttua sävelmää ja riimittelen siihen omat sanat. Mitähän se kertoo minusta, että välillä laulaminen ja hyräily ovat lähes loputonta…
Unilaulu
Muutama viikko sitten ihana Petra aloitti hyvään uneen tähtäävän, yhteisen Uni-iltamme laulamalla. Se sopi tilanteeseen täydellisesti, sillä hyvä uni vaatii rauhoittumista, ja laulu rauhoittaa. Tunnen suurta haikeutta, kun en saa enää laulaa unilauluja lapsilleni… no joo, teinille ja nuorelle aikuiselle. Nuo yhteiset iltahetket ovat olleet niin arvokkaita ja tärkeitä, ja on ollut ihana kuulla ”Äiti, laula nukkumattilaulu”. Lienen laulanut tuhansia kertoja nukkumatti-nukkumattilasten ja jokailtakunlamppusammuu. Iltahetket hyvänyöntoivotuksineen ja muine rutiineineen ovat toki tärkeitä edelleen, mutta niihin 17 vuotta kuuluneesta laulusta olen joutunut luopumaan. Semmoista se elämä on.
Joskus yöllä, kun olen stressaantunut ja pyörin sängyssäni, huomaan, kuinka aivoni koettavat rauhoittaa minua unille tuomalla mieleeni laulujen sanoja. Vielä ne eivät ole käyneet ahdistaviksi tai liian jankkaaviksi, enkä ole huolestunut niistä, vaikka niitä välillä ihmettelenkin. Useimmiten yölaulu on joko Juha Tapion sinussaonvalosinussaonyö tai Mozartin kehtolaulu nukkuosprinssinivaan. Kyllä, ihan oikeasti.
Terveyslaulu
Laulaminen on tutkimustenkin mukaan terveellistä ja hyödyllistä. Lapsilla se vahvistaa kielen kehitystä; helpottaa rytmittämistä ja parantaa sanavarastoa. Se voi myös vähentää kuorsausta nielulihasten vahvistumisen myötä – tähän tosin tarvitaan ammattimaista laulunohjausta. Kuorolaulaminen taas on kulttuuriharrastus ja sosiaalista toimintaa, ja kummankin niistä on todettu vaikuttavan terveyteen myönteisesti! Joskus, kun elämässäni on tiukkaa, laulan itsekseni mantroja. Niissä pääsen leikkimään äänelläni ja tunnen, kuinka kumiseva ääni puhdistaa ja tasapainottaa minua. Olen siis edelleen laululintu henkeen, sieluun ja sydämeen.
kuvat: pixabay.com & pexels.com