Kuka on Harry Potterin pahin vihollinen? Jep, Lordi Voldemort. Hän-joka-jääköön-nimeämättä – niin pelottava, ettei hänen nimeään uskalla lausua ääneen. Syöpä tuntuu monesti olevan sanana kuin Voldemort; niin vaarallinen, että puhutaan S-sanasta tai muuten kierrellen. Ole rohkea: sano se S-sana!
Syöpä. Sana, jolle on rakennettu mustanpuhuva, uhkaava hahmo. Kuolema, pelko, tuska, kärsimys, kauhu, loppu, vihollinen. Sanoissa on voimaa, ja ajatukset tulevat ulos sanoina. Yritänkin aina ajatella, mitä ajattelen ja minkälaista sanamaailmaa viljelen. Sillä sanoja seuraavat usein teot. Sanoista tulee usein totta. Olemme jälleen itse puikoissa.
Kerroin syövästäni heti diagnoosin saatuani kaikille. Puolisolle, lapsille, vanhemmille, veljelle, siskolle, naapureille, tuttaville, ystäville, sukulaisille, työkavereille, kaupan kassalle, sosiaaliselle medialle. Kaikissa mahdollisissa tilanteissa, joihin se tuntui sopivan ja vaikkei tuntunutkaan! Se sopi minulle. Saattoi olla itsekästä, mutta olinpa kerrankin kunnolla itsekäs! Ihmisten reaktiot olivat moninaisia. Useimmiten sain halauksen ja rohkaisevan toivotuksen. En yhtään kertaa sääliä tai voivottelua, enkä olisi niitä kaivannutkaan. Tuntui hyvältä kuulla, että sinä jos kuka sen selätät. Siihen halusin uskoa itsekin.
Olemalla avoin tunsin purkavani syöpä-tabua. Sairauden ”kauheus” laimeni ja haalistui, kun siitä tuli vähän arkipäiväisempää. Tässä sitä ollaan menossa rinnanpoistoleikkaukseen tai sytostaattihoitoon, hei kuka lähtisi mukaan sädehoitoon. Moni lähti!! Syöpä on vakava sairaus, mutta en kokenut tarpeelliseksi tehdä siitä enää yhtään vakavampaa. Halusin ohjata ajatukseni parantumiseen, en sairaana olemiseen.
Kun kerroin avoimesti sairastumisestani, saivat muut tilaisuuden kysyä ja ihmetellä. Ihmisillä on halu auttaa, olla empaattisia, tukea, mutta monesti ei tiedä, mitä uskaltaa sanoa tai millaista apua tarjota. Kun sairastunut itse höpöttää asiasta suorastaan arkipäiväisesti, muutkin uskaltavat. Se on valtavan helpottavaa kaikille. Tiedän toki, ettei avoimuus sovi kaikille. Kannustan kuitenkin kuulostelemaan, mikä sopii itselle ja missä mittakaavassa. Monestihan sulkeutumisen takana on inhimillisesti häpeä, mutta samalla saattaa tulla sulkeneeksi itsensä parantavan rakkauden ulkopuolelle.
En muista, monennessako Harry Potter -kirjassa, mutta lopulta tultiin siihen tulokseen, että vihollisen nimen ääneen lausuminen nimenomaan heikentää tämän valtaa ja voimaa. Ajattelen samoin syövästä – siitä pitää puhua ääneen ja sen oikealla nimellä! Olkoonkin, etten enää ajattele syövän olevan vihollinen, vaan opettaja. Ja hyvää opettajaa pitää (ja haluaa) kunnioittaa, mutta ei pelätä. Nöyryys on hyvä säilyttää, mutta nöyristellä ei tarvitse.
kuvat: pexels.com
