Pystytkö ottamaan palautetta vastaan? Osaatko antaa rakentavaa palautetta, myös kriittistä? Palaute on tärkeää – se on selvää – ja sen tärkeydestä suorastaan jankataan jatkuvasti! Kaikkihan ymmärtävät, että palaute mahdollistaa kehityksen. Kunnes palaute sattuu omalle kohdalle.
Palautetyhjiössä
Palautteen vastaanottaminen ja siihen kypsästi reagoiminen vaativat eheää persoonallisuutta ja aikuista minää. Niistä huolimatta palaute saattaa aktivoida tunnelukkoja: ”Jaha, en siis kelpaa sellaisena kuin olen, taas minua arvostellaan, minua ei hyväksytä, minut hylätään, minun on taas muututtava muiden toiveiden mukaisesti, jotta kelpaan”. Silloin palaute ei mene perille. Joskus palautetta ei saa edes pyytämällä ja silloin voi joutua palautetyhjiöön. Siellä pärjää kyllä, kun uskoo itseensä, mutta pidemmän päälle siellä ei ole hyvä olla. Palaute liittyy hyvinvointiin, me kaikki tarvitsemme sitä. Sen saaminen tuntuu hyvältä ja kriittisenkin palautteen saaminen on parempi kuin ei palautetta ollenkaan. Hyvä palaute ei tietenkään kohdistu persoonaan, ihmiseen itseensä, vaan tekemiseen ja käyttäytymiseen.
Taito- vai inhimillisyyslaji?
Palautteen antaminen on siis toki taitolaji, sillä sanansa voi valita taiten tai töksäyttäen. Ennen kaikkea palaute on inhimillisyyslaji, sillä se antaa mahdollisuuden toisen ihmisen kohtaamiseen monella eri tasolla. Palautteen antaminen voi myös vaatia uskallusta. Oletko koskaan miettinyt, mitenköhän vastaanottaja mahtaa palautteeseesi suhtautua? Jätätkö toisen reaktion pelossa mieluummin koko palautteen antamatta? Kun palautteen antaa asiallisesti, rehellisesti, aidosti hyvää tarkoittaen ja toista kunnioittaen, ei tarvitse pohtia liikoja. Vastaanottaja vastaa itse reaktiostaan. Ehkäpä voisi palauttaa mieleen vanhan tutun (amerikkalaisen) 😀 hampurilaispalautteen: ensin laitetaan sämpylä, eli kehutaan sitä, mikä on hyvin, sitten lisätään pihvi, eli annetaan asianmukaista korjaavaa palautetta ja lätkäistään vielä jokin kehu päälle hampurilaisen ”kanneksi”. Maustaa voi tilanteesta riippuen vaikka hymyllä, rohkaisevalla katseella tai kädenpuristuksella.
Palautepallottelua
Oletko kohdannut palautepallottelua? Pahimmillaan palaute on nimittäin kuin pallo, josta ei oteta kunnon koppia, vaan joka läpsäistään eteenpäin. Minulle kävi palautetta antaessani näin jokin aika sitten. Saaja ei ollut valmis ottamaan antamaani kannustavaa, korjaavaa palautetta vastaan, vaan työnsi kiireesti palautepallon takaisin minulle Tee palautteellasi mitä lystäät -henkeen. Hämmästyin aidosti, sillä yleensä erityisesti opintojen ohjaajat pyytävät aktiivisesti palautetta ja toivovat saavansa sitä opintojen kuluessa – ei vasta sitten, kun kurssi on jo ohi – jotta voisivat kehittää toimintaa jo matkan varrella. Kun ymmärsin, että ollaan keskellä palautepallottelua; juupas-eipäs-ottelussa, tulkitsin, että tämä palaute ei uppoa (no juu, palloilla ei ole tapana).
En aina ole itsekään ollut paras mahdollinen palautteen vastaanottaja. Ymmärrän nyt, miksi. Olen hylkäämisen pelossani pelännyt, etten kelpaa, kun en muka ole automaattisesti osannut tehdä asiaa oikein ja hätääntynyt siksi palautteesta: entä jos minusta ei nyt pidetä? Olen kokenut, että palaute on liittynyt persoonaani: en siis taaskaan ollut tarpeeksi. Tämä taas on johtunut vääristyneestä tavasta ajatella. Ehkäpä juuri siksi sain myös yllä kuvaamani kokemuksen antamaani palautteeseen: saatan joskus olla itse reagoinut aivan samalla tavalla. Ymmärrän, siis! Check. Haluan jatkossa pyrkiä siihen, että osaisin ottaa jokaisen palautteen kuin lahjana vastaan.
Palautetta itselle
Annamme jatkuvasti palautetta itsellemme ja turhan usein se on kriittistäkin kriittisempää, suorastaan murskaavaa. Tämä tapahtuu lähes alitajuisesti ja sen kummemmin muotoilematta, ajatusten muodossa: ”Äh, taas meni pieleen, miten mä noin sössin? No eipä mennyt kaksisesti taaskaan. Voi itku, miten noloa.” Joku viisas antoi joskus vinkin, että illalla viimeiseksi, nukkumaan mennessä voisi antaa itselleen nimen omaan hyväksyvää, rohkaisevaa palautetta niistä asioista, jotka menivät hyvin. Sillä kyllä niitä mahtuu ihan jokaiseen päivään. Ehkä niitä kehuja ja onnistumisia joutuu aluksi vähän kaivelemaan, mutta siitä se lähtee. Voin kertoa, että uni tulee paljon mieluummin kylään kiitolliseen ja tyytyväiseen mieleen kuin huolta ja murhetta kantavaan piiskurimieleen. Porkkanat ovat kevyempää sulateltavaa kuin keppi…
kuvat: unsplash.com
