Odotamme jatkuvasti jotakin, tietoisesti tai jopa huomaamattamme. Siitä tulee tapa. Odotamme palkkapäivää, perjantaita, netistä tilattujen kenkien saapumista, rakkautta, lottovoittoa, aurinkoista päivää, laihtumista, lomaa, kampaaja-aikaa, tervehtymistä, eläkkeelle jäämistä, asioiden järjestymistä, onnen löytymistä, unelmien toteutumista. Odotamme, että Sitten Kun… on paremmin. Hirveän inhimillistä!
Meillä kaikilla on samat sekunnit, minuutit ja tunnit käytettävissä, ja ne todellakin vähenevät odottamalla. Odotellessa vaan saattaa unohtaa elää.
Omituinen odotus
Syöpään sairastuneen elämä on jatkuvaa odottamista. Ensin odotetaan esimerkiksi mammografian tuloksia, sitten ultraäänitutkimuksen ja ohutneulanäytteen tuloksia. Laboratoriokokeiden jälkeen odotetaan vastauksia niistä. Sitten on vuorossa paksuneulanäyteajan, tt-kuvausajan ja sydämen pumppausvoimatutkimusajan odottaminen. Tutkimusten jälkeen odotetaan lääkäriaikaa diagnoosin saamista varten.
Kun diagnoosi on saatu, aletaan elää sen mukaisesti… tai siis: odotetaan leikkausta, siitä toipumista ja hoitojen alkamista. Sitten odotetaan, tehoavatko hoidot ja minkälaisia vaikutuksia niistä kehoon ja mieleen ilmaantuu. Odotetaan, milloin hiusten lähtö alkaa, nouseeko kuume, joutuuko sairaalaan. On suorastaan omituista, miten odottaminen valtaa ajatukset.
Odotuksen opetukset
Ensimmäisellä kerralla rintasyöpään sairastuessani oli helpompaa elää hetkessä. En osannut odottaa mitään, olin ainoastaan superluottavainen. Nyt toisella kertaa on haastavampaa, koska tiedän niin paljon enemmän, ja tieto tunnetusti lisää tuskaa. Pelottaa enemmän ja on vaikeampaa olla odottamatta.
Olen kärsimätön ihminen, jolle odottaminen monesti tarkoittaa hitautta ja sitä, etten voi itse ohjata asioita (olenko muuten joskus maininnut kontrolloinnin tarpeestani?) 😀 Tuskallista. Tämä sairaus taivuttelee opettelemaan hetkeen keskittymistä, mikä siirtää odotuksen lepotilaan. Elämähän tapahtuu juuri nyt!
Mutta kun odottaminen voi olla myös niin kovin ihanaa. Vaikka silloin, kun odottaa ystävän tai rakkaan saapumista. Tai se voi olla hyödyllistä silloin, jos odottaessa ehtii nielaista ensimmäisenä mieleen tulevat, harkitsemattomat sanat. Tai helpottavaa, jos hetken odottamisella ahdistus laimenee, ajatus ehtii kypsyä tai tunne hiukan tasoittua.
Ikään kuin omassa elämässämme ei olisi tarpeeksi odotettavia asioita, haksahdamme joskus odottamaan jonkun toisen päätöstä tai tekoa. Tokihan sellainen vaikuttaa omaan elämäämme, mutta samalla se on odottamisen lajeista kenties turhauttavinta. Toiseen ihmiseen kun ei mitenkään voi vaikuttaa. Eikä pidä. Odottaminen on joka tapauksessa kiistatta tulevassa elämistä, ja siten tämän ainutkertaisen hetken haaskaamista.
Miten ihmeessä odotuksen ohituskaistan löytäminen on niin vaikeaa? Odotan oppivani pois odottamisesta… Ihmisenä olemisen faktoihin kuuluu, ettemme tule koskaan valmiiksi. Edes odottamalla. Mutta sen ohituskaistan otan vielä haltuuni!
Elämä on nyt! Ja odottaminen on kuin antaisin jonkun muun ohjata omaa elämääni. Haluan olla oman elämäni ratissa edes hitusen; niiltä osin, kuin se on mahdollista. Odottaminen on sukua odotuksille ja ne aikaansaavat helposti pettymisen ja tunteen elämän lipumisesta ohitse. Siksi haluan iskeä hampaani suoraan tähän käsillä olevaan mehevään hetkeen. Valukoon vaikka osa leualle ja paidan kauluksille! Kunhan vaan maistuu ja rouskuu!
kuvat: pexels.com
Kaisan kuva: Pete Voutilainen
Ehkä parasta mitä olen pitkään aikaan lukenut. Tallennan tämän blogin itselleni, sekä jaan mm. tyttärilleni. Avaan elämäni varrella niin kauan kuin sitä minun kohdallani riittää. Muistutus ja herätys elämästä ja sen ainutkertaisuudesta. Hieno ihminen olet. ❤️
Kiitos ihanasta palautteesta, Leena! Nyt nautitaan täysillä kesästä ❤?❤