Kosketuksia

Kosketus on parhaimmillaan ihme. Se voi pelastaa hetken, päivän, jopa elämän. Ja muunlaisista kosketuksista en välitä tietääkään.

Viime viikolla otettiin kaulallani olevasta imusolmukkeesta paikallispuudutuksessa paksuneulanäyte. Kohta ei ole kaikkein miellyttävin pistoksille. Lisäksi edellinen rinnan paksuneulanäyte muutamia vuosia sitten teki kipeää ja siksi jännitin tällä kertaa.

Toimenpidettä avustanut hoitaja oli tilanteen tasalla, osasi lukea minua ja teki jotakin sellaista, mitä en ole koskaan aiemmin kokenut vastaavassa tilanteessa. Laski kätensä reidelleni, aivan vasemman polveni yläpuolelle. En voi sanoin kuvata sitä lohtua, mitä sain tuossa tilanteessa tuosta kosketuksesta. Tuntui, kuin olisin täyttynyt levollisuudella ja lämmöllä. Pystyin keskittymään tutkimustuntemusten sijaan tuohon käteen ja siihen välittämiseen, mitä se edusti. Jossakin vaiheessa hoitaja nosti kätensä pois ja ojensi lääkärille jotakin. Pyysin hoitajaa laittamaan käden takaisin, koska se tuntui niin hyvältä! Käynnistä jäi tämän kosketuksen ansiosta hyvä mieli. Sain lahjan.

Kyky koskettaa

Joillakin on kyky olla empaattinen. Joillakin on kyky nähdä toisen ihmisen hätä. Joillakin on kyky koskettaa. Väitän, että terveydenhuollossa olisi vieläkin tyytyväisempiä asiakkaita, kun heitä kosketettaisiin sopivalla hetkellä. Koskettaminen on kohtaamista, välittämistä, myötäelämistä, ihmisyyttä, lohtua, inhimillisyyttä. Sairaana niitä kaipaa tuplasti enemmän kuin normaalisti.

Eiväthän kaikki pidä kosketetuksi tulemisesta. Etenkään, jos koskettaja on vieras. Yksi keino saada selville, kuka pitää ja kuka ei, on kysyä. Ja joskus sen vaan tietää. Kaikki sympatiani ovat hoitajien puolella – olen nimittäin nähnyt läheltä, millaisessa kiireessä he työskentelevät. Kaikilla on sama tilanne, ja se on silmin nähden kärjistynyt 3,5 vuoden takaisesta. Ja silti jotkut ehtivät himpun enemmän: hymyilevät, koskettavat myötätuntoisesti, korjaavat peitettä, kierittävät siteen hellästi. Näyttävät muuten nauttivan työstään muita enemmän 😉

Kosketuksen kaipuu

Olen tarvinnut aina paljon kosketusta. Syliä, silitystä, halaamista, suukkoja, hipaisuja poskelle. Surun ja pelon hetkellä tarve korostuu. Myönnän kärsineeni akuutista fyysisen kosketuksen vajeesta jo pidemmän aikaa. Kaikista halauksista huolimatta (kyllä, olen kokeillut myös puiden halaamista). Marion tiesi jo vuonna 1977 laulaessaan, että ”- kosketuksen puutetta mikään ei voi korvata”. 😀 Hiukan ontuvaa lyriikkaa, ehkä, mutta ajatuksesta saa kiinni… siksi tuon hoitajan kosketus jää mieleeni ikiajoiksi. Lähimmäisenrakkautta parhaimmillaan.

Viime aikojen Lohdullisia Kosketuksia:

• Rakkaan ystävän kiepsahtaminen viereen sairaalasängylle hiuksia silittämään
• Postipaketista ilmoittava pakettikortti postilaatikossa
• Virka-ajan ulkopuolella ystävyyden nimissä annettu vahvistava hoito
• Hyvän ystävän itse neulomat villasukat
• Auringon lämmittämän rantakoivun halaaminen
• Kodin ovenripaan roikkumaan jätetty paperikassi pokkareineen
• Kauempana asuvien ystävien välittävin käsin kirjoittamat kirjeet
• Sydämet ja suukot whatsappissa ja messengerissä
• Yllättävät yhteydenotot vuosien tauon jälkeen.

ps. Oli käsittämättömän vaikeaa löytää kuvaa hakusanalla ”touch” – oli pelkkää puhelinta ja tablettia tarjolla… siksi neula artikkelikuvana – se totisesti koskettaa! Muistetaanhan kosketella kosketusnäyttöjemme sijaan rakkaitamme ♥ Kosketus on parhaimmillaan ihme.

artikkelikuva: pexels.com