Olen luopunut puhelimen muistutuksista – melkein kaikista ainakin. Olin kuitenkin kirjoittanut huonoille tavoilleni uskollisena uuden vuoden ensimmäiselle päivälle listan asioista, jotka pitää (!) tehdä. Se oli pitkä. Heräsin tammikuuhun ja uuteen vuosikymmeneen epämääräisen ahdistuneena – ehkä alitajunnassani soi: miten jaksan taas aloittaa aherruksen? Kuten tiedättekin, tapahtui uuden vuoden puhdistus ja lista sai jäädä.
Velvollisuudet ensin
Usein herkuttelen mielessäni asioilla, joita olisi mukava tehdä ihan juuri nyt. Ja silloinpa järkeni (vai egoni?) jyrähtää: ”Velvollisuudet ensin. Tee ainakin yksi tärkeä asia listaltasi, niin olet syönyt päivän ensimmäisen sammakkosi ja ansaitset jotakin mukavaa!” Olen siis opettanut itseni siihen, että kaikki mukava pitää ansaita. Mitä puppua! Tänä vuonna aion pyhittää kokonaisia päiviä, joihin ei velvollisuuksia mahdu. Lisää hauskuutta!
Kaikillahan velvollisuuksia on ja ne pitää hoitaa, totta kai. Toinen tosiasia on, että jos lupaa itselleen hauskanpitoa vasta velvollisuuksien loputtua, löytää itsensä suorittamasta niitä ikuisesti, eikä hauskanpitoon ehdi ikinä. Ja se johtaa ilottomuuteen! Kolmas (tutkittukin) tosiasia on, että hauskuus tuntuu yhtä hauskalta riippumatta siitä, missä vaiheessa siitä nauttii – ennen velvollisuuksia vai niiden jälkeen.
Ensin työ, sitten huvi
– suomalainen sananlasku
Velvollisuuksien välttelyä
Eiväthän ne aina mukavilta tunnu, nuo velvollisuudet. Harrastankin niiden välttelyä, mikä on mahdollisimman suurta ajan haaskaamista! Välttelyn aikana ei saa velvollisuuksiaan tehdyksi, muttei myöskään saa käytettyä aikaansa mihinkään ihanaan, koska keskittyy vain välttelemiseen. Sillä niinhän se on, että tekemättömät velvollisuudet kuormittavat eniten: alitajunnassa, mielen perukoilla. Toisaalta kun jotakin on aikansa vältellyt, huomaa, että jonakin kauniina päivänä asian vaan hoitaa suitsait tehdyksi ja ihmettelee, miksi oikeastaan on edes vältellyt sitä.
Work expands to fill the time available
– C. Northcote Parkinson
Velvollisuuksien vankina
Vuoden 2020 ensimmäisenä päivänä ymmärsin, etten sittenkään ole kovin hyvä tekemään niitä asioita, joita rakastan. Olen kyllä edistynyt siinä, mutta niin helposti sitä luiskahtaa vanhoihin kuvioihinsa, että kääk! Aivan vapaaehtoisesti olen taas ollut velvollisuuksien vankina, ja siten voin siis itse (jälleen kerran) vapauttaa itseni itse itselleni kiristämistäni kahleista. Sillä tunnettu tosiasia on, että olen eniten hyödyksi ja iloksi maailmankaikkeudelle juuri tehdessäni niitä asioita, joita rakastan. Silloin energiani kirkastuu ja lähettää säteitään koko maailmaan. Tehdessäni hyvää itselleni teen hyvää kaikille. Ah! Miten tuota voisi vastustaa?
Onnistuin, siis! Tein yhden kokonaisen päivän ajan vain niitä asioita, joita halusin, en niitä, joita olisi pitänyt. Ja mitä tapahtuikaan? Tunsin itseni tärkeäksi, riittäväksi, rentoutuneeksi ja onnelliseksi. Seuraavana päivänä olin täynnä tarmoa ja tartuin iloisena To Do -listani tehtäviin. Parasta oli se, ettei mikään tekeminen tuntunut työltä, vaan ilolta, ja hommat sujuivat kevyesti ja nopeasti. Tehdessäni asioita, jotka tuntuivat hyvältä juuri silloin, juuri minulle, elvytin itseni työkuntoon. Tästä jäi hyvä malli toistettavaksi. 10-kertainen hurraahuuto sille!
kuvat: pixabay.com & unsplash.com
