Ensimmäinen vene laiturissa. Varovainen hymy naapurin huulilla. Koirankakka ja leskenlehti. Maan tuoksu ja solina ojassa. Likaiset ikkunat ja mustat sormenjäljet ovenkarmissa. Lapsi lippis päässä ja arat krookukset risujen alla. Valoisat aamut ja valonarat silmät. Ensimmäinen kärpänen katossa ja kyy kivellä. Lämpöä auringonlaskussa ja kiillotetut pesualtaat. Kirkkauden kaipuu ja toivo uusista aluista. Selviä merkkejä. On siis kevät.
Kevättä
Tänä vuonna kevät toi mukanaan paitsi kauneutta ja ihanuutta, myös hätää ja pelkoa, epävarmuutta ja epätietoisuutta, rajoittamista ja kieltoja. Se toi mukanaan koronaviruksen ja järkytti turvallisuudentunnettamme, johon olimme tuudittautuneet. Kaikki onkin äkkiä vähän vinksin vonksin, meitä on heilautettu ja ravisteltu. Äkkiä olemmekin kaikki haavoittuvaisia. Niinkuin tietysti olemme olleet koko ajan, mutta nyt sen vasta muistamme. Korona toi kuitenkin mukanaan myös kutsun kirkastumiseen. Sillä on meille suurilla kirjaimilla kirjoitettu viesti. Se haluaa muistuttaa meitä siitä, että luonto on vahvempi kuin me ja samalla elinehtomme. Olemme ylittäneet rajamme, sillä emme ole kuunnelleet universumimme aiempia, hennompia viestejä rauhoittaa tahtia ja karsia itsekkyyttä ja ahneutta. Ehkäpä nyt muistamme, että pärjäisimme vähän vähemmälläkin. Mikä on oikeasti tärkeää?
Jos uoman pohjalla ei olisi kiviä, ei keväinen puro voisi laulaa.
– Positiivarit, Aamun Ajatus, 16.3.2020
Lekaa
Jotenkin tämä kaikki tuntuu tutulta. Olen jo käynyt tämän läpi. Meitä kyllä kajautellaan lekalla, kerta toisensa jälkeen, jos emme muuten usko; pysähdy ymmärtämään. En minäkään ollut ennen sairastumista valmis uskomaan kehoni ja mieleni varoituksia, vaan painoin täysillä eteenpäin, vielä vähän kovemmalla tahdilla. Meitä ei vaan ole tarkoitettu sellaiseen. Meidät on tarkoitettu kunnioittamaan luontoa ja toisiamme; elämään rauhassa ja sopusoinnussa. Viruksen alkuperää spekuloidaan, mutta olen varma, että luonto tämän on meille järjestänyt, tavalla tai toisella – koska se voi.
Siimaa
Oikeasti, onko kotiinjäämiskehotusta selkeämpää ja konkreettisempaa pyyntöä keskittyä niihin, jotka siellä kotona ovat: oma perhe ja läheiset. Olisimmeko läsnä ja muistaisimmeko sitä kautta, mikä on tärkeää? Ehkei sittenkään loputon rahan ja tavaran tavoittelu? Eivätkö lapsemme ansaitsisi läsnäoloamme? Eivätkö kanssakulkijat apuamme ja yksinäiset soittoamme? Olisimme heitä varten, tukena ja turvana tänä pelottavana aikana. Nyt on tilaisuus nähdä ja kuulla toisemme ihan oikeasti, välittää kanssakulkijoistamme ja harjoitella myötätuntoa. Monet ovat onneksi tähän jo lähteneet. Toimii, toimii…
Tästä seuraa vielä hyvää, jos heräämme. Annetaan luonnolle siimaa ja kunnioitetaan sitä. Ei tätä tarvitse pelätä, vaan kunnioittaa ja kuunnella, ymmärtää ja muuttaa toimintaa. Se on meidän jokaisen vastuulla ja sen pitäisi olla kaikkien sydämen asia. En minä ohjeita anna – niitä on netti pullollaan. Haastan kuitenkin meidät kaikki pysähtymään; kuuntelemaan itseämme, sisintämme, läheisiämme ja maailmaa, jossa elämme. Jospa kuulisimme sen huudon, kun kuiskauksia emme ole kuulleet.
Toivoa
On siis kevät. Vaikkei meille täällä etelässä talvea tullutkaan, kevät tuli ja tulee. Ollaan siis kiitollisia siitä ja sen kauneudesta. Sillä kuten kevät, tämä koronakin on mahdollisuus, uusi alku. Toivoa on niin kauan kuin on elämää. Vaikutetaan siis jokainen kohdallamme siihen, että elämää on myös jatkossa. Joohan? Saatte vapaasti olla eri mieltä kaikesta kirjoittamastani, mutta ettehän vuodata vihaanne muiden niskoille? Vaalitaan uskoa, toivoa, rakkautta ja rauhaa. Vaikutetaan niihin asioihin, joihin voimme vaikuttaa. Ja pestään niitä käpäliä. Ja toivotaan, että se riittää.
kuvat: Kaismanteri
