Kuulin kirpputorilla keskustelun, jossa nainen kertoi ystävättärelleen ostaneensa vuosia sitten itselleen ihanat, valkoiset pyyhkeet. Hän ei ollut raaskinut ottaa niitä käyttöön, vaan oli säästänyt niitä, pitänyt kaapissa kauniisti viikattuina ja käyttänyt vuodesta toiseen vanhoja, kuluneita pyyhkeitään, vaikkei pitänyt niistä. Hän oli ihaillut valkoisia pyyhkeitään joka kerta kaapilla käydessään, mutta ei halunnut ottaa niitä käyttöön, koska oli ajatellut niiden pinttyvän niin helposti likaisiksi. Eräänä päivänä nainen oli vihdoin, juhlavin mielin, päättänyt ottaa ihanat pyyhkeensä käyttöön ja ripustanut ne pyyhekoukkuihin. Pettymys oli ollut valtava, kun pitkään taitteilla olleet pyyhkeet olivat olleet aivan kellastuneet taitekohdista ja rumien keltaisten raitojen juovittamat. Nainen oli purskahtanut itkuun ja päättänyt, että käyttää koko loppuelämänsä pelkkiä valkoisia pyyhkeitä, ihan joka päivä. Keltajuovaisista pyyhkeistä hän oli ommellut siivouspyyhkeitä, jotta muistaisi, ettei ihania asioita kannata säästää kaapin pohjalla.
Valkoinen pyyhe
Salakuunneltuani kirpputorilla naisen tarinaa tunnetilani oli lähes syyllinen, kun odotin henkeäni pidätellen tarinan loppua. Valkoisten pyyhkeiden kohtalo jäikin mieleeni pyörimään ja sen myötä aloin pohtia, käytänkö itse arjessa ihanuuksiani ja aarteitani, vai odotanko päivää, joka olisi niiden arvoinen? Ystäväni toivoi 50-vuotissyntymäpäivälahjaksi valkoista, pehmeää ja muhkeaa hotellipyyhkeen kaltaista pyyhettä, ja kun sellaisen hänelle lahjoitin, hän kertoi sen olevan niin ihana, ettei hän enää muita pyyhkeitä halua käyttääkään. Kyllä! Miten suloista onkaan kääriytyä suihkun jälkeen johonkin ihanaan! Eikö jokainen hetki ole ihanille esineille sopiva? Eikö aivan itse voi luoda arkeensa pieniä luksushetkiä ja siten lisätä mielihyväänsä? Miksi niin helposti alamme säästää jotakin ihanaa asiaa tuota epämääräisen täydellistä hetkeä varten? Eivätkö tavarat juuri ole tarkoitettu lisäämään elämään iloa ja mukavuutta ja nimen omaan niiden käyttämisen kautta? Eikö elämä ole juuri nyt?!
Ruskea mekko
Ostin Berliinistä joulukuussa 2018 ihanan tummanruskean juhlamekon. Arvatkaa, olenko käyttänyt sitä? En, koska en ole löytänyt sopivaa tilaisuutta. Arvatkaa, mikä päällä istun juuri nyt tätä blogia kirjoittamassa? Aivan oikein! Kyllähän se on niin, että Elämä on suurimmaksi osaksi arkea ja uskon, että yksi Elämän tarkoituksista on nauttia siitä: siis arjesta! Miksi säästää ihanuudet vain juhlahetkiin? Miksi ihmeessä siis emme ottaisi kaikkia aarteitamme käyttöön juuri nyt ja nauttisi niistä ihan tavallisena päivänä? Kauneutta tarvitaan kaikkialla ja joka päivä, joten miksen käyttäisi kauneimpia korvakorujani ja parhaita kalsareitani juuri tänään? Mistä sitä tietää, saanko huomenna uutta tilaisuutta!
Hilloaja ja valkoiset pyyhkeet
Asuuko sinussa hilloaja, joka säästää kauniita aarteitaan seuraaville sukupolville, niistä koskaan itse iloitsematta? Säästeletkö samalla elämää? Nauttivatko sinunkin kaappisi sisustat valkoisista pyyhkeistä? Voisitko hillota tavaroiden sijaan muistoja mieleesi? Eihän onni asu esineissä, vaan hetkissä, joihin ne mahdollisesti liittyvät! On tietysti mahdollista tuntea mielihyvää siitä, että joskus jälkeläiset pääsevät nauttimaan kauneudesta, josta pari aiempaa sukupolvea ovat pidättäytyneet. Voisitko kuitenkin ajatella tarjoavasi lapsenlapsillesi omenapiirakkaa perintölautasilta, jotka on katettu perintöliinan päälle jo nyt, tänä tavallisena tiistaina, siihen tiettyyn, kauniiseen pukuun pukeutuneena? Välittäisitkö viestin kauneuden vaalimisesta ja elämästä nauttimisesta – ja etenkin nautinnon jakamisesta kaikkein tärkeimpien kanssa juuri nyt? Haittaisiko, jos liinalla näkyisi pesunkin jälkeen jälkiä fariinisokerista? Olisivatko ne vain muistutus ilolla eletystä elämästä?
kuvat: pixabay.com & unsplash.com
