Satya. Askeleeni johdattavat minut vihreyteen, raunioiden juurelle. Ikiaikaiset rauniot ovat uponneet osaksi luontoa, puut ja heinät ovat imaisseet ne sisäänsä – totuuksineen, valheineen, salaisuuksineen. Puut kannattelevat niitä, ovat kasvaneet tueksi kivimuurien ympärille. Aurinko vilkuttaa lehtien lomasta ja tuuli leikkii kivijalassa.
Satya tarkoittaa totuudellisuutta, on Anne hetki sitten kertonut meille retriittiläisille. Se on joogasutran osa. Minä annan raunioiden kuljettaa ajatustani totuudellisuuteen. Totuus on, että elämä kannattelee ja luonto tukee. Minun totuuteni on eri kuin sinun ja niin saa ollakin. Luonto hyväksyy kaikki totuudet – kunhan ne ovat totta.
Kysymyksiä totuudellisuudesta
Olenko totta itselleni vai yritänkö olla totta jollekin toiselle? Elänkö omaa totuuttani vai kuvittelenko, että jonkun toisen totuus on omaani parempi, enemmän oikein? Uskallanko uskoa, että juuri minun totuuteni on hyvä, juuri minulle? Uskallanko ottaa vastaan oman totuudellisuuteni, olkoon se miten rosoinen hyvänsä, ja rakastaa sitä juuri sellaisena kuin se on – kuten itseänikin? Löydänkö totuudestani rauhan? Vai onko rauhassa totuus, totuudellisuus? Onko totuuden vastakohta valhe vai epätotuus?
Eikö tämä kaikki olekaan totta? Jos tämä kaikki ei ole totta, niin mikä on? Elänkö valheessa vai totuudellisuudessa? Löydänkö itseni, jos löydän totuuteni? Löydänkö totuuden, jos etsin itseäni?
Luonto on totta aina
Luonto auttaa, sillä se elää totuudessa ja harmoniassa. Se on totta aina, ja siltä saan tukipuut totuuteni etsimiseen ja kannattelemiseen. Kurkkuun kertyy ahdistus, kun kirjoitan. Kaikki valheeniko siellä, tunnustamattomia, sanomattomina sanoina ja sanoittamattomina, tummina möykkyinä? Haloo? Huhuu? Entä jos totuuteni satuttaa toisia? Enkö ole jo tarpeeksi satuttanut? Satuttaako valhe enemmän kuin totuus – aina ja joka tapauksessa? Annanko valheeni anteeksi itselleni? Ja sen, etten ole ymmärtänyt totuuttani etsiä?
Tämä hetki on totta.
Voi kuinka kaunista on kaikki! Minullekin, valheessa eläneelle nähdä, kokea, aistia, tuntea! Luonto antaa anteeksi. Sillä on se harmonia, jota halajan. Ja se kauneus! Haluan elää harmoniassa, rauhassa ja kauneudessa. Ja niitä haluan luoda kykyni mukaan myös muille.
Oppia kärsivällisyyttä. Oppia riittämään. Oppia luottamaan. Oppia nauttimaan. Oppia olemaan läsnä. Oppia hyväksymään. Syvä kiitollisuus.
Ikiaikaiset talon rauniot
jonkun rakentamat – juuri tähän.
Tässä on hyvä energia
satoja salaisuuksia
satoja totuuksia
imeytyneinä muureihin
kauniisiin, jykeviin, kiehtoviin.
Kiitos kun saan olla tässä, hätäillä eksyksissä. Tulla läsnä olevaksi, tulla todeksi. Jakaa hetken maailma – ikuisesti jatkuvaa. Aurinko paistaa. Tulee. Tuuli pudottaa lehtien läpi pieniä vesipisaroita. Kiitos kun saan edelleen olla olemassa. Juuri nyt minun totuuteni on tulla todeksi itselleni. Satya.
– Hetki Kreivilässä VesiVedic-retriitissä kesällä 2020
kuvat: Kaismanteri
