Retriitti

Vanha kyläkoulu ja sen sininen puulattia. Hengitys, joogamatto, äänimaljan matala kumina korvissa. Ikkunoiden takana ikihongat, aurinkokylpy varpailla. Viime viikonlopun joogaretriitti oli aistimusten ja oivallusten riemusoittoa.

Vijnana-jooga

Olen opetellut läsnäoloa, omantahtista elämää ja suorittamisen vähentämistä. Retriitillä harjoitettu, lempeä Vijnana-jooga kolahti kerralla, koska sen ideologia tukee täydellisesti tätä uutta pyrkimystäni. Siinä korostetaan olemisen pakottomuutta, pehmeyttä ja lempeyttä – kaikki liikkeet ja hengitysharjoitukset tehtiin omaa kehoa kunnioittaen ja kuunnellen – sisältä päin. Ei yli-yrittämistä tai kehon vääntämistä tahdon voimalla. Ei yli-ojennuksia, tiukkuutta tai armottumuutta. Vijnana-jooga on naisten kehittämä.

Toisenlaiseen joogaan tottunut kehoni pisti aluksi vastaan, mutta lämpeni sitten kosketusaktivointien ja rauhoittumisen myötä uudenlaiselle tavalle olla. Kyyneleet tulivat monta kertaa silmiin, kun ”käskemiseen” tottunut kehoni kiitti onnesta huokaisten. Vijnana tuntuu sanalla sanoen kehoystävälliseltä, armolliselta, kauniilta ja kehoa kunnioittavalta. Retriitin teemoina olivatkin naiseuden voima ja pyhä keho.

Pyhä keho

Kehon pyhyys ei tarkoita sen palvomista, vaan kunnioittamista. Naisen keho on arvokas ja hieno lantion ja rintakehän maljoineen kaikkineen. Sitä ei pidä rankaista, vaan helliä, kohdella arvostavasti ja rakastaa. Kuinka usein sen muistaakaan arjessa? Itselläni ainakin riittää vielä opeteltavaa. Ja haluan uskoa, että opettelun myötä kehoni kiittää ja palkitsee minut voimalla, hyvällä ololla ja terveydellä. Retriitissä pyhille kehoillemme tarjottiin kosolti rentoutumista ja maadoittumista. Ja koska olemme kokonaisuus, kehon rentoutumisen ja helliminen rentoutti ja helli myös mieltä. Hengitysharjoitukset ovat tärkeitä, sillä hengitys on kehollista ja lisää siten kehotietoutta opettaen kuuntelemaan sitä. Hyvinvoiva keho tukee mielen hyvinvointia – ja toisin päin. Kehomme pyytävät tulla kuulluiksi.

Elämän ei kuulu olla kärsimystä. Miksi joogankaan pitäisi olla?

Äiti maan kutsu

Melko täsmälleen 48 tunnin retriitti tuntui yhtä aikaa pieneltä lomalta ja pitkältä matkalta omaan itseen. Retriittipaikkana oli hurmaava Villa Sofia Inkoon saaristossa Barösundissa, ja vanhan kyläkoulun viisaus oli omiaan kannattelemaan joogaharjoituksiamme. Kosketusta naiseuteen ja Äiti Maahan haimme paitsi harjoituksissa myös konkreettisesti Elisaaren luonnonsuojelualueen mykistävän kauniilla luontopolulla. Siellä saimme kokea tammilehtojen ikiaikaisen voiman ja maan juurevan energian kaikkien aistien kautta.

Hiljaisuus ja hoitavat äänet

Retriittiin kuuluivat tärkeinä elementteinä hiljaisuus ja hoitavat äänet. Olimme hiljaisuudessa aamupäivät aikaisen aamun harjoituksesta ja aamiaisesta lounaaseen asti, ja avasimme keskustelun vasta ruokapöydän ääressä. Hiljaisuus auttaa kääntymään sisäänpäin ja kuuntelemaan omaa sisintä; kehon ja mielen viestejä. Oli hauskaa myös huomata, miten hiljaisuudessakin on ääniä. Suositus oli olla käyttämättä teknisiä laitteita retriitin aikana ja onnistuinkin siinä: käytin puhelintani ainoastaan herätyskellona.

Joogaolemuksen Jutta, jolla on yli 20 vuoden kokemus vijnana-joogasta, ohjasi meitä lempeästi meditaatioon, keskittymiseen ja rauhoittumiseen soittamalla äänimaljoja ja tuulikelloja. Lauloimme myös itse alkuäänteitä ja mantroja, mikä tuntui kehossa ja mielessä puhdistavalta ja eheyttävältä. Äänellä on mahtava, hoitava vaikutus. Tunsin tunnelukkojen rapsahtelevan auki ja ilon täyttävän koko olemukseni!

Naiseuden voima

Oli merkityksellistä saada jakaa joogaelämykset, ajatuksia, tunteita ja naiseuden voima naisten kesken – juuri niiden, jotka retriittiin osallistuivat. Myös yhteinen hiljaisuus oli voimaannuttavaa ja loi tunteen osana jotakin suurempaa olemisesta. Naisryhmän energia oli hämmentävän vahva. Erilaisuuden ja ainutlaatuisuuden hyväksyminen ja ylistäminen toisissamme ja itsessämme loi ymmärryksen ja luottamuksen piirin.

Uuteen joogalajiin tutustuminen vetää nöyräksi. Pari päivää on ymmärrettävästi vain pintaraapaisun hipaisu, mutta luulenpa silti, että vijnanan ja minun ystävyyteni ei jää tähän retriittiin – niin monta oivallusta se minulle tarjosi! Oivalsin oman noviisiuteni niin sen kuin elämänkin edessä. Samalla syntyi riemuisa kiitollisuus uuden löytämisestä ja kuin ihmeen kautta oman elämäntehtävän kirkastumisesta.