Näppylöitä teksteistä

Kaunokirjallisuuden yhtenä tarkoituksena lienee erilaisten sielunmaisemien maalaaminen ja niiden kautta tunteiden herättäminen. Ei kuitenkaan ole helppoa miellyttää lukijoita, sillä mielipiteitä ja makuja on monia.

Yltiöromantiikalle oksupussi

Yleensä olen tekstien suhteen kaikkiruokainen, enkä marmata ihan pienestä. Kunhan pisteet, pilkut ja muut välimerkit ovat kohdallaan, lauserakenteet ymmärrettäviä ja yhdyssanat oikein kirjoitettu (terveisin itseoikeutettu äidinkielen opettaja K. Kaikkonen). Saan kuitenkin näppylöitä yltiöromanttisista kuvauksista, joissa nautitaan aamiaiseksi kypsiä, tuoreita hedelmiä ja pieniä leivonnaisia, ja juodaan vahvaa, täyteläistä ja vastapaahdetuista pavuista jauhettua ja keitettyä kahvia. En kestä! Mutta miksi? Tekstihän on kaikkien kirjoituskurssien oppien mukaisesti hyvinkin eloisa ja kuvaileva, ja sitä lukiessa pääsee hyvin tunnelmaan. Miksi tuo ei kuitenkaan tunnu aidolta ja sekö siinä tökkii? Vai se, etteivät omat aamiaiseni yllä kuvatulle tasolle? Luoko teksti suorituspainetta ja alemmuuden tunnetta? Tai tunnetta, jossa jäädään paitsi jostakin? Tuskin kirjailija sitä on tavoitellut.

Tarve samaistua?

Ehkä kyse on epäaitoudesta. Vaikka jollekin edellisen kappaleen kuvaus on aivan aitoa, täydellisen totta. Mikä sitten mättää? Olisinko tyytyväinen, jos kirjan aamiaisena olisi ruispaloja Edam-juustolla, ja tarjoussuodatinkahvia? Pitäisikö kuvauksen olla lähempänä omaa elämääni, jotta voisin samaistua? Ei kai sentään. Se kuulostaisi jo tylsältä – suorastaan mielikuvituksen puutteelta! Ja lienee kuitenkin ihan hyväksyttävää, että kirjoittaja luo herkullisia sana-aamiaisia, jotta edes niiden siivin pääsee hetkeksi pujahtamaan toiseen maailmaan, jossa pienet leivonnaiset ovat lehteviä ja juuri uunista pullahtaneita – aamu toisensa perään!

Kirjavalikoimaa

Luen tällä hetkellä kepeitä, helppolukuisia kirjoja, jotka viihdyttävät. Luulisi siis haaveellisten kuvausten sopivan tavoitteeseeni oikeinkin hyvin. Ei ole minua helppo miellyttää! Kokeilin siirtyä viihtymisalueen ulkopuolelle tiedostavamman, yhteiskunnallisesti merkittävämmän sisällön pariin, ja luin kunniaväkivallasta ja naisen alistamisen ja vaientamisen historiasta kertovan kirjan Huono tyttö. Ahdistuin. Jälleen kerran vahvistui se, että näin herkälle kirjojen kuvaukset menevät helposti ihon alle, jolloin niin ikään tulee niitä näppylöitä. Sallinkin siis itselleni rauhoittavia ja hyvää mieltä tuottavia sisältöjä. Lukemisesta saa nauttia ja naurunkipeät poskilihakset ovat ilmiselvää plussaa. On hyvä, että voin valita – ja ehkä jossakin vaiheessa kykenen taas muuhunkin kuin ”hömppään”.

Näppylöitä teksteistä

Saan siis lähestulkoon konkreettisesti kutisevia näppylöitä teksteistä, jotka ovat liian imeliä tai toisaalta ahdistavia. Joku toinen saa takuulla näppylöitä jostakin muusta; todennäköisesti myös tästä tekstistä. Yöks! Onneksi näppylät ovat yleensä lyhytaikaisia, nokkosrokkotyyppisiä, ja katoavat itsekseen. Sitä paitsi ne ovat lähinnä henkisen puolen ärsytystä, joka ei ole vaarallista ja menee kyllä ohi.

kuva: Pexels