”Ai koska olen viimeksi jojoillut?”Asiakkaan kysymys yllätti. Hetken mietittyäni, mitä jojoilu yli päänsä on, totesin, että olen jojoillut viimeksi silloin, kun lapset olivat pieniä. Tuolloin jojot olivat muodissa samoin kuin fidget spinnerit eli sormihyrrät ja beybladet – pyöriviä kaikki! Tällä hetkellä pään saa pyörälle helle, joten pistetään samaan hintaan vähän lisää kierroksia!
Painojojoilua
Harmi, etten löytänyt yhtään jojoa kotoa, sillä jojolla leikkiminen on hauskaa! Kovin helppoa se ei kuitenkaan ole, ja siitä huolimatta jotkut osaavat tehdä sillä vaikka minkämoisia temppuja. Jojoilua käytetään verbinä silloin, kun joku asia kulkee edestakaisin tai ylös alas – ehkä jopa hiukan negatiivisessa mielessä. Erityisen usein se liitetään painonhallintaan, kun vuoroin tiputetaan painoa ja sitten saadaan taas kilot takaisin. Jojoilu kuuluu tyypillisesti myös addiktioiden anatomiaan.
Ajatusjojoilua
Joskus tuntuu, että ajatukset pyörivät kuin fidget spinner tai pomppivat jojon lailla – kuitenkaan mihinkään päätymättä, sillä naru pitää huolen siitä, ettei lopputulosta tule. Paitsi että epäonnistunut jojottelu päättyy narun päässä heiluvaan benji-roikuntaan. Näin käy joskus myös ajatuksille… Valitsenko tuon, päätänkö niin vai kenties näin? Vai annanko ajatuksen vain keinua omaan tahtiinsa nyörin jatkeena? Pää alaspäin roikkuen aivot toisaalta saavat tehokkaasti verta ja päätöksenteko saattaa helpottua. Voin niin ikään keriä ajatusnarun pääni tai mieleni sisälle ja levätä jojoilemattomuudessa.
Tunnejojoilua
No, tunteet ne vasta välillä jojoilevatkin edestakaisin, ylös ja alas, sinne ja tänne. Etenkin, jos niitä yrittää viskata pois – ei onnistu! Tunne on kuin naruun kiinnitetty jojo: se pongahtaa takaisin, pahimmillaan omaan otsaan. Toki tunteidenkin kanssa voi saavuttaa kauniin, väreilevän tasapainon, jossa rulla tuntuu taianomaisesti siristen mukailevan narun keinuvaa liikettä. Kyse on varmaankin kuuntelemisesta, joustamisesta ja hyväksymisestä.
Sääjojoilua
Tuntuu, että tänä kesänä sääkin on jojoillut! Päättämättömyys on päivän sana. Keliolosuhteet ovat muuttuneet vauhdilla kuin Atlantin rannikolla ikään, ja jopa saman päivän aikana on saatettu saada sumua, aurinkoa, vettä, rakeita ja taas aurinkoa. Aivan kuin ilmojen haltiat eivät osaisi päättää, millaista säätä tarjoilisivat, ja viskoisivat sitten kaikkia mahdollisia kelejä vuoron perään – koska voivat. Kesä onkin opettanut jojopukeutumista, jossa vaatteita puetaan ja riisutaan edestakaisin kerroksittain.
Jojoilua
On ihanaa, että toisen ihmisen kysymys herättää ajatuksia, muistoja ja tunteita. Vietin pitkän tovin miettien lasten leikkejä ja tuntien surua siitä, miten vähän jaksoin niihin osallistua. Mielessä oli tuolloin niin paljon kaikkea muuta, etten oikein tainnut jaksaa keskittyä. Jojoa muistan kuitenkin jonkin verran hyppyyttäneeni. Muistan myös, kuinka vanhempi poikani tuolloin nauroi taitamattomuuttani! Eikä suotta. Tänään sain (kevyesti itkunsekaiset) naurut, kun kävin tsekkaamassa Urbaanissa Sanakirjassa sanan jojo merkityksiä…
Milloin sinä jojoilit viimeksi – ja miten?
kuva: @Kaismanteri