Eka kerta

Nyt olen kokenut sen. Se tapahtui olohuoneessa lauantai-iltana klo 16.50. Tämä oli eka kertani, tai ainakin ensimmäinen kerta naismuistiin. Minulla oli tylsää.

Eka kerta

On hykerryttävän hienoa, että vielä 44-vuotiaanakin voi kokea ekoja kertoja! Olin jo pitkään miettinyt, miltä tylsyys tuntuu; millaista on, kun on tylsää. Tunnetusti olen touhukas ja keksin aina jotakin tekemistä, töitä, kotitöitä tai muuta puuhailua. En millään pystynyt muistamaan, milloin minulla olisi ollut tylsää – ehkä joskus lapsena – ja olin alkanut kiihkeästi kaivata tylsyyttä. Ja kuten usein käy, että kun jotakin oikein kovin haluaa, se vaan loistaa poissaolollaan. Ja sitten se tapahtuu, aivan yllättäen, tavallisena lauantai-iltana, kun sitä vähiten osaa odottaa.

Tylsyys

Istuimme teinini kanssa sohvalla katsellen vaakatasossa tuiskuavaa lunta. Ulkona alkoi jo hämärtää. Päivän työt oli tehty, ruoat laitettu ja ulkoilut ulkoiltu. Olimme etsineet tv:stä yhteistä katsottavaa, mutta pettyneet kitkerästi: ei mitään katsomisen arvoista (ei, meillä ei ole suoratoistopalveluita). Laitoimme telkkarin kiinni. Ehdotin Afrikan tähden pelaamista ja sain vastaukseksi silmien pyörittelyä. Teini haki puhelimensa ja uppoutui saman tien IG-keloihin ja minä jatkoin lumisateen ja maton vinoneliöiden tuijottamista. Ja sitten vähän ajan päästä, täysin miettimättä puuskahdin: ”Vitsit, että on tylsää!”

Kaisa’s lounge

Riemastuin tylsyyden kohtaamisesta niin, että kiljaisin! Tätä olin odottanut: tältä tylsyys siis tuntuu. Halusin nauttia ainutlaatuisesta kokemuksesta ja oikein juhlia sitä, kellua tylsyydessä. Laitoin siis musiikin soimaan ja ajattelin antaa tylsyydelle tilaa olla nyt, kun se oli ilokseni saapunut, ja istua sohvalla tekemättä mitään. Mutta se olikin huono liike, sillä tylsyys poistui ja aloin nauttia olostani. Tylsyyttäkään ei voi pakottaa! Teini kommentoi tuhahdellen soittolistaani ja muljautteli silmiään entistä mielenosoituksellisemmin, mutta annoin Kaisa’s Loungen pehmeiden sointujen täyttää koko olohuoneen. Sytytin kynttilät ja sujahdin metsänvihreän fleecepeiton alle.

”Äiti, sä oot sekasin.”

Sekasin

Tylsyyskokemukseni kruunu oli ilman muuta teinini kommentti, kun hihkuin ”Hei, mahtavaa! Tajuutko, mitä mä just sanoin! Mulla on tylsää!”. Se oli ykskantaan: ”Äiti, sä oot sekasin.” Ja heti perään kuului jatko, vinkeä ilme kasvoilla: ”Ihmiselle on kuule hyväksi, että välillä on tylsää!” Niinpä, osat ovat vaihtuneet ja kun tarpeeksi jotakin jankuttaa, se menee perille. Lapsillani on kyllä ollut tylsää, mutta minulla ei – ja nyt minäkin sain vihdoin maistaa tuota mannaa. Tämä oli siis iso juttu ja hieno kokemus, todiste siitä, että tylsyys todella on tärkeää. Voimaannuin lyhyestä tylsyyselämyksestäni tai ehkä ennen kaikkea sitä seuranneesta lounge-illasta itsekseni. Ja siitä, että tässäkin iässä voi kokea ekoja kertoja. Jälleen kerran sain vahvistuksen jo tutuksi tulleesta havainnosta, etteivät uudet asiat tule luokseni puskemalla, vaan silloin, kun on oikea aika ja kun olen valmis ne kohtaamaan. Teini muuten lähti pulkkamäkeen pakoon äitinsä elämystehdasta, eli sain intoilla tylsyyttä ihan itsekseni.

kuva: pixabay.com