Mummo oli juuri herännyt päiväunilta siihen, että auringonsäde suukotti hänen ohimoaan. Mummo haukotteli, venytteli villasukkaisia kinttujaan ja otti keinutuolissaan sen verran vauhtia, että pääsi ketterästi jaloilleen. Hän kipitti hellan luo, raapaisi tulen uuninluukkuun ja laittoi kahviveden kiehumaan. Odotellessaan kahvin suodattumista mummo sitoi punakukallisen esiliinan vyötäisilleen ja sinisen huivin hiuksilleen, ja pakkasi sienikoriin eväsleivät sieniveitsen seuraksi. Lopuksi hän kaatoi tuoksuvan kahvin termoskannuun, laittoi vihreät kumisaappaat jalkoihinsa ja heitti keltaisen sadetakin harteilleen.
Mummo katseli, kun Helli-kissa hyppäsi ketterästi ikkunalaudalle ja jäi pää kallellaan katsomaan ulos ikkunasta. Mummo avasi mökkinsä oven ja hengitti hymyillen keuhkot täyteen syksyistä metsäilmaa. Tarkistettuaan, että ovi oli vain sen verran kiinni, että Helli pääsisi sitä kevyesti pukkaamalla ulos mummo suuntasi reippaat askeleensa kohti tuttua sieniapajaansa.
Eipä aikaakaan, kun mummo näki ensimmäisten suppilovahveroiden ojentelevan piilostaan torviaan. Hän keräsi sienet koriinsa ja hyräili tyytyväisenä. Syysaurinko lämmitti niin kovin, että mummo riisui keltaisen sadetakkinsa ja asetti sen koivun oksalle roikkumaan. Samassa mummo näki hiukan kauempana tattien kiilteleviä lakkeja ja suuntasi kulkunsa kohti niitä. Kaikessa rauhassa hän puhdisti sienet saman tien ja pyyhki hikeä otsaltaan. Piti jo riisua sininen huivikin hiuksilta ja sitoa se kuusen oksaan. Sieniä oli valtavasti ja mummo keräsi ja puhdisti, siirtyi seuraavaan paikkaan, keräsi ja puhdisti, ja jälleen jatkoi matkaansa keräten ja puhdistaen.
Mummo vaelsi sienien kiilto silmissään yhä syvemmälle metsään eikä huomannut, kuinka syysilta hiljalleen hämärtyi. Sienikori alkoi täyttyä ja niinpä mummo keräsi punakukallisen esiliinansa taskut täyteen kanttarelleja ja koska liina alkoi painaa, hän jätti sen sammaleisen kannon päälle odottamaan. Mummo lauleli sienilaulua, eikä millään malttanut lopettaa sienien poimimista, koska aina tuntui näkyvän vähän matkan päässä uusia ja taas uusia sieniryppäitä!
Äkkiä mummo tunsi vilun väristyksen ja huomasi käsivarsiensa ihon olevan kananlihalla. Hän alkoi kaivata keltaista sadetakkia ja sinistä huivia ja nosti päänsä mättäiden tasolta etsien vaatteita katseellaan. Silloin mummo säikähti! Joka puolella oli tummaa metsää, joka näytti aivan tuntemattomalta. Aurinko oli laskemassa puiden latvojen taakse ja värjäsi metsän oranssiksi. Mummo sulki silmänsä ja hengitti syvään kerran, toisen ja kolmannen kerran. Sitten hän avasi silmänsä ja ryhdistäytyi. ”Rauhassa nyt vaan, ihan”, hän tuumi. ”Kahvi auttaa kaikkiin huoliin ja vaivoihin.”
Ja niin mummo kaivoi sienikorin pohjalta pienen termoskannunsa ja litistyneet eväsleipänsä ja istahti pyöreän kiven päälle. Kahvi virkisti ja selkeytti mummon ajatuksia, ja eväsleivät antoivat energiaa. Mummo pakkasi korinsa ja lähti päättäväisesti astelemaan kohti suuntaa, joka intuitiivisesti häntä kutsui. Hän päätti kävellä sata askelta tuohon suuntaan, tapahtui mitä tapahtui. Ja kuinka ollakaan, siellä sammaleisen kannon päällähän pilkotti jotakin! Mummo loikki kannon luo ja sitoi punakukallisen esiliinansa tyytyväisenä vyötäisilleen. Jo helpotti hiukan.
Mustarastas luritteli hiljaa vähän kauempana ja mummo lähti lompsimaan sen ääntä kohti. Eipä aikaakaan, kun mummo näki kuusen oksalla sinisen läiskän: mummon huivi! Mummo sitaisi sen päähänsä ja hymyili tyytyväisenä. Pimeys alkoi kuitenkin jo laskeutua ja metsän äänet hiljentyä. Hämärä metsä ei näyttänyt lainkaan tutulta ja mummoa alkoi vähän pelottaa – ja palelu yltyi entisestään. Missä on mummon sadetakki? Mummo asteli epävarmana mättäältä toiselle ja katseli hämmentyneenä ympärilleen. Huuhkaja lensi aivan mummon pään päältä, jolloin mummo säikähti, horjahti ja kompastui kiveen.
Mummon nilkka tuntui muljahtaneelta ja mummo vääntäytyi istumaan sitä hieroen. Maailma näyttäytyi erilaisena maan tasolta katsottuna ja äkkiä mummo äkkäsi kauempana keltaisen välähdyksen. Nilkan kipu häipyi taka-alalle, kun mummo kimposi matkaan ja lähti harppomaan kohti keltaista. Niin löytyi keltainen sadetakki koivun oksalta ja ah, miten ihanan lämpimältä se tuntuikaan hartioilla. ”Nyt en voi enää olla kovin kaukana kotona”, mummo mietti nohevasti ja lähti hapuilemaan hämärässä eteenpäin puiden runkojen tukemana.
Samassa mummo kuuli jotakin: hyvänen aika, sehän oli kissan naukaisu! Seuraavassa hetkessä mummo tunsi pohkeessaan pehmeän pukkaisun ja nosti Hellin syliinsä. Mikä helpotus, ihan tulivat onnen kyyneleet silmiin. Mummo laski kissan maahan ja antoi sen johdattaa tien tutun kotimökin pihaan.
Lämpimään mökkiin päästyään mummo antoi ensi töikseen Hellille loput aamulla paistamistaan muikuista, sytytti hellaan tulen ja laittoi teepannun levylle lämpenemään. Hän huokaisi syvään ja katseli onnellisena oven viereen jättämäänsä sienikoria. ”Huomenna keitän maailman parhaan sienikeiton”, hän ajatteli ja jatkoi mielessään: ”Enkä säästele kermassa”.
Sen pituinen se.
***
Mummo sienimetsässä
Lokakuun 18:ntena vietetään vuosittain valtakunnallista satupäivää. Kirjoitus ei ehtinyt aivan siihen, mutta julkaistui kuitenkin saman kuukauden puolella! Yhtä kaikki, tätä satua kertoi meille äitini, ja satu oli joka kerta vähän erilainen. Isäni luki meille paljon, mutta mummosatu oli äidin yksinoikeus. Se oli itse keksitty ja sen yksityiskohdat muuttuivat lähes loputtomasti, vaikka juoni oli pääpiirteissään aina samanlainen ja loppu onnellinen. Mummosatu noudatti hienosti kaikkia hyvän sadun käänteitä ja elementtejä ja sisälsi juuri sopivasti jännitystä, yllätyksiä, turvaa ja rauhaa. Kirjoittamani versio on yksi sadoista, eikä se tietenkään yllä hienoudessaan äidin kertomien tasolle, mutta tämä on parasta, johon nyt pystyn.
Kun veljeni syntyi ja oli taas aika kertoa satua, äitini keksi version, jossa mummon sijaan seikkaili orava. Omat lapseni jaksoivat kuunnella mummosadun muutamia kertoja, kun olivat oikein pieniä, mutta sitten voittivat puuhapetet ja dinosaurukset iltasatuina. Ehkä en osannut kertoa satua yhtä taitavilla äänenpainoilla kuin äitini. Satuja tarvitaan ja ne tekevät hyvää – aikuisillekin!
kuva: Unsplash
